Tuorein sisältö

Sukellus alelaariin, osa 4

Matti Lintula

20.09.2007 klo 08.30 | Luettu: 8083 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Äärimmäistä halpistelua PC:llä


Alelaari-artikkelisarjamme lopuksi luomme katsauksen bittiviihteeseen, jota voi poimia mukaan karkkipussin hinnalla. Koska PC-peleistä ei peritä konsoleista poiketen mitään lisenssimaksuja, voi hinnan pudottaa vielä PS2-tuotteitakin alemmas. Nämä laatutuotteet irtoavat Anttilasta 3 euron sijoituksella.

Rocket Boards

Binary Moon / Gamenoise
Anttila, 3,00

Kukapa ei olisi viimeistään Paluu tulevaisuuteen 2 -elokuvan nähtyään haaveillut leijuvasta rullalaudasta. Rocket Boardsissa kahdeksan uljasta leijulaudan omistajaa laitetaan kisailemaan neljään eri maisemaan, 16 erilaisella radalla. Blitz Basic 3D:llä toteutettu kilvanajo ei suoranaisesti vauhtihermoja kutkuttele. Pelin tempo muistuttaa enemmän leijuvalla rollaattorilla etenemistä eikä vauhdintuntua synny kuin aivan jyrkimmissä kaarteissa, joissa lauta leijuu usein vääjäämättä kohti radan reunuksia.

Ajotuntuma on heikko, vaikka realististahan se lienee, ettei kitka leijuvaa lautaa hidastele. Graafisesti peli on 10 vuotta ajastaan jäljessä, animaatiot ovat toimivat, mutta teksturointi ja erikoisefektit jättävät kylmäksi. Takakannessa mainostettu vaihteleva musiikki tarkoittanee hissiin ja ostoskeskuksiin sävellettyjä melodioita, jotka pelissä soivat. Peli sopinee parhaiten ala-asteikäisille ja nuoremmille vauhtipäille, joita helposti opittava ohjaus varmasti miellyttää.

RC Boat Challenge Special Edition

Allcreon / Greenstreet Software
Anttila, 3,00

Radio-ohjattavien veneiden kilpailu on sinänsä toimivasti toteutettu. Vauhtia on ja radat ovat jatkuvaa mutkittelua, joka luo hyvää kisatunnelmaa. Ensimmäinen törmäys radanvarteen tai vedessä kelluvaan esteeseen syö puolet pelin ilosta. Vauhti pysähtyy nolliin ja pahimmassa tapauksessa pelaajan vene jää paikoilleen jumiin. Matka kuitenkin jatkuu, ja juuri kun kärkiveneet alkavat näkyä edessä, takaa tulee toinen vene suoralla ohi kuin vettä vain. Tämän jälkeen tekoälysankari tietysti peippaa pelaajan eteen ja tulos on jälleen tuttu; vauhti nollassa, hermot pinnassa.

Vaikeustaso vaikuttaa käytännössä siihen, monentenako pelaajan annetaan maaliin tulla. Keskimmäiselläkin vaikeustasolla voittaminen on käytännössä mahdotonta tekoälyveneilijöiden saadessa satunnaisia turbopyrähdyksiä. Vaikka kaasu pohjassa ja törmäämättä mihinkään ajaisi läpi kilpailun, on lopputuloksena aina 3. tai 4. sija. Kontrollit ovat tässäkin pelissä helpot, mutta lapsille en peliä suosittele, kasvaisivat nimittäin hermoraunioiksi. Sinänsä hyvä yritys on pilattu alkeellisilla pelattavuusongelmilla.

Family More Arcade Games + Family Strategy Games

Idigon
Anttila, 3,00

Best Friends Forever
Yli 200 halpapeliä sisältävän paketin arvostelu tuntui aluksi ajatukselta, jollainen tulisi mieleen vain pahimman vihollisen päänmenoa suunnitellessa. Varsin pian kävi kuitenkin selväksi, että paketin pelit ovat suurimmaksi osaksi roskaa. Ja vieläpä maksullista roskaa. Harvat ilmaispelit hukkuvat huonon sharewaren sekaan. Paikoitellen sisällön läpikäynti tuo tuskaisia muistoja 90-luvulta, kun kehnoimmatkin DOS-pelit tungettiin väkisin lukemattomille CD-kokoelmille. Onneksi kokoelman ulostanut Idigicon Limited on saanut puserrettua mukaan pari timanttiakin.

Best Friends Forever on viihdyttävä toimintaa ja kevyttä ongelmanratkontaa yhdistävä peli, jossa violetti pikkulintu pyritään saattamaan yhteen ystävänsä kanssa. Matkalla kerätään sydämiä ja varotaan kapeilla radoilla olevia esteitä. Välillä pompitaan hulvattomasti tasolta toiselle, loputtomaan tyhjyyteen putoamista vältellen.

Air Strike 3D
Air Strike 3D edustaa halpojen räiskintäpelien ehdotonta eliittiä. Erilaisilla helikoptereilla rullataan tutusti alhaalta ylöspäin jatkuvaa vihollislaumaa niittäen. Pelin ulkoasu on näyttävä ja toiminta tauotonta. Tehtävien aikana löytyvät bonukset parantavat kopterin aseistusta, mutta aivan japanilaisten räiskintöjen tasoiseen valopallojen täyteiseen tuhosinfoniaan ei päästä.

Brave Dwarves 2 on karkinhohtoisella ulkoasulla kuorrutettu tasoloikka, jossa kääpiösankarilla kerätään kolikoita, aarrearkkuja ja taikajuomia tunnelmallisissa maisemissa. Peliä mainostetaan koko perheelle sopivaksi, sillä verta tai väkivaltaa ei tästä tuotoksesta löydy.

Brave Dwarves 2
Otetaanpa pelipaketin toista ääripäätä edustavaksi esimerkiksi Space Task Force, joka komeasta nimestään huolimatta on jotain niin käsittämätöntä roskaa, ettei se kelvanne edes kaatopaikalle. Sivulta kuvattu avaruuslentely käsittää pelaajan aluksen joka kiitää eteenpäin täysin identtisten ja pahvisen näköisten alusten seassa. Sitten painellaan tulitusnappi pohjassa loputtomassa vihollispilvessä ja arvuutellaan kumpi murenee ensin, pelaajan hermo vai näppäimistö, jonka takomiseen peli reagoi silloin tällöin. Jos silloinkaan.

Battle Pets
Jännittävää graafista toteutusta tarjoaa Battle Pets, joka yrittää olla Pokémon, mutta ei onnistu jäljittely-yrityksessään millään tasolla. Lopputuloksena on Paintilla piirretty, kankea, tragikoominen, epäpelattava ja itkunpurkauksia aiheuttava kammotus. Osa peleistä olisi sinällään graafisesti nättejä, mikäli aikapallon kautta päästäisiin ihanaan maailmaan, jossa 16 värisävyä olivat parasta, jota PC pystyi tarjoamaan. Jotkut peleistä eivät suostu edes käynnistymään ellei näytön asetuksista säädetä värimäärää ja resoluutiota pienimpiin mahdollisiin arvoihinsa.

Tällaisen kokoelman julkaisu internetin aikakautena kummastuttaa. Kaikki kokoelman pelit löytyvät ilmaiseksi verkosta, vaikka kovin montaa lataamisen arvoista yksilöä ei tässä paketissa edes ole. Mikäli omistamasi tietokone edustaa 486-sukupolven huippua, etkä ole vielä kuullut maailmanlaajuisesta tietoverkosta, tässä saattaa olla vuoden paras ostoksesi. Julkaisijat saisivat huvikseen uskoa, että halpapelikokoelmien aika on jo ohi.

Tämän uskomattoman roska-annoksen jälkeen Matti kaipaa nyt rentoutusta oikeiden pelien parissa. Niinpä Alelaari jää nyt tauolle, mutta palaa jälleen, kun pelit laareissa vaihtuvat.

V2.fi | Matti Lintula
< NHL 08 -ennakko... Rakkaudesta OutRunii... >

Keskustelut (5 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.09.2007 klo 20.07

Kaikesta päätellen ei taida tarvita alelaarien suuntaan roposiaan haaskata... :)
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.09.2007 klo 22.59

Ostaako yli 200 peliä alelaarista vai kahvi ja munkki esson baarista?

...mums mums.
lainaa
Jevggis

Rekisteröitynyt 04.04.2007

21.09.2007 klo 17.11

Battlepettsistä löytyy asiaa SomethingAwfulin mainiosta arvostelusta :))
lainaa
James_Amis

25.09.2007 klo 03.11

miten kahvi ja munkki maksoivat Esson baarissa 200x3 euroa = 600 euroa? vai saitko renkaat kaupan päälle?
lainaa
RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.09.2007 klo 09.06

Etpä selvästikkään lukenut juttua ajatuksella läpi. Viimeisenä arvostelun kohteena nimittäin oli setti, jossa on yli 200 peliä ja maksaa sen kolme euroa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova