V2.fi otti testattavakseen kolme lapsille ja lapsenmielisille suunnattua peliä ja taustajoukkoina oli jälkikasvuakin, jotta saatiin perspektiivi oikealle korkeudelle. Arviot on silti tehty pelijournalistin karaistuneiden silmien läpi, vaikka lapsellisuus testitilanteessa sallittikiin.


Activision (PC, X360, PS3, Wii, DS)
Arvosteltu: X360
Ikäraja: 7+



Ensimmäinen tunne tämän viimeisimpään ja viimeiseen Shrek-leffaan perustuvan pelin käynnistyessä oli naurunsekainen kauhistus. Seuraavaksi iskivät flashbackit vuosituhannen vaihteen ja alun tusinalisenssikuraan. Pelin ääninäyttely ei ole alkuperäisiä ääniä kuullutkaan, grafiikat ja animointi ovat kevyttä keskitason alitusta ja toimintakin vaikutti päättömältä, vasemmalla kädellä toteutetulta hömpältä. Läpipelaus kuitenkin paljasti, että yritystä on ollut.

Peli seuraa leffan juonta, niinkuin oheistuotepeleillä on yleensä tapana (poikkeuksiakin löytyy, kuten viimeisin Prince of Persia). Shrek teki huonon diilin Tittelintuuren kanssa ja elämä muuttui astetta synkemmäksi, eivätkä kaveritkaan enää tunne - vaimosta puhumattakaan. Jotenkin tästä on selvittävä ja Activisionin ratkaisu on yhteispeli. Pelkän Shrekin asemesta pelaaja ohjastaa myös Fionaa, Aasia ja Saapasjalkakissaa, joilla on kaikilla omat taitonsa pulmien selvittämiseksi. Hahmojen välillä vaihdetaan napin painalluksella. Ydinfysiikkaa ei puzzleissa tarjoilla, vaan parissa sekunnissa yleensä selviää, keiden hahmojen taitoja tarvitaan. Pienempiä pelaajia avustaa vinkkisysteemi, josta selviää vaikka koko ongelman ratkaisu maksua vastaan.

Se alussa mainitsemani yritys käy ilmi siitä, että peliin on ympätty paljon muutakin. Lisämaustetta saadaan mm. siitä, että välillä täytyy käydä 'oikean maailmankin' puolella, jotta pääsisi etenemään. Pulmaratkonnan jälkeen päädytään yleensä taisteluosioon, jossa pitää käyttää myös jonkun verran strategiaa. Jos jälkikasvua on siunaantunut enemmänkin, kaikkia hahmoja voi ohjastaa myös eri pelaaja, mikä tuo tietenkin mukaan oman hupinsa. Totuuden nimissä on kuitenkin todettava, että suoraa polkua pelissä talsitaan, kaikki ideat on ennenkin nähty ja toiminta toistaa itseään loppuun asti.

Varsinkin nuoremman polven Shrek-fanit pelaavat pelin läpi varmasti ihan mielellään. Se tarjoaa sopivan reilusti tekemistä, eikä ole liian vaikea tai epäonnistunut tekele, että touhu alkaisi ärsyttää. Kyllä tätä voi muksuille suositella, eikä isukillakaan välttämättä ole liian tylsää. Parin peli-illan jälkeen Forever Afteria ei tosin jää enää kaipaamaan. Sen pituinen se.




505 Games (X360)
Arvosteltu: X360
Ikäraja: 12+



Naughty Bear ei oikeastaan kuuluisi tähän artikkeliin, mutta on mukana siksi, ettei se ansaitse täysimittaista arvostelua. Naughty Bear ei nimittäin ole lasten peli, se vain näyttää siltä. Ainoa syy siihen, ettei pelillä ole vieläkin korkeampaa ikärajaa on se, että hahmoina on käytetty ihmisten sijaan pehmoisia nallekarhuja. Häiriintynyttä meno joka tapauksessa on.

Täydellisellä Perfectionin saarella nallet viettävät onnellista elämää, kunnes on aika viettää Daddles-karhun syntymäpäiviä. Naughty Bearia ei bileisiin kutsuta ja hänen tekemälle lahjalleenkin nauretaan, joten luonnollisesti seurauksena on se, että NB lähtee silmittömästi teurastamaan saaren asukkeja. Tarinalla ei pelaajan päätä paljon vaivata, eikä juuri millään muullakaan.

Tässä pelissä ei toimi mikään. Grafiikat bugailevat kuin vanhoissa PS2-peleissä, kontrollit kiukuttelevat, peli-idea lamaannuttaa alle varttitunnin, kaikki on sekavaa ja vailla motivaatiota. Ehkä ainoa pelin idea, joka olisi voinut olla hyväkin, eli muihin nalleihin vaikuttaminen psykologisesti niitä pelottelemalla on jätetty sekin täysin alkutekijöihinsä. 505 Gamesin laatutarkkailu on ollut selkeästi kesälomalla.

Käsitteitä venyttäen periaatteessa ihan hauska idea söpöilyn ja teurastuksen vastakohtaisuudesta on pilattu hävittämällä kömpelyydellä siitä hauskuus sekä tekemällä peli kaikin puolin huonosti. Tuhmaan nalleiluun on julkaistu jopa ladattavaa lisäsisältöä, mutta mielummin olisin nähnyt senkin työpanoksen käytettynä itse peliin. Naughty Bear on yksi huonoimmista koskaan pelaamistani peleistä, eikä se edes onnistu menemään toisesta päästä ympäri.




Nintendo (Wii)
Arvosteltu: Wii
Ikäraja: 3+



Pokemon-lisenssillä varustetuissa peleissä on yleensä ainakin tiettyyn rajaan asti ollut tarkasti säädettyjä vaatimuksia, joten sellaisen saapuessa arvosteltavaksi, voi odottaa jonkinlaista laatua (tämä ei ilmeisesti koskenut kauheaa DS:n Pokemon Dash -peliä). PokeParkissa nämä odotukset ylittyivät - peli on varsin mukava johdatus lapsille RPG-pelien maailmaan.

Noh, perusjuonihan tässä on naurettava. Mew ilmestyy, kertoo neljästätoista kadonneesta prisman palasesta ja lähettää Pikachun kavereineen mustasta aukosta Pokeparkiin. Teeman ympärillä korostetaan kuitenkin paljon ystävyyttä, yhteispeliä ja sitä, että voittaminen ei ole aina tärkeintä (tosin kaiken kerääminen on hyvin tärkeää). Pääosassa on Pikachu, jonka päätehtävänä on löytää prisman palaset ja saada Pokepark takaisin yhteiseen harmoniaan. Sivubisneksenä on sitten löytää kaikki pelin Pokemonit (193 kpl) ja saada ne ystävikseen.

PokePark Wii: Pikachu's Adventure on roolipelaamista aivan peruselementteihinsä murusteltuna, vaikkeivat 'oikeat ropettajat' sitä purematta nielisikään. Pikachu suorittaa tehtäviä (voita ensin tietty vastustaja, hae tämä ja tuo esine, kerää tietty määrä sitä ja sitä), hankkii ystäviä (taistelemalla, jahtaamalla, vastaamalla kysymyksiin tai etsimällä niitä) ja kehittää itseään. 'Leveleitä' saa keräämällä enemmän ystäviä ja ostamalla itselleen parempia ominaisuuksia (nopeus, sähköhyökkäys, häntähyökkäys, enemmän kestävyyttä). Lisäksi mukana on pomovastuksia, joilla on omat minipelinsä. Jos niissä haluaa pärjätä, pitää hankkia kavereita, jotka ovat hyviä tietyissä asioissa. Mikäli todella haluaa kerätä kaiken, grindauksen fiilikseltäkään ei vältytä.

Lapsen pelaamista haittaa lähinnä se, että Wii-pelissä ei paljon puhuta, vaan vanhemman pitää lukea kaikki ohjeet. Jotkin minipelit saattavat vaatia myös avustusta, mutta ne ovat enimmäkseen simppelin hauskoja. Monta eri ympäristöä sisältävä Pokepark-puisto on tietenkin toteutettu värikkäällä, hyvin animoidulla tavalla ja Pokemonit ääntelevät oikeilla äänillään. Pokeparkia oli ilo pelata ja kärsivällinen muksu saa sen parissa vierähtämään useita viikkoja kerätessään kaikkia kavereita (suosittelen myös tätä sivustoa). Pidettäköön tätä johdatuksena GameBoyn ja DS:n Pokemon-peleihin niille, joiden lukutaito pohjautuu vielä vanhempien tukeen. Tai jos yleistetään vielä reilummin: "Esikoulu-WoW".




Disney Interactive Studios (X360, PS3, Wii, PC, PSP, DS)
Arvosteltu: PS3
Ikäraja: 7+



Toy Story 3 saapui vastikään Suomessakin elokuviin ja sen myötä jokainen pelikone sai oman versionsa myös pelistä - yllättyneitä nolla. Sen sijaan pieni yllätys tuli siinä, kuinka paljon peliin on panostettu ja se nouseekin tämän artikkelin parhaaksi peliksi monipuolisuutensa ja teknisen toteutuksensa ansiosta. Peli onkin työstetty kokonaan Disneyn suojissa.

The Video Game jakautuu kahteen osioon: seitsemään tasoloikkatasoon ja Toy Box -pelitilaan, jossa touhuillaan vapaammin. Kumpikaan niistä ei varsinaisesti seuraa leffan juonta, vaikka muutamia yhteneväisyyksiä onkin. Tasoloikkailu on varsin perinteikästä, mutta mukana on myös monimutkaisempia pulmia, joissa täytyy miettiä tarkkaan, missä järjestyksessä pelihahmojaan käyttää. Pelaaja nimittäin ohjastaa sekä Woodya, Buzzia että lehmityttö Jessietä, joilla on - yllätys yllätys - kaikilla omat kykynsä.

Toy Boxissa pelihahmot heitetään alussa varsin autioon kaupunkiin, jossa voi kuljeskella vapaasti (toy box -nimi onkin varmasti viittaus sand box -peleihin). Tehtäviä suorittamalla kaupungissa pääsee sitten tekemään monenlaista, mm. ostamaan sinne uusia rakennuksia, maalaamaan ja koristelemaan niitä, hankkimaan uusia kaupunkilaisia ja muokata niiden ulkonäköä. Tehtävät ovat mukavan monipuolisia kullan kaivamisesta kilpa-ajoihin ja niitä on paljon.

Toy Story 3 näyttää, miten leffalisenssiä pitää käyttää. Originaalista poimitaan inspiraatiota ja luodaan siltä pohjalta jotain aivan uutta ja ekstraa. Lisäksi panostetaan riittävästi graafiseen ulkoasuun, animaatioon ja ääninäyttelyyn (joka löytyy myös suomeksi). Tasoloikka kärsii lievistä kontrolliongelmista, mutta on silti juuri sopivan haastavaa kohderyhmälle ja Toy Boxin tehtävärakenne on suunniteltu mukavan addiktiiviseksi. Toy Storyn oheispeliä voi suositella vähän vanhemmillekin pelaajille, varsinkin jos Pixarin leffat löytyvät hyllystä.