Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2021.

Lähes kaikilta pelikeräilijöiltä löytyy komeroistaan Commodorea tai Nintendoa, mutta paljon on heitäkin, jotka haalivat kummallisempaa kamaa. Manu otti jälleen kokoelmastaan tutkailtavaksi vähän oudompia käsikonsoleita.



Parker Brothers on suomalaisille tutumpi klassikkolautapeleistä, mutta elektronisiakin vimpaimia on historiallisen pelifirman kattavassa valikoimassa ollut. Merlin on niistä merkittävimpiä, sillä se oli yksi ensimmäisiä isommin menestyneitä elektroniikkapelejä. Bob Doylen yhdessä vaimonsa ja lankonsa kanssa suunnittelema laite pysyi suosittuna vuoden 1978 julkaisunsa jälkeen koko 80-luvun ajan, ainakin Pohjois-Amerikassa. Sitä myytiin parissa vuodessa miljoonia kappaleita.

Merlin on ainakin omasta mielestäni jopa nykymittapuulla kauniisti suunniteltu laite, vaikka useimmat siihen tarttuvat saattavat aluksi pistää sen korvalleen ja vitsimielessä huutaa haloota. Kulmikas ja linjakas, kirkkaanpunainen laite muistuttaa futuristista (ainakin 70-luvun näkökulmasta) puhelimen luuria. Varsinaista näyttöä ei elektroniikkapelistä löydy, vaan sen korvaavat 11 LED-valoa, jotka toimivat myös painikkeina.

Merlinissä on viisi yksinkertaista peliä sekä yksi varhaisimmista tavalliselle kansalle myydyistä digitaalisista instrumenteista/syntetisaattoreista: Music Machine -tilassa laitteen näppäimillä pystyy soittamaan melodioita ja jopa tallentamaan niitä 48 nuotin verran sekä soittamaan tallennettua kappaletta. Merlinin ohjekirjasta löytyy ohjeet parinkymmenen tunnetun sävelmän naputteluun.

Ne viisi peliä ovat ristinolla, blackjack, Echo, jossa piti toistaa painalluksia laitteen ohjeiden mukaan kuin Simonissa, Magic Square -puzzlepeli (kuin Lights Out) sekä Mastermind-peliä muistuttava Mindbender. Osan peleistä pystyi myös soveltamaan kaksin pelattaviksi ohjekirjan ohjeistusta noudattaen.

Merlinistä on tehty vuosien varrella useita versiota, mutta yksikään niistä ei ole aivan yhtä hienon näköinen kuin alkuperäinen. Master Merlinissä (1981) oli 11 peliä, Split Second -mallissa taas aivan erilainen näyttö. Uudelleenjulkaisuita harrastettiin vuonna 1995 Merlin: The 10th Questilla (9 peliä, joiden läpipeluista sai näytölle ikoneita) sekä Milton Bradleyn vuonna 2004 julkaisemalla versiolla, jossa palattiin lähes alkuperäiseen ulkomuotoon. Lämpöisen kutsuvat pyöreät LED-valot oli tosin korvattu tylsillä neliön muotoisilla numeropainikkeilla ja vuosien varrella "elektroninen velho" Merlin oli oppinut puhumaan.

Manu-muisto: Itse kiinnostuin laitteesta, kun luin 2000-luvun vaihteessa uutisryhmistä, että jotkut olivat modanneet sen ääniominaisuuksia musisointitarkoituksiin. Se oli alkupään eBay-ostoksiani ja kieltämättä on ikävä sitä aikaa, kun laatikossaan lähes uusikuntoisena olevan vekottimen sai postikuluineen Suomeen muutamalla kympillä. Eivät Merlinit edelleenkään kalliita ole, mutta muut kulut nostavat hinnan nopeasti lähes kolminkertaisiksi.


Vauhdikkaan Merlin-mainoksen voi käydä katsomassa YouTubesta.




Jo kauan ennen kuin Nintendo sai nuorison kaduille ja metsiin pokemoneja metsästämään, yritti Epoch liikuttaa Japanin pelikansaa - ellei nyt puistoihin niin ainakin läheiseen supermarkettiin. Siihen yllytti elektroniikkapeli nimeltä Barcode Battler, joita löytyi 90-luvulla myös Suomen kaupoista. Jollakulla lukijallakin saattaa siis laitteesta muistoja olla. Alkuperäinen Epochin lanseerama laite julkaistiin ainoastaan itämailla, joten näillä seuduilla nähty vekotin on itse asiassa Barcode Battler II, vaikka jatko-osuutta ei erityisesti mainostettukaan.


Barcode Battler -elektroniikkapelin keskeinen ajatus oli, että pelin mukana tulleista olentokorteista skannattiin viivakoodi, jolla peliin tuli sitten jonkinlainen otus, erikoisvoima tai vihollinen - ja sitten taisteltiin. Paitsi, että viivakoodiskanneri toimi oikein ehkä kerran viidestä yrityksestä. Ruudulla ei näy hahmoja vaan ainoastaan statistiikkalukemia. Hirviöjahdin ei tarvinnut kuitenkaan jäädä niihin muutamiin paketissa mukana olleisiin kortteihin, vaan viivakoodeja sai skannata peliin vaikka T-kaupasta ostetun muropaketin kyljestä. Suomi-julkaisussa alaotsikkona olikin "Suuri kauppasota".


Yksinpelaamiseen on kaksi pelitilaa. C1-tilassa taistellaan laitteen luomia vihollisia vastaan, ja niitä löytyy kaikkiaan 120. Pelaaja valitsee tiimiinsä soturin, velhon sekä voima/loitsu/asekortin ja sitten katsotaan, kuinka käy laitteen arpomia tilastoja vastaan. Käytännössä pelimekaniikka on hieman monimutkaistettu ja satunnaistettu versio niistä pelikorteista, joissa vertaillaan esimerkiksi auton ominaisuuksia vastapelurin ajoneuvoon. C2-tilassa pelataan laitteen mukana tulleista korteista löytyviä vihollisia vastaan, mutta siihen pääsee käsiksi vain voittamalla ensimmäisen pelitilan. C0-tilassa voi pelata kaveria vastaan.

Ilmeisesti ainakin Isossa-Britanniassa Barcode Battleria markkinoitiin jopa Game Boyn haastajana, mutta tietäähän sen, kuinka siinä kävi. Laitteella on kuitenkin muitakin Nintendo-yhteyksiä, sillä japanilaiset kakkosversion omistajat pystyivät kytkemään sen Famicomiinsa (NES) tai Super Famicomiinsa (SNES) ja saamaan tiettyihin peleihin lisätoimintoja. Pelilistalta löytyy kymmenkunta nimikettä, mm. Doraemonia, Lupinia, Hämähäkkimiestä ja Aku Ankkaa. Japanissa oli tarjolla myös hahmokortteja, joissa esiintyi Nintendo-hahmoja, ja käytännössä laitetta voi pitää Nintendon oman e-Readerin esi-isänä.

Länsimaissa floppaamisestaan huolimatta Barcode Battler sai jo aikanaan kloonikilpailijoita ja vielä myöhemminkin ajatusta yritettiin tuoda markkinoille tuoreempina versioina. Yksi yritys oli Radica Gamesin Skannerz, joita niitäkin on 2000-luvun puolella Suomen kaupoissa ollut. Jonkinmoinen suosio saavutettiin, sillä myyntiin saapui originaalilaitteen lisäksi myös Skannerz Commander (2001), Skannerz Racerz (2004) sekä Skannerz Orbz, jossa koko viivakoodi-idea tosin jo unohdettiin.


Manu-muisto: Muistan kyllä, kun nämä laitteet saapuivat kauppoihin, mutta itse olin tuolloin jo tietokonenörtteilevä teini, joten "lapselliset lelupelit" saivat jäädä muille. Sittemmin laitteita on tullut toki hankittua kokoelmaan ja yhden niistä mukana olikin edellisen omistajan keräämiä viivakoodeja. Talteen oli säilötty mm. vatsahappolääke Samariinin paketin palanen, jonka viivakoodin skannaamalla peliin sai ST500-vahvuisen aseen.

Kuvat: Wikimedia Commons, Anne Kukkura

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2021
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi