Tuorein sisältö

Finnish Game Jam

Manu Pärssinen

04.02.2010 klo 10.22 | Luettu: 7206 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Viikonloppu pelikoodausta
Viime viikonloppuna Suomessakin osallistuttiin Helsingissä, Tampereella ja Kajaanissa kansainväliseen Global Game Jam -tapahtumaan. V2.fi haastatteli tapahtuman organisaattoria, tutkija Annakaisa Kultimaa Tampereen yliopistosta.

Mikä ihmeen pelihillo?


"Global Game Jam on toista kertaa järjestetty maailmanlaajuinen pelinkehitystapahtuma. Tilaisuuteen osallistui tänä vuonna lähes 40 eri maata, yli 130 eri paikkakuntaa, lähes kaikki aikavyöhykkeet oli edustettuna.

Yhden viikonlopun aikana neljä tuhatta pelinkehittäjää, opiskelijoita, ammattilaisia ja indie-artisteja ympäri maailmaa osallistui 48 tunnin pyristykseen tehdä viikonlopun aikana pelejä täysin alusta loppuun. Kullakin paikkakunnalla kehitystiimit kokoontuivat saman katon alle ideoimaan ja toteuttamaan pelejä, joille oli annettu yhteinen, maailmanlaajuinen teema ja lisärajotteita. Tapahtuma alkoi Uudesta Seelannista ja päättyi Vancouveriin."


Annakaisan mukaan Suomessa kaikki halukkaat pääsivät mukaan pelintekemiseen ja mahdollisesti lisääkin tiimejä olisi voitu vielä tukea. Hän kertoo, että viikonloppu sujui erinomaisesti.

"Finnish Game Jamin kolme jammailusaittia olivat käynnissä vuorokauden ympäri. Aika on pelinkehittämiseen erittäin lyhyt ja osa tiimeistäkin teki töitä ympäri vuorokauden ainakin loppupäässä. Tampereella näytti olevan aina joku hereillä ja järkkäreillämme oli myös päivystys koko ajan käynnissä. Näin mahdollistimme kehittäjille työrauhan.

Viikonlopun aikana näimme myös livefeediä muilta maailman saiteilta ja koottuna yhdellä sivustolla ustream-palvelun kautta myös kaikki suomalaiset saitit. Yhteishenkeä syntyi esimerkiksi videostreamien kautta leikillisesti viestien. Tampereella oli videokuvassa jatkuvasti muovinen maskotti Darth Vader. Helsingissä ajoittain seikkaili kuminen kylpyankka ja pehmolelupupu. Kehitystiimit ainakin Tampereen päässä pääsivät välillä keventämään omaa tunnelmaansa seuraamalla, mitä videoscreenillä tapahtui. Takahuoneeseen pääsi myös nukkumaan tarpeen vaatiessa."


Kuva (c) Finnish Game Jam.
Tapahtuma ei ollut kuitenkaan pelkkää pelien luomista, vaan mukana oli myös pieniä luentoja aiheeseen liittyen. Digital Chocolaten Reko Nokkanen inspiroi tamperelaisia kertomalla pelisuunnittelusta, Helsingissä samaa teki Jaakko Kemppainen. Tampereella tutustuttiin myös pelintekompäristö Unityyn, josta kertoivat Juhani Hujala ja Niko Korhonen.

Myös maailmanlaajuinen kattotapahtuma käynnistyi inspiroivalla keynote-puheenvuorolla. Ste Curranin esitystä Annakaisa kuvaa puhuttelevaksi, suorastaan runolliseksi.



48 tuntia tiukkaa vääntöä


Finnish Game Jam alkoi viime perjantaina klo 17 Suomen aikaa ja päättyi sunnuntaina samalla kellonlyönnillä. Sama aika oli myös takaraja sille, että tehtyjen pelien piti löytyä internetistä ladattaviksi. Suomen tilaisuus ei päättynyt kuitenkaan aivan siihen, kertoo Annakaisa Kultima:

"Meillä oli tämän jälkeen vielä palkintojen jako; paras peli valittiin tuomariston avulla. Palkinto tuli Tampereelle pelille Play Dead II. Siinä ohjataan äänen avulla zombieksi soluttautunutta ylioppilasta. Jos pelaaja ei pysy ääntelyssä mukana, zombiet huomaavat huijauksen ja silloin käy huonosti. Tampereella peli tuli tutuksi kaikille jo aika varhaisessa vaiheessa, kun pelin testauksessa oli kehittäjienkin pakko vähän öristä. Tätä peliä voisi hyvin kuvitella pelattavan porukalla jossain bileissä. Huvittavaa on katsella ja kuunnella, kun pelaaja astuu zombiksi tekeytyvän rooliin. Siinä ei tarvita pelaajalta mitään erityistaitoja. Kuka tahansa osaa olla zombie."

Värikäs Grow Up!, joka koodattiin Javalla.
Lisäksi osallistujat saivat äänestää vielä jammailijoiden oman suosikin, joka paljastettiin tiistaina. Voittajaksi selvityi peli nimeltä Grow Up!, jossa pyritään versona kasvamaan maan pinnalle. Kyseinen peli oli myös Annakaisan toinen suosikki Tampereella tehdyistä peleistä, toinen oli peli nimeltä With Strings Attached. Hänen mukaansa kyseisissä peleissä annettu teema on tuotu herkällä tavalla mukaan ja niissä pelaaja saa kohdata elämän ankaran todellisuuden jopa vähän filosofisella tavalla.

Mikä sitten oli tämä annettu teema? Globaalisti väännettiin aiheesta "Deception", jolle annettiin joka aikavyöhykkeelle joitain lisäehtoja. Jokaisen tiimin piti pääaiheen lisäksi valita pelilleen yksi lisärajoite, joita Suomessa olivat Wire, Fire ja Lyre. Valmiita pelejä Helsingissä, Tampereella ja Kajaanissa syntyi yhteensä 28. Niihin pääsee tutustumaan täällä: finnishgamejam.fi/games/.

Ensi vuonna jammaillaan taas


Tapahtuman tuomaristo oli vaikuttunut pelien korkeasta laadusta suhteessa siihen, kuinka lyhyt aika niiden tekemiseen oli. Erityisesti voittajapeli sai kehuja ideasta ja tiimin keskittymisestä resurssien suhteen olennaiseen. Myös tapahtuman järjestelyt ansaitsivat kunniaa, mistä Annakaisa oli tyytyväinen:

"Yleisesti ottaen näyttäisi siltä, että kaikki olivat tapahtuman jälkeen todella onnellisia ja ylpeitä tuotoksistaan. Järjestelyjä on myös kiitelty, mikä on hirveä helpotus, sillä pistimme tapahtuman kasaan todella kovalla aikataululla ja muiden töiden päälle. Kaikki ei sujunut ihan saumattomasti, mutta yleisellä tasolla homma oli hyvin tuettu myös globaalien järkkäreitten puolelta. Kolmesta pääjärkkäristä oli hereillä koko ajan joku ja vastaili irkissä meille saittien järkkäreille. Apu oli aina lähellä. Meillä oli myös erinomainen paikallinen tiimi!"

Kultiman mukaan kokemus oli positiivinen molemmin puolin ja järjestäjätkin nauttivat tapahtuman seuraamisesta sekä mahdollisuudesta tukea upeita peliprojekteja.

Global Game Jam 2011:a suunnitellaan jo ja Suomikin on varmuudella mukana. Tarkempia suunnitelmia ei ole tietenkään vielä tehty, mutta palkintopysteissä on jo paikka seuraavien vuosien peleille valmiina.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai #22... Listasunnuntai #23... >

Keskustelut (2 viestiä)

Daymar

Rekisteröitynyt 13.12.2007

04.02.2010 klo 13.01

Intriguing.
lainaa
Homer-Effing-Simpson

04.02.2010 klo 17.09

B O O R I N G !!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova