Retro Rewind: Pac-Manin syntytarina yksissä kansissa
Pac-Man: Birth of an Icon
Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2021.
Oletko joskus halunnut tietää aivan kaiken Pac-Manista? Tuo keltainen pallero täytti 40 vuotta vuonna 2020 ja sen kunniaksi julkaistiin massiivinen Pac-Man: Birth of an Icon -kirja. Kirjan koostivat työryhmänsä kanssa Arjan Terpstra ja Tim Lapetino, joiden haastattelu löytyy tästä artikkelista.
Lähes A3-kokoisessa, yli 300-sivuisessa värikkäässä sohvapöytäkirjassa on luettavaa niin Pac-Man-faneille, retropelaajille ja pelihistorioitsijoille kuin yleisemmällä tasolla pelien historiasta tai populaarikulttuurista kiinnostuneillekin. Pelkästään teoksen pintapuoliseen selailuun voi käyttää tuntikausia, sillä muun muassa kuvamateriaalia on kerätty tunnollisesti: mukana on aikakausikuvia Pac-Manin pelaamisesta, pelihallikulttuurista, mainoksista, oheistuotteista ja jopa arcadepelin lähdekoodista sekä suunnitteludokumenteista.
Kirja on jaettu yhdeksään lukuun, mutta käytännössä sen voi jakaa muutamaan osioon: ensiksi käydään läpi Pac-Manin syntytarina ja nousu maailmanvalloitukseen, sitten ilmiön laajeneminen jatko-osiin ja oheistuotteisiin, globaaliksi pop-kulttuurin ikoniksi. Kirjan lopussa on vielä kattava luettelo kaikista julkaistuista Pac-Man-peleistä sekä kirsikkana kentällä pelin isän Toru Iwatanin vuoden 2005 kirja Pac-Man’s Game Study Manual - Pac-Man’s Method ensimmäistä kertaa englanniksi käännettynä. Se on sukellus Iwatanin pään sisään, niin henkilönä kuin pelintekijänä.
Lähes kaikki osiot on pakattu täpötäyteen kiinnostavia sivupolkuja, ajankuvia sekä muisteluita. Itse huomasin lukevani kirjaa hieman poukkoillen, jääden kiinni yhteen aiheeseen sitten taas loikaten toiseen ja lopulta tutkivani, että mitä kaikkea olikaan jäänyt väliin. Teos toimii siis mainiosti niin pienenä vapaahetken välipalana kuin todellisena Pac-Man-tietokirjanakin.
Saiko maailman ensimmäinen pelimaskotti Pac-Man sitten inspiraationsa pizzasta, josta puuttui palanen? Vastaus on ehkä, sillä kirjastakin löytyy tarinasta kolme eri versiota. Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen: jo paljon ennen pizza-ajatusta Iwatanin tavoitteena oli tehdä peli, joka kiinnostaisi myös naispuolisia pelaajia, ja mikäpä sitten kiinnostaa kaikkia? No tietenkin syöminen. Pac-Man ei muuten syö aaveita niitä jahdatessaan - se vain puraisee niitä.
Kirjaa on saatavana perusversion lisäksi kahtena erilaisena Collector’s Editionina, joista halvemmassa tulee mukana uudelleenjulkaisu Pac-Man Fever -vinyylisinglestä sekä juhlakolikko. Kalliimman version hankkijat saavat myös Iwatanin nimikirjoituksen. Kyseessä on ehdottoman monipuolinen ja hienosti kasattu teos, joka kuuluu Pac-Man-fanien kirjahyllyyn. Waka-waka!
PS. Ja kyllä, Puck-Manin nimi vaihdettiin Pac-Maniksi vandalismin pelossa, mutta sekin oli pitkä prosessi: Namcon pääjohtajaa piti suostutella kahden kuukauden ajan ja nimivaihtoehtoja oli kaikkiaan kymmenen.
Pac-Man: Birth of an Icon
Arjan Terpstra, Tim Lapetino
Cook and Becker, 2021
cookandbecker.com
n. 100 eur (Collector’s Edition, perusversio n. 55 eur)
Haastattelussa Pac-Man-kirjan tekijät
Toinen kirjan kirjoittajista, Arjan Terpstra itse asiassa työskentelee Cook and Becker -julkaisijalla, joten kirjan tekijöiden tavoittaminen ei ollut vaikeaa. Kysyimme Terpstralta ja Lapetinolta, miten jättiteoksen kasaaminen oikein sujui.
Lapetino muistelee, että oli itse pikkupoika, kun Pac-Man saapui Amerikkaan. Hän muistaa pelanneensa sen cocktailversiota (matala pöytäversio, jonka ympärillä voi istua) paikallisessa Pizza Hutissa sekä katsoneensa Pac-Man-piirrettyjä lauantaiaamuisin. Terpstra sen sijaan on kotoisin Hollannista, jossa ei ollut isoja pelihalleja, vaan pelejä löytyi pienistä kioskin ja baarin yhdistelmistä, “snack bareista”. Siellä hän ensimmäistä kertaa törmäsi myös tähän keltaiseen aaveiden jahtaajaan.
Miten ajatus kirjasta syntyi, kuka otti yhteyttä kehen ja oliko Bandai Namco mukana?
– Cook and Beckerillä keskustelemme jatkuvasti pelifirmojen kanssa kirjojen tai julisteiden painatusmahdollisuuksista. Kun olimme yhteydessä Bandai Namcoon, kysyimme, saisimmeko tehdä kirjan Pac-Manin tulossa olevan 40-vuotisjuhlan kunniaksi ja he pitivät ajatuksesta, kertoo Terpstra.
Bandai Namco toimi lisensoijana, faktojen tarkistajana sekä lähteenä niille monille valokuville, joita kirjasta löytyy – ja joita ei olisi muuta kautta ollut mahdollista saadakaan. Myöhemmin selvisi, että Lapetinolla oli suunnitteilla kirja samalla idealla, joten oli järkevää yhdistää voimavarat:
– Kun sain valmiiksi Art of Atari -kirjani, halusin tutkia Pac-Manin maailmaa designin ja markkinoinnin kautta. Sitä, kuinka hahmo on muuttunut vuosien varrella ja vaikuttanut populaarikulttuuriin. Minua kiinnosti myös Pac-Manin saapuminen Amerikkaan, sillä se tapahtui kotikaupungissani Chicagossa.
Lapetino oli jo ehtinyt tehdä tutkimustyötä ja haastatteluja, kun hän otti yhteyttä Cook and Beckeriin, ja sieltä ehdotettiinkin yhteistyötä. Näin lopputuloksesta saatiin entistä syvällisempi ja monipuolisempi.
Kauanko kirjaa on työstetty ja paljonko mukana on ollut tekijöitä?
– Siitä, kun Bandai Namcon kanssa keskusteltiin, oli kirjan julkaisuun mennessä kulunut kolme vuotta. Koronavirus ei auttanut asiaa, vaan tietenkin hidasti prosessia monella tavalla.
Lapetino ja Terpstra olivat kirjan pääkirjoittajat ja tutkimustyön tekijät, mutta kaikkiaan teosta koosti kymmenkunta henkilöä. Tärkeissä osissa olivat mm. Pac-Man-pelien monimutkaisen listan kasannut Ryan Silberman sekä Japanin päässä haastateltavia hankkinut entinen Famitsun päätoimittaja Katsuaki Kato.
Mikä oli kirjan kasaamisen kohokohta?
Lapetino kertoo, että parasta oli työstää kirja alusta loppuun Terpstran kanssa, sillä tutkimustyö ja kirjoittaminen saattaa olla varsin yksinäistä touhua.
– Olen myös ylpeä siitä, että saimme oikaistua ja/tai vahvistettua monia Pac-Maniin liittyviä tarinoita sekä kasattua mielestämme definitiivisen kertomuksen pelin synnystä ja varhaisesta historiasta. Oli hienoa että saimme olla ensimmäisiä, jotka yrittivät tätä.
– Tämä kuulostaa lässyltä, mutta tämä koko matka on ollut mahtava. Juttelimme ihmisten kanssa kolmella mantereella: entisten Namcon ja Midwayn työntekijöiden, arcadekeräilijöiden, pelihistorioitsijoiden – ja kaikki suhtautuivat Pac-Maniin yhtä intohimoisesti! Oli myös yksi urani kohokohtia saada tehdä töitä Timin kaltaisen pelikirjailijan kanssa, lisää Terpstra.
Entä mikä oli hankalinta?
Terpstran mukaan hankalimman asian palkinnon voisi viedä montakin asiaa: joidenkin kuvien hankkiminen, Pac-Man-pelien listaaminen ja niin edelleen. Koronapandemia saa kuitenkin syyttäviä katseita molemmilta kirjoittajilta.
– Entisten Namcon työntekijöiden haastattelu oli vaikeaa, koska Tokio oli karanteenissa pitkiä ajanjaksoja, eikä Japaniin voinut tietenkään matkustaa. Joten niiden järjestäminen erinäisten kontaktien kautta, tulkkien hankkiminen… siinä oli paljon työtä, listaa Terpstra.
– Koko tutkimustyö ja kirjoittaminen pandemian aikana oli hankalaa. Meillä oli joitain hyviä lähteitä, mutta arkistoihin käsiksi pääseminen oli työn takana, jatkaa Lapetino.
Vaikka kirja on järkäle, kaikki ei varmastikaan mahtunut mukaan - kuinka vaikea oli tehdä päätöksiä joidenkin asioiden pois jättämisestä?
– Jokainen poisto oli pieni vihlaisu sydämessä. Esimerkiksi jotkut kuvat eivät päätyneet painoon asti, kuten valokuva kullatusta Pac-Man-arcadepelistä, joka lahjoitettiin yhdelle parhaista pelialan tukkumyyjistä. Paljon jäi pois, koska ne olisivat vieneet liikaa tilaa tai niihin ei ollut lupia. Tällaista kirjaa tehdessä pitää paikkansa se, että jos jotain ei jää yli, työtään ei ole tehnyt kunnolla, toteaa Lapetino.
Terpstra kertoo, että koska kyseessä oli massiivinen prosessi, koko ajan täytyy käydä keskusteluja asioiden laajuudesta, aiheista sekä yksityiskohdista ja tehdä päätöksiä. Hänen mukaansa asiaa auttoi se, että heillä oli selvä polku: koko Pac-Manin tarina sen synnystä maailmanlaajuiseksi pop-ilmiöksi.
Mistä tuli ajatus sisällyttää Collector’s Editioniin uusintajulkaisu Pac-Man Fever -singlelevystä ja millainen prosessi se oli?
– Halusin saada kirjaan jonkinlaisen äänielementin ja minua kiehtoi myös se, kuinka vinyylilevyjen suosio oli kasvussa. Kun olin alkanut haastatella kappaleen toista tekijää Jerry Buckneria, mieleeni tuli, että olisi hienoa sisällyttää mukaan keltainen vinyyliversio tuosta kappaleesta, joka määritteli paljolti pelihallien aikakautta. Cook and Beckerin tiimi onnistui sitten tekemään tuosta ajatuksesta totta, mikä oli superhauska juttu! Buckner tiimeineen antoi luvan kappaleen lisensointiin sekä auttoi meitä varmistamaan, että uusintajulkaisu tekee alkuperäiselle oikeutta.
Suomalaisesta Pac-Man-kuume -kappaleesta ja sen synnystä sekä esittäjästä voi lukea lisää täältä.
Kuvat: Cook and Becker
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti