Tuorein sisältö

Jarkon Demoputka

Jarkko Rotstén

31.08.2007 klo 07.30 | Luettu: 5439 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Katsauksessa kuukauden demoanti
Kuinka ollakaan, putkavahdin Xbox 360 sai vastikään pelätyn punarinkitaudin tartunnan, joka uhkasi tehdä putkan koostamisesta yllättävän vaikeata. Onneksi sentään a) ehdin tsiigata parit boksidemot ennen kohtalokasta konsolin kajahdusta, ja b) myös PC-rintamalta löytyi kivaa pelattavaa. Loppubonuksena Demoputkassa on ensimmäistä kertaa mukana myös PlayStation 3 -demo.

Bioshock (PC,X360)


Kotisivu

Bioshock, jos mikä, on yksi syksyn kuumimmista nimistä räiskintäpelirintamalla. Varsinkin, kun peli on henkistä jatkoa melkoisen kulttisuosion saavuttaneelle, vaikkakin aikanaan melko kurjasti myyneelle System Shockille, on hypen määrä taattu. Mitä enemmän vettä hypekiukaalle heitetään, sen suuremmat ovat yleensä pelaajien odotukset. Ehdottomasti hankalinta on miellyttää sitä pelaajaryhmää, jolle System Shock 2 oli SE peli 90-luvun lopussa. Itse olen pyrkinyt välttelemään pahimpaan ennakkovillitykseen hyppäämistä, jotta voisin suhtautua peliin mahdollisimman pienin ennakko-odotuksin. Vaikeata se kuitenkin on, kun joka tuutista tuppaa Bioshock-sitä ja Bioshock-tätä.

Pelillisesti Bioshock vaikuttaa paljon yksinkertaisemmalta kuin System Shockit aikoinaan, mikä tietysti puristaa puristien kenkiä. Myös roolipelimäisyyttä on vähennetty entisestään. Syy pelattavuuden yksinkertaistamisessa piilee kuitenkin myynnin maksimoimisessa. Pelin aloituskynnys vaikuttaakin todella matalalta - helpoimmalla vaikeustasolla vihulaisista ei ole juurikaan vastusta. Vaikeimmillaan Bioshock tarjoaa kuitenkin kosolti haastetta paatuneemmallekin räiskijälle.

Pelaaja ohjastaa mereen syöksyneestä lentokoneesta ainoata eloonjäänyttä matkustajaa, Jack Fontainea, joka pelastautuu liekehtivästä merestä läheisen majakan tarjoamaan suojaan. Oven pamahtaessa kiinni, valotalon sisältä löytyykin hissi, johon pahaa-aavistamaton sankarimme tietysti astelee. Hissi vie pelaajan veden alle rakennettuun kaupunkiin, Raptureen. Ennen kuin hissinovet ehtivät edes avautua, yritetään Jack jo saada hengiltä. Tämä ei suinkaan jää viimeiseksi kerraksi, sillä Rapture on pullollaan hampuuseja, joiden ainoa selviytymiskeino on tappaa tai tulla tapetuksi. Matkan varrelta löytyy sentään jonkin verran kättä pidempää, kuten revolveria ja konepistoolia. Demoversio esittelee myös muutaman maagisemmankin tempun, kuten sähkö- ja tulipallot, joille löytyy pian myös käyttöä. Niin tunnelmaltaan kuin audiovisuaalisestikin Bioshock on kerrassaan maukkaan oloinen, tyylikäs räiskintäpeli, johon kannattaa ilman muuta tutustua. PC-versio pyörii kohtuullisesti hieman rupuisemmallakin koneella, jos vain malttaa hieman laskea herkkufaktoria. Xbox 360-demon voi ladata Livestä ja identtinen PC-versio löytyy tietysti V2.fi:n tiedostoalueelta.

Lataa PC-demo
Lataa demon läpijuoksuvideo
Lataa kehittäjien kommenttivideo
Lataa pelin esittelyvideo


Loki (PC)


Kotisivu

Hack'n'slash on sikäli outo peligenre, että siihen kuuluvat hyvät pelit ovat harvassa. Ihan kelvollisia välipaloja on toki vuosien mittaan nähty, mutta montako kertaa Diablo on vielä pelattava läpi, ennen kuin markkinoille saapuu oikeasti vakavasti otettava vaihtoehto? Tätä tonttia kokeilee nyt Loki, joka lainailee sujuvasti jumaltarustoja ympäri maailmaa, aina Thorista Akillekseen. Pelin tunnelmaan pääsyä sotkee alun rupuinen introvideo, joka tuo laadukkuudellaan mieleen 90-luvun alkupuolen halvat 3D-räpellykset. Peli ei muutenkaan ole visuaalisesti mitenkään erityisen näyttävä, mutta toisaalta ympäristö on yllättävän yksityiskohtainen. Pelimaailma ei ole saumaton, vaan alueelta toiselle liikuttaessa on jaksettava odotella lyhyenlännän lataustuokion verran.

Demoversionsa perusteella peli vaikuttaa vielä varsin keskeneräiseltä. Kontrollit eivät ole kovin sujuvat, dialogi bugittaa ja hahmot jäävät kiinni niin toisiinsa, kuin näkymättömiin esteisiinkin. Yllättävän laajamittainen demo tarjoaa mahdollisuuden levuttaa hahmoaan aina tasolle 20 asti, joten testattavaa piisaa kyllä ainakin parin tunnin ajan. Tarjolla on myös mahdollisuus testata moninpeliä. Pelin kotisivulta löytyvästä alustuksesta ja ruutukaappauksista annoin itseni ymmärtää, että huolimatta demon laajuudesta se ei kuitenkaan tuo kovin näyttävästi esiin Lokin mielenkiintoisinta pointtia. Lopullisessa pelissä näet seikkaillaan hyvinkin vaihtelevissa ympäristöissä aina Troijan tuhosta Ragnarokiin ja espanjalaisten Keski-Amerikan valloitusyritykseen. Demon perusteella Lokista saa kuitenkin hyvin stereotyyppisen ja tylsän kuvan. Toivottavasti lopullinen versio olisi jotain muuta.


Lataa PC-demo


John Woo's Stranglehold (X360, PC-demo tulossa)


Kotisivu

Mitä tapahtuu kun yhdistetään Max Payne, Virtua Cop ja hongkongilaiset toimintaleffat? Melkoisen kiinnostavan kuuloisesta keitoksesta on syntynyt Stranglehold, jonka tekoprosessissa on ollut vahvasti mukana John Woo, tuo näyttävien toimintakohtauksien mestari. Näyttävyys onkin pääosassa tässä vauhdikkaassa räiskintäbaletissa, enkä nyt tarkoita näyttävyydellä visuaalista karkkia, vaan hidastettua bullet-time-laukaustenvaihtoa, valkoisia kyyhkysiä ja rähinän myötä tuhoutuvaa ympäristöä. Vaikka peli ei noin ensi vilkaisulla olekaan Xbox 360:n kauneimpia, jaksaa taistelun timmellyksessä mureneva pelimaailma todella säväyttää. Pelin päähahmo omaa myös erityisiä taitoja, jotka tekevät verikekkereistä vieläkin komeampia. Tarjoilukärryt toimivat vaikkapa näppäränä rullalautana, ja kaiteita pitkin voi joko juosta tai liukua - ja tietysti samalla listiä vähintään tusinan verran pahisten kätyreitä. Luotien väistely hidastuksissa vie touhun myös askeleen lähemmäksi Matrix -leffoja.

Demonsa perusteella Stranglehold on täyttä toimintaa alusta loppuun. Pelin meininki tuntuu parikymmentä astetta Max Paynea arcademaisemmalta (josta siis Virtua Cop-vertaus), eikä siis lainkaan yhtä synkältä. Vihollista pukkaa ruudulle ovista ja ikkunoista, eikä panoksiaan tarvitse isommin säästellä. Demo tarjoaa pelistä varsin lyhyen katsauksen kaupunkiympäristössä, mutta trailerivideon perusteella kokonaisessa pelissä taistellaan hyvinkin vaihtelevissa maastoissa. En kiellä, etteikö demoversio olisi herättänyt hienoista kiinnostusta peliä kohtaan. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka pitkään peli jaksaisi oikeasti pitää tunnelmaa yllä, sillä loputon räiskiminen on kuitenkin vain loputonta räiskimistä, oli sitä sitten maustettu hauskoilla kungfu-tempuilla tai ei. Demoversio löytyy tietysti Xbox Livestä. PC-demon ilmestymisajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta sekin on tiettävästi tulossa.

Medal of Honor: Airborne (PC)


Kotisivu

Toinen maailmansota ei taida päättyä koskaan - ainakaan pelimaailmassa. Melkoista suosiota nauttiva Medal of Honor -sarja saa jälleen perheenlisäystä uuden Airborne -osan myötä. Demoversio lupailee varsin suoraa toimintaa, kuten tietysti arvata saattaa, mikäli sarjan aiempiin osiin on tullut aiemmin tutustuttua. Peli ilmestyy jälleen myös konsoleille (PS3, X360). Kohtuullisen ruudunpäivityksen voi saavuttaa hiukan rupuisemmallakin näytönohjaimella varustetulla PC:llä, vaikka karkkinapit asettaisi osoittamaan kaakon suuntaankin. Tietty konsolimaisuus on tällä kertaa ihan kiva asia, sillä graafisesti peli on kuitenkin vähintäänkin kohtuullisen näyttävä. Demoversion tarjoama leikkikenttä vakuuttaa, sillä putkimaisuudesta on päästy eroon ainakin jossakin määrin. Talojen katot tarjoavat mainion mahdollisuuden yllätyshyökkäyksiin, ja pääseepä moniin tönöihin sisäänkin. Taistelutantereella on riittävästi kokoa, mutta pitkänkään tehtävän aikana ei lataustauoista tarvitse kärsiä.

Se, mikä meikäläistä alkoi riepomaan heti alkumetreillä, olivat luodit, jotka joku huumorimies on ilmeisesti käynyt vaihtamassa vaahtokarkeiksi. Kyllähän se syö immersiota rotan lailla, kun metrin päästä lasauttaa viholliseen täysosuman toisensa jälkeen, eikä se pirulainen ole moksiskaan. Sama pätee kyllä myös toiseen suuntaan, etenkin helpommilla vaikeusasteilla. Koin useimpiin tilanteisiin parhaaksi etenemistaktiikaksi puhtaan sissiramboilun, eli Hakkaa Päälle(tm) -rynnäkkötekniikan. Vihut kun tuntuivat ainakin demossa ammuskelevan kohti aniharvoin, ja sankarin sietokyky luotien suhteenkin on varsin kestävää sorttia. Pikkukitinästä huolimatta, toiminnan intensiivisyys imaisee kyllä mukaansa, kunhan pelaaja vain muistaa olla ottamatta äksöniä liian tosissaan. Tsekkaa PC-demo V2.fi:n tiedostoalueelta ja muodosta oma mielipiteesi. (Toim.huom. Demo löytyy nyt myös Xbox Live Marketplacelta.)

Lataa PC-demo

Folklore (PS3)


Kotisivu

Ja kun Jarkko on demonsa tältä kuulta demoillut, jatkan minä (Mikko) vielä sanasen-pari tuoreesta PS3-demosta. Rajoitetun ajan ladattavana oleva Folklore on perustaltaan hack'n'slashia tietyin muutoksin. Pelaajan ohjastama hahmo ei itse tee taisteluissa mitään, vaan laittaa "folkit" töihin puolestaan. Laajemmin juoni perustuu siihen, että tarinan sankarit seikkailevat itse asiassa kuolleiden valtakunnassa, jossa nämä folkit, eli kuolleiden sielut asustelevat. Kun ne ensin voittaa taistelussa, voi niiden taidot sitten valjastaa käyttöönsä muita otuksia vastaan. Sopivasti neljä folkkia sopii kerralla mukaan, jolloin kaikki ohjaimen painikkeet tulevat käyttöön. Käytännössä folkit ovat siis vain hienompi systeemi sille, että hahmo oppii vastustajiltaan liikkeitä - mutta sinällään ihan kiva idea.

Pelasin ensin tyttöhahmolla demon ensimmäistä kenttää, joka sijoittui peikkomaahan. Useammin kuin kerran pelatessa tuli mieleen Kaz Hirain legendaarinen "and we're certainly not interested in gimmicks", kun vastustaja-folkien sielut piti imeä käyttöönsä heiluttelemalla SIXAXIS-ohjainta. Jatkuva nosteleminen tuntui aiheuttavan kohta jännetuppitulehduksen poikineen. Muutenkin koko touhu vaikutti jotenkin liian satuisalta ja eteeriseltä, että olisin jaksanut siitä kiinnostua. Intoa lannisti entisestään se, että yksikin kuolema lopetti demon siihen paikkaan ja kamera oli taas sitä normaalia peliä vaikeuttavaa tyyppiä.

Vaan mieli muuttui, kun valitsinkin mieshahmon ja kakkoskentän. Jonkinlaiseen sotaisaan helvettiin sijoittuvan kentän kuvakieli oli paljon vähemmän huonoa trippiä ja ennen kaikkea folkeissa oli munaa. Yksi ampui sarjana konepistoolilla, toinen syöksi tulta ja kolmas pystytti valtavan kilven hahmon eteen. Valoefektit sinkoilivat, kun vihollista pantiin kylmäksi - aivan eri menoa kuin ykköstason kasvimörrimöykyt. Peruspeli pysyi tietenkin samana, mutta pieniä ongelmiakin antoi enemmän anteeksi, kun homma kulki isolla vaihteella eteenpäin. Itse toivon, että lopullinen peli on enemmän demon kakkos- kuin ykköskentän kaltainen, vaikka japanifantasiaa aamupalakseen syövä voi toki arvostaa satumetsätunnelmiakin enemmän. Huomattavaa on muuten, että demo toimi vain 720p-tilassa, ei FullHD:nä. Ulkoasu oli muilta osin sitä, mitä nykykonsoleilta on lupa odottaa, eli näyttävää tavaraa, jos ei kohta mitään leuantiputuksia vielä nähtykään.

Demo ladattavissa vielä tänään (31.8.) PlayStation Storesta.

V2.fi | Jarkko Rotstén
< Sukellus alelaariin,... Sukellus alelaariin,... >

Keskustelut (1 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.08.2007 klo 14.06

Medal of Honor voisi olla pitkästä aikaa hupaa. Edellinen vastaava peli mitä olen pelannut oli Call of Duty 2, joka oli sotapeliksi erittäin viihdyttävä ja hienosti toteutettu. Eipä vaan taida oma kotirauta enää jaksaa uusimpia FPS-pelejä pyörittää..
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova