V2.fi testasi: NZXT Function Elite MiniTKL -näppäimistö
Tämän tukevampaa ei ole tullut vastaan
NZXT koki loppuvuodesta ison imagokolauksen, kun selvisi, että yrityksen pelitietokoneiden vuokrauspalvelu sekä jotkut sitä mainostavat influensserit Yhdysvalloissa käytännössä huijasivat asiakkaita - usein nuoria tai opiskelijoita. NZXT:ltä selitettiin ympäripyöreästi, että “heidän tuotekuvauksensa ovat ehkä olleet hieman epäselviä”, eikä tilanne ole vieläkään lopullisesti selvinnyt, mutta monet ovat vannoneet, etteivät enää NZXT:n tuotteita hanki. Euroopassa moista palvelua ei ole, mutta firman maine ei tämän myötä ole enää lähelläkään parhaiden päiviensä tasolla. Se kuitenkin pitäisi kaikkien oppia, että ainakaan yksityishenkilönä ei tietokonetta kannata alkaa vuokraamaan, varsinkaan, ellei sopimuksessa ole lunastusoptiota. Tai selkeää osalistausta, tai vakuutusta siitä, että kaikki koneelle tallennetut tiedostot ovat sen käyttäjän omaisuutta.
Sitten varsinaiseen arvioon. V2.fi:n postiluukkuun kolahti Function Elite miniTKL -näppäimistö, joten käsitellään. NZXT on jo joitakin vuosia pyrkinyt nousemaan isommaksi nimeksi koteloiden ja jäähdytysjärjestelmiensä rinnalle myös lisälaitepuolella, mutta varsinaista läpimurtoa ei ole tapahtunut. Vajaa vuosi sitten testasimme Function 2 -näppäimistön ja Function Elite miniTLK on siitä pienempi (mini, käsittääkseni 75%), TKL (eli ei numeronäppäimistöä) sekä Elite (lippulaivamalli). Se on aika suora kilpailija esimerkiksi lokakuussa arvioimalleni Glorious Gaming GMMK 3 HE -näppäimistölle, joka oli samaa kokoluokkaa ja sekin magneettisilla Hall Effect -kytkimillä. Sekä kokoon, että kytkimiin silloin ihastuiin ja samat asiat ovat kunnossa myös NZXT:n pelinäppiksessä. NZXT kuitenkin kertoo, että näppäimistö on “tarkoitettu pelaajille, eikä niinkään niille, jotka haluavat kytkimiään vaihdella”, joten se bonus GMMK:lla on, vaikka vaihtelu käytännössä NZXT:ssäkin onnistuu.
NZXT on aina osannut designin ja sekin on Function Elite miniTKL:ssä kunnossa. Ilman RGB-valoja se on tyylikkään minimalistinen pulikka, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Käsiin otettuna ensimmäisenä yllättää sen paino ja tukevuus: yli kilon painava (!), vahvasta alumiinista työstetty näppis reunoissa olevine kumialueineen ei taivu eikä nitku vaikka kaikin voimin yritin. Se onkin ehkä jämäkin koskaan arvioimani näppis ja sopii vaikka lähitaisteluaseeksi. Laatikossa tulee näppiksen lisäksi muutama vaihtokytkin, vaihtotyökalu ja USB-C-kaapeli. Plussaa siitä (mitä eivät välttämättä kaikki näppäinvalmistajat noudata), että USB-liitin itsessään on täysin standardi kolonen, joten mikä tahansa jo löytyvä kaapelikin käy.
Kirjoitustuntumaltaan Elite MiniTKL on oikein miellyttävä (kuten totesin, pidän magneettikytkinten fiiliksestä). Se on myös ääniltään pehmeä, vain välilyönnistä saa aikaan hieman isomman kolahduksen, jos sitä tarkoituksella voimakkaasti napauttaa. NZXT:n mukaan sen käyttämät magneetit ovat noin 30% vahvempia kuin useimmista muista näppäimistöistä löytyvät. Totuin seiskaviisprosenttisuuteen taas nopeasti, vaikka joitain toimintonäppäimiä pitikin välillä haeskella. Näppäinhatut ovat double-shot PBT:tä, kytkimet valmiiksi voideltu ja suurempian näppäinten alta löytyy vakaajia. Sama tuntuma pätee toki myös pelaamiseen, ja sovelluksesta löytyvien säätöjen myötä sitä voikin kustomoida monella tapaa. Polling rateksi luvataan 8K, eli 8000 Hz ja niin isoilla lukemilla ei taida enää olla edes kovimmille pro-pelaajille merkitystä. Vakioasetuksena se onkin tuhannessa.
Arvostelua tehdessä näppäimistön julkaisuun oli vielä aikaa, joten NZXT CAM -ohjelmisto, jota sen kanssa käytin, oli vielä beta-vaiheessa. En ole CAMista koskaan täysillä pitänyt, mutta jos betan suunta on se, mihin mennään, on se parempi suunta. RGB-valaistuksen osalta Function Elitessä voi säätää sekä koko näppäimistöä kiertävää valokehää, että tietenkin itse näppäimistön valaistusta, sekä ajastaa sen himmenemään, jos näppäimistöä ei käytetä. Performance-osastolta löytyy ne säädöt, joita 200 euron näppäimistöltä voisi odottaakin: aktuaation säätö (0,6-4mm, 40 aktuaatiopistettä, myös näppäinkohtaisesti), sekä valmiita aktuaatio-asetuksia FPS-, MOBA- sekä roolipeleille ja kirjoittamiselle. Rapid Trigger -toiminnon päälläolo, polling rate -säätö ja pelaamista häiritsevien näppäinten esto. Näppämistön remappaus on myös mahdollista sekä toki erilaisten makrojen tekeminen. Logitechin näppisten tapaan NZXT:kin on lisännyt ohjelmistoonsa erillisen Function Layer -tason, joka mahdollistaa vielä useampien toimintojen asettamisen painikkeisiin. Profiileja voi näppäimistöön tallentaa neljä erilaista.
NZXT Function Elite MiniTKL on laadukkaasti rakennettu ja toimiva näppäimistö, josta en kahden viikon testijaksolla löytänyt omissa käyttötarkoituksissani juurikaan valittamisen sanaa. Jos aikoo sijoittaa 200 euroa pelinäppäimistöönsä, on tarjolla kovia kilpailijoita, niin isojen merkkien kuin harrastajavetoisempien tekijöidenkin osalta. On siis vaikea perustella, miksi juuri NZXT pitäisi valita, mutta jos joku niin tekee, saa itselleen pätevän ja tukevan näppiksen, jolla on myös mukava kirjoitella.
NZXT Function Elite MiniTKL
Hintaluokka: 200 eur
Lisätietoa: NZXT

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti