Alkuperäinen Mario vs. Donkey Kong oli yksi GBA-käsikonsolin lempipeleistäni: sopiva sekoitus tasoloikkaa ja pulmanratkontaa, joka jäi ehkä vähän liiankin pienelle huomiolle aikanaan. Sittemmin kulttimaine kasvoi ja peli on saanut jatkoa 3DS/Wii U:lla (V2.fi arvio) sekä DS:llä (V2.fi arvio). Nyt on vuorossa uusioversiointi.


Puzzlepainotteisissa peleissä - tai Mario-peleissä - on harvemmin syvempää juonta, mutta Donkey Kong saadaan pahikseksi sillä, että kaupoista loppuvat Mario-vieterilelut, joten DK päättää ryövätä ne suoraan tehtaalta. Siitähän Mario vetää herneen nenoseen ja lähtee niitä takaisin metsästämään. Toisaalta peli herättää suoraviivaisuudellaan nostalgioita siitä aivan ensimmäisestä puusepän ja gorillan kohtaamisesta.


Uusi pelaaja saattaa olla aluksi hieman häkeltynyt siitä, ettei toiminta olekaan aivan suoraviivaista. Kytkinpuzzleilun, loikinnan ja oikeiden ajoitusten lisäksi Mariolla pitää harrastaa monenlaista akrobatiaa: tangoissa kieppumista, kiipeilyä, köysissä roikkumista, käsilläkävelyä, voltteja ja kolmoisloikkia. Oikea ja oikea-aikainen liikehdintä onkin usein paljon hankalampaa kuin varsinainen muu toiminta, mutta pienen treenin jälkeen kikat oppii ja silloin tällöin tuli puolivahingossa oikaistuakin kenttiä - mieleen tuli, että pitääkin metsästää pelistä pikapelaajien suoritusvideoita, koska varmasti kenttien ratkaisuun on omaa toikkarointiani nopeampia tapoja.


Toikkaroinnista ei ole kuitenkaan kovin paljon haittaa. Sen lisäksi että kentät on jaettu kahteen osioon - ensimmäisessä viedään avain lukitulle ovelle ja toisessa pelastetaan pikku-Mario - lisäelämiä kerääntyy tasaista tahtia ja mokatessa ei tarvitse välttämättä palata aivan alkuun. Lisäksi pelistä löytyy normaalin Classic-pelitiltan lisäksi Casual-tila, jossa aikarajaa ei ole ja jokainen Marion elämä on itse asiassa viisi elämää. Jos Casualissa kuolee, lentääkin kuplassa viisi kertaa viimeiseen tallennuskohtaan, ennen kuin elämä oikeasti katoaa.


Mario vs. Donkey Kongista itselleni olivat jääneet päällimmäisenä mieleen Lemmings-klassikon tyyliset kentät, joissa kerätyt mini-Mariot pitää johdattaa ohi vaarojen arkkuun talteen. Kyseessä on kuitenkin vasta tason lopulla tapahtuva “pomotaso”, jonka jälkeen haastetaan aina Donkey Kong simppeliin lopputaistoon.


Koska tasot on jaettu moniin osiin ja kentät vielä puoliksi, Mario vs. Donkey Kong on aina pieni kiva välipala siihen hetkeen, kun on aikaa pelata. Tästä palastelusta ja kenttien suhteellisen lyhyestä kestosta johtuen siihen syntyy nopeasti “yritänpä vielä uudestaan” -koukku. Kovin pitkälle lomareissulle peli ei kuitenkaan riitä, joten se on saanut runsaasti kritiikkiä “vain uusioversiointina” lähes 50 euron hintalapullaan. Se ei haasta graafisesti tai äänimaailmaltaan (toki Charlesia on taas kiva kuulla) Super Mario Bros. Wonderia, vaikka onkin käytännössä hiottua Nintendo-laatua.

Minua peli viihdytti riittävästi talven vaihtumista kevääksi odotellessa ja oli ihan mukavaa palata tämän pelin ääreen alkuperäistä isommalla ja värikkäämmällä ruudulla.