Yllätyin, kun toukokuussa Top Spin 2K25 -pelin arvosteltuani (artikkeli) huomasin, että pelikentille oli tulossa melko nopeasti toinenkin tulokas, vieläpä virallisella ATP- ja WTA-lisenssillä varustettuna. Pidin TS2K25:sta enemmän kuin useimmat ja olen pelaillut sitä vuoden varrella silloin tällöin, eikä mielipiteeni ole muuttunut. Toinen tulokas Tiebreak on ollut Early Accessissa tammikuussa lähtien, joten tuoreeseen kilpailijaan on ehkä kehittäjienkin toimesta ehditty tutustua. Ei muuta kuin hikinauha päähän, mailan jänteet tiukalle ja uudestaan kentän reunalle!


Jos heti sen jälkeen kun on suorittanut kourallisen treenaustehtäviä, ei vain ymmärrä miksi joitain suorituksia ei hyväksytä ja ylimonimutkaistetut kontrollit (vaikka niitäkin on useita eri tapoja) ärsyttävät, sekä tuntuvat höttöisen leijuvilta pelaajan hahmon ryntäillessä luonnottomasti ympäri kenttää, ei alkuvaikutelma kieltämättä ole se kaikkein auvoisin. Hyvä urheilupeli - tai mikä tahansa peli - saa pelaajan innostumaan heti alkusekunneista ja nappaamaan mukaansa, ja siinä Tiebreak ei onnistu. Tosin se noudattaa kaikista muistakin tennispeleistä tuttua periaatetta: treenaustehtävät ovat aina vaikeampia kuin varsinaiset matsit.


Tiebreak itse mainostaa itseään “life-like”-realismilla, jonka voi toki käsittää niin, että vähintään näin huono olisin oikeastikin tenniksessä. Jostain syystä en vain saanut flowta kohdalleen missään vaiheessa pelailuani ja pikaisen googlailun perusteella en ole vallan ainoa. Arvostaa kuitenkin täytyy, että mukaan on lisensoitu yli 120 ammattilaispelajaa Djokovicista Wozniackiin ja täysi tenniskausi virallisia turnauksia. Saa nähdä, moneksiko vuodeksi sopimukset on tehty.


Viralliset turnaukset ja kohtuullisen autenttisesti virtualisoidut tennistähdet tuovat tietenkin hieman lisämaustetta sekä satunnaisiin matseihin, että uratilaan, johon on hieman ympätty tarinaakin. Omaa naamaansa voi muokata kohtuullisen monipuolisesti ja onpa mukana myös Venue Creator, jolla voi luoda oman Wimbledoninsa tai ladata muiden pelaajien tekemiä. En oikein tiedä, kuka moisesta kertakokeilua enemmän innostuisi. Omaa jaksamistani lisäsi se, että vastustajien vaikeustasoa sai säätää mieleisekseen, eli totaalisesta torvelosta super-federeriin.


Vaikka siellä täällä on urheilujuhlan tuntua, päällimmäinen tunne itselläni Tiebreakia pelatessa on koko ajan, että jokin tökkii. Jos itse peli ei jumahda (näin kävi muutamia kertoja), animaatiot töksähtelevät ja toistuvat kerrasta toisen jälkeen, ruudun maisemat ovat ankeita ja elottomia tai PowerPointilla tehdyn oloisia ja vaikka selvästi on paikkoja, joissa kehittäjät ovat tehneet parhaansa, jälkimaku on kolkkous. Arvannette, kumpi tämän vuoden tennispeleistä säilyy Xboxini kiintolevyllä ja kumpi tekee tilaa tarvittaessa.



Lyhyesti: Pallonlätkintä, joka jää kilpakumppaninsa varjoon lisensseistä huolimatta.
Hyvää: Komea määrä lisenssejä, haastavia vastustajia
Huonoa: Paljon kuivaa ja elotonta, ei pääse fiilikseen, pallottelu välillä sekavaa heilumista