Olen 80-luvun lapsia, joille taivas oli pastellinsininen kuin Luhdan takki ja pilvet pehmeitä kuin olkatoppaukset. Televisiosta katsottiin Miami Viceä, jossa Sonny Crockett päästeli menemään Ferrari Testarossalla, tuolloisen autotekniikan ja ennen kaikkea tyylin huipentumalla. Ei siis ihme että peli, jossa ajettiin pitkin moottoritietä avomallin Testarossalla (jota ei muuten edes ollut valmistajan mallistossa) blondi kainalossa, edusti jokseenkin maanpäällistä nirvanaa. Muisto paikallisen marketin oviaukon vieressä nököttäneestä, likimain majesteettisesta OutRun-automaatista onkin edelleen tuoreena mielessä. Siihen upottamani rahamäärän olen jo onneksi unohtanut.

OutRun-kolikkopeli

Näin jälkikäteen tähän maineikkaan Yu Suzukin (mm. Virtua Fighter, Shenmue) kenties maineikkaampaan tuotokseen on osannut yhdistää muitakin meriittejä. OutRun oli monessa suhteessa mullistava autopeli. Se oli edelleen pohjimmiltaan kaksiulotteinen "väistelypeli" enemmän kuin simulaatio, mutta se tarjosi silti paljon uutta. Erikoispiirein tuotettu musiikki oli ennenkuulumattoman upeaa myös kolikkopelien mittakaavassa - jo se, että pelaaja sai valita taustamusan, oli uutta - ja tehokas laitteisto vyörytti grafiikkaa pelaajan silmille mahtavalla nopeudella. Erikoisjekkuna mitään vaikeustasoa ei tarvinnut määrittää heti alussa, vaan pelaaja sai valita kentän lopuksi, suunnistaako seuraavaksi helppoon vai vaikeaan suuntaan. Tämä lisäsi myös välittömästi pelin uudelleenpeluuarvoa, kun kohtuullisellakin taidolla oli mahdollista kokea erilainen peli liki joka kerralla.



Eipä siis ihme, että dollarinkuvat vilkkuivat myös kotikoneversion oikeudet ostaneiden silmissä. Vuonna 1986 Commodore 64 oli "se juttu", joten oli itsestään selvää, että megahitti OutRun käännettäisiin sille.

OutRun (C64)

Valitettavasti vain ahneus sai jälleen kerran voiton laadunvalvonnasta, eikä C64:n OutRun ollut kuin kalpea varjo esikuvastaan. Tien liikettä kuvattiin välkyttämällä erivärisiä palkkeja, eikä hulvattomasta vauhdintunnusta ollut tietoakaan. Jopa se tärkein pelillinen jippo, eli haarautuvat tiet, jätettiin C64:llä pois - sen sijaan pelaajan piti aluksi päättää, mitä reittiä haluaa ajaa (viidestä erilaisesta). Kasettiasemalla sai lisäksi nauttia nauhan kelailusta edestakaisin kohtaan, josta kulloinenkin reitti alkaa. Käytännössä tämä johti siihen, että 99% peleistä pelattiin helpointa A-reittiä, joka oli kasetilla ensin. Tätäkin silti pelattiin innolla, kun ei paremmasta tiedetty.

OutRun (MegaDrive)

C64:n isosisko Amigan versio oli sentään marginaalisesti parempi, vaikkei sekään päässyt edes lähelle alkuperäistä. Kunnollista OutRunia kotiin halunneet joutuivat siis sijoittamaan pelikonsoliin: Sega teki itse pelistä kenties parhaan kotiversion MegaDrive-koneelleen, tosin vasta vuosia myöhemmin (ja vielä vähän myöhemmin Saturnille Sega Ages -version, joka oli käytännössä 1:1 alkuperäinen kolikkopeli). 80-luvun lopulla vaikuttanut Master System, joka jäi Nintendolle pahasti kakkoseksi konsolikisassa, sai peräti kaksi versiota: normaalin kaksiulotteisen version sekä OutRun 3D:n, jossa hyödynnettiin Master Systemin kolmiulotteisuuslaseja. Muutenkaan käännöksistä ei ollut pulaa: on vaikea keksiä vähänkään enemmän myytyä laitetta (pois lukien kilpailusyistä Nintendot), jossa Ferrari ei olisi laskettanut pitkin autobaanaa. NES:lläkin Squaren kehuttu Rad Racer oli pahasti velkaa Yu Suzukin mestariteokselle.

Turbo OutRun -kolikkopeli

Kului jokunen vuosi ja OutRunin viehätysvoima alkoi hiljalleen hiipua. Tarvittiin jatko-osa, ja sellaiseksi kynäiltiin vuonna 1989 Turbo OutRun. Nyt autona oli uusi statussymboli Ferrari F40 ja vastustajaksi ilmaantui Porsche 959:llä kaahaileva hyväkäs, jonka kyytiin neito loikkasi kisan välietapeissa, jos ei ollut tarpeeksi nopea. Alkuperäisestä haarautuvasta radasta oli luovuttu ja tarjolla oli nyt kuvitteellinen kisa halki Amerikan mantereen. Nimeen tuli pontta siitä, että kahden eri vaihteen lisäksi Ferrarissa oli nyt turbo, jolla saattoi posottaa käsittämätöntä vauhtia kapeilla kaduilla.

Vaikka Turbo OutRun on niitä harvoja kolikkopelejä, jotka olen pelannut maksavana asiakkaana läpi (en tosin yhdellä kolikolla, mutta kuitenkin), se ei ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin esi-isänsä. Rauta on itse asiassa täysin samaa kuin OutRunissa, mutta pelimekaniikka on muuttunut. Tiet ovat kapeampia ja turbonopeus kaventaa niitä entisestään. Kaupunkimaisemat poikkeavat paljon aiemman pelin leveistä baanoista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi ollut huono - se ei vain oikein mitenkään voinut kilpailla Sen Pelin kanssa, joka asetti genrelle standardit noin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Samoin sinällään hyvistä musiikeista ei noussut Magical Sound Showerin tasoista hittiä.

Turbo OutRun (C64)

Sen sijaan kotikoneversioiden puolella tilanne oli päinvastainen. Vasemmalla kädellä sohitun alkuperäisen OutRunin sijaan saatiin nyt Commodore 64:lle eräs sen parhaista arcadeajeluista. Jeroen Telin mahtava ääniraita ei juuri kumartanut alkuperäistä kolikkopeliä, vaan remiksaili ykkös-OutRunin sävelmiä menestyksekkäästi. Turbon pelirakenne salli osioiden latailun kasetilta lähes peliä häiritsemättä. Myös Amiga-versio teki alkuperäiselle kunniaa, samoin PC:lle ilmestyi erityinen "souped up" -versio, joka sisälsi kaikenlaista ekstrakilkettä.

OutRun Europa (Sega MS)

Kun lama lopetti 80-luvun kulutusjuhlan ja juppien Ferrarit päätyivät pakkolunastukseen, loppui myös OutRunin voittokulku. 90-luvulla tehtiin vain yksi uusi kolikkopeli, vuoden 1992 OutRunners, joka oli jonkinlainen kaksinpeliversiointi vanhasta aiheesta, eikä juuri lainkaan hauskaa tai uudenlaista pelattavaa. Kotikoneita muistettiin muutamalla lisämuunnelmalla: Battle OutRun lisäsi pyssyt (ja oli huono), OutRun Europa siirsi ajelun vanhalle mantereelle ja lisäsi moottoripyörät (eikä oikein enää jaksanut innostaa), OutRun 2019 sijoittui tulevaisuuteen ja oli sinällään kohtuullinen peli, muttei enää juuri ollenkaan OutRun.

Kuitenkin jo vuosikymmenen loppupuolella alkoi kuulua huhuja siitä, että Sega päivittäisi OutRunin vielä kerran. Aluksi huhuttiin, että uutuuspeli saapuisi firman omalle Dreamcast-konsolille, mutta kuten useimmat tietävät, sen elinkaari jäi lyhykäiseksi. OutRun-diggarit eivät silti odottaneet turhaan, ja alkuperäinen peli teki sentään kameoroolin Shenmue II:ssa ja "Yu Suzuki Game Works" -kokoelmalla, joka kokosi yhteen suunnittelijagurun alkuvuosien tuotantoa.

Oma mussukkani, OutRun 2 -kolikkopeli

Kului kuitenkin vuoteen 2003 asti, eli 17 vuotta alkuperäisen OutRunin julkaisusta, ennen kuin virallisesti nimellä OutRun 2 tunnettu peli ilmestyi, jälleen ensin pelihalleihin. Uusi Sega Chihiro -laitealusta perustui kuitenkin Microsoftin Xbox-konsoliin, joten kotiversiosta oli toivoa, ja sellainen saatiinkin pitkän odotuksen päätteeksi (Chihirossa on paljon enemmän muistia, joten peli ei siirtynyt aivan "piuhaa pitkin").

OutRun 2 palautti haarautuvan reittivalinnan, joka oli oikein tunnistettu alkuperäisen pelin loistavaksi ominaisuudeksi. Samoin ajettiin taas Ferrarilla, joskin nyt mukana oli liki kymmenen eri mallia: avo-Testarossan ja F40:n lisäksi saattoi nyt kuvitella olevansa myös Miami Vicen ykköskauden Crockett, joka huristeli mustalla Ferrari Daytonalla (Sonnyn auto tosin oli Corvettesta rakennettu replika). Kaikki tästä eteenpäin olikin tehty uusiksi, sillä OutRun 2:ssa mutkat ajetaan driftaamalla, siis japanilaiseen tapaan jarruttamalla peräpää luisuun ennen kurvia ja sompailemalla kylki edellä eteenpäin. Vaikka osa OutRun-puristeista kammosikin tätä lähestymistapaa ennen pelin julkaisua, oli heidänkin myönnettävä, että "peliä ei ollut pilattu" (suora lainaus) ohjausdynamiikan muutoksella. Mikään realistinen simulaattori kun OutRun ei ole koskaan ollut. Graafisesti peli edusti jälleen - kuten OutRun vuonna 1986 - aikakautensa huippua, harvoin on Xboxista revitty niin komeaa ja sulavaa grafiikkaa kuin tässä pelissä. Myös muut koneet saivat versioitaan vähän myöhemmin.

Vuodelle 2006, alkuperäisen OutRunin 20-vuotisjuhlan kunniaksi, Sega tarjosi vielä kolikkopeliin päivityksen nimellä OutRun 2 SP, Special Tours. Se oli periaatteessa sama peli kuin OR 2, mutta lisäsi ratoja, autoja sekä alkuperäisen OutRunin musiikkiraidan. Kotikoneissa tämä nähtiin nimellä OutRun 2006: Coast to Coast ja tuttuun tapaan se sovitettiin likimain kaikelle mahdolliselle, jossa ei lue Nintendo. Peli sisältää myös piilotettuna ekstrana ihka ensimmäisen OutRunin kokonaisuudessaan. OutRun 2 SP -automaatti on edelleen operoinnissa ja peliä saa 20-30 euron hintaan kaupoista, mihin rahaan itse pidän sitä erinomaisena hankintana. Xbox-versio päivitettiin myös hiljattain toimimaan Xbox 360:llä.

OutRun 2006 C2C (Xbox)

Minun on mahdotonta suhtautua OutRuniin neutraalisti ja kiihkottomasti. Se on ollut lapsuudesta asti pelien kaikkien aikojen top kympissäni, enkä usko että tulee sieltä putoamaankaan. Erilaisia kaahailuita on maailma täynnä, mutta OutRun tekee monia asioita oikein jollain hyvin perustavalla tasolla. Vaikka realistinen autoilu on mukavaa sekin, tasaisin väliajoin täytyy saada karistaa arjen pölyt jaloista ja suunnata Ferrarilla kohti taivaanrantaa. Silloin napsautan toimiston nurkassa kököttävän OutRun 2 -automaatin päälle, valitsen musaksi Magical Sound Showerin ja annan palaa.

P.S. Kiitos Suomen Mr. OutRun Jari Viitalalle alkuperäisen kabinetin kuvista.

P.P.S. OutRun.org sisältää yhtä sun toista OutRun-aiheista selattavaa. Sivulta voi mm. ladata kaikki tekstissä mainitsemani kappaleet MP3-muodossa.