Tuorein sisältö

Retro Rewind: Demons of Asteborg (Sega Mega Drive)

Mikko Heinonen

24.02.2024 klo 12.00 | Luettu: 1276 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Demonintorjuntaa Mega Drivellä

Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2021.

Uusiopelit vanhoille konsoleille eivät – onneksi – ole enää mitenkään harvinaisia. Harvassa on kuitenkaan tuotantoarvot aivan niin kohdallaan kuin tässä ranskalaisessa pelijulkaisussa.

Aluksi on pakko kiittää Neofid Studiosia aktiivisuudesta, sillä vaikka Retro Rewindin toimitukseen on tässä matkan varrella lähetetty paljon erilaisia latauskoodeja, Demons of Asteborg oli ensimmäinen peli, josta saapui oikein kokonainen press kit. Pelin lisäksi mukana oli muun muassa hieno miniatyyrimiekka, kankainen kartta ja tarroja. Myös itse pelikotelo oli erittäin ammattimaisesti valmistettu, eikä oikein mistään voisi päätellä kyseessä olevan varsin pienenä eränä kustannetun tuotteen.

Kickstarterissa liikkeelle potkaistun pelin takakansi kertoo kyseessä olevan ”Metroidvania-tyylinen toimintaseikkailu”, jossa Gareth-nimisen sankarin pitää pelastaa kotiseutunsa demonien hyökkäykseltä. Pitkässä alkuanimaatiossa esitettävä kertomus paljastaa, että ihmiset ja demonit ovat aikoja sitten solmineet Asteborgissa liiton, joka nyt kuitenkin rikkoutuu ja kaikenlaiset ölliäiset kävelevät jälleen maan päällä. Jos siis pelin tunnelma ja kaunis musiikki onkin reippaasti velkaa Castlevanialle, ainakin ideoita tarinaan on ammennettu myös muualta – tällä kertaa ei olla verenimijöiden perässä.


Uutta mutta vanhaa


En ole koskaan ollut mikään erityinen Castlevania-fani, mutta lähinnä siksi, että onnistuin aikanaan missaamaan ne sarjan parhaat ja tuotteliaimmat vuodet olemalla aina jotenkin väärällä alustalla pelaamassa. Näin jälkikäteen pelattuna peleistä on jäänyt mieleen lähinnä upea musiikki. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö epälineaarinen 2D-mättötoiminta periaatteessa kiinnostaisi. Olikin siis hienoa päästä sukeltamaan ihan uuteen maailmaan, joka on luotu kuin kunnianosoituksena tälle klassiselle pelityypille.

Ilahduttavaa onkin se, miten lähestyttäväksi peli on tehty. Sen sijaan että pitäisi opetella kasapäin erilaisia toimintoja heti aluksi, riittää kun ymmärtää Mega Driven ohjaimen suunnat ja kolme painiketta. Esineet käytetään automaattisesti ja ovet aukeavat, jos vain on avain mukana. Gareth myös vastaa kontrolleihin kiitettävästi. Mukana seuraava ohjekirja on selkeä ja värikäs.


Ensimmäinen kenttä sujuukin mukavasti peliin tutustuessa. Miekkailu on helppoa, sillä liikkeitä on tasan yksi ja komboja saa kasattua yksinkertaisesti painamalla A:ta useamman kerran. Elämien määrä riippuu vaikeusasteesta – itse aloittelin Easylla, jolla niitä saa jalomieliset 9. Koska hahmolla on tämän lisäksi vielä energiapalkki, eikä edes tyhjyyteen putoaminen syö siitä kuin yhden piirun, Game Over ei vaani aivan joka nurkan takana. Tämä on sikäli hyvä, että mikään leppoisa sunnuntairetki Garethin seikkailu ei ole, eikä kentissä ole checkpointeja kovinkaan tiheässä.


Tosissaan harrastavalle


Toisen kentän kohdalla varmistin sitten poistetaan lopullisesti ja pelaaja pääsee tutustumaan kohtalaisen sadistisiinkin hyppysarjoihin. Lisäterveyttä ja checkpointeja jaellaan niukasti, eikä aluksi ole aina mitenkään selvää, mikä on paras tapa selvitä mistäkin uudesta vihollisesta. Kakkoskentän pääpomo on sen verran kinkkinen, että jutun deadline tuli vastaan ennen kuin se kellistyi, joten pelattavaa kyllä riittää. Myös konsolin resetointi tulee pian tutuksi, joten on perin ystävällistä, että peli tallentuu automaattisesti kenttien välissä.

Moduuli ei siis ole mikään kahden sentin Kiinassa sutaistu ROM-pulikka, vaan sisältää ihan oikeasti älyä. Ehkä siksi pelin fyysinen versio on varsin tyyris – pelkästä moduulista halutaan 59 euroa, kotelon kanssa hinta on 79 euroa. Ostamalla pelin Steam-version saa käyttöönsä myös pelin ROMin, mutta ainakaan toistaiseksi se ei toimi yleisissä Mega Everdrive -kortinlukijoissa, vaan vaatii Pro-version. Sen sijaan vaikkapa Mega Drive Minille pelitiedoston syöttäminen on kohtalaisen helppoa, ja samalla saa sitten käyttöönsä savestatet, jotka parantavat elämänlaatua merkittävästi. Twitterissä muuten kohuttiin siitä, että piirilevyn kulmia ei olisi viistetty ja se vahingoittaisi Mega Driven liitintä, mutta ilmeisesti tässä oli kyse yksittäisistä virheellisistä kappaleista. Meille saapunut yksilö oli viistetty, vaikka se oli sarjanumeroltaan potentiaalisesti ongelmallisella alueella. Julkaisija lupasi vaihtaa virheelliset pelit korvauksetta uusiin.


Kuten Retro Rewindkin todistaa, uusien pelien kehittäminen vanhalle raudalle ei ole enää niin harvinaista, että julkaisu saisi suositusta pelkällä olemassaolollaan. Demons of Asteborgin ei tarvitse ratsastaa pelkällä retroilmeellä, sillä se on muutenkin perin pätevä peli: välillä hyvinkin vaativa, mutta myös pelattavuudeltaan hyvä, audiovisuaalisesti hieno ja Mega Drive -tuotteeksi perin vaikuttava. Tuotantoarvot vastaavat kevyesti 90-luvun paremman pään kaupallisia julkaisuja. Sitä on siis helppo suositella maisteltavaksi joko nykyalustalla tai hieman isompaa rahaa vastaan oikealla Mega Drivellä. Osoitteesta demonsofasteborg.com voi ladata ilmaisen demon. Ruutukuvat ovat pelin Steam-versiosta.

Kehittäjä ja julkaisija: Neofid Studios
Vuosi: 2021
Alusta: Mega Drive, PC, Switch
PEUKKU YLÖS


Peli on sittemmin julkaistu myös PlayStation 4- sekä Xbox One- ja Series X|S -konsoleille.

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2021
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi

V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi testasi: Neljä... Pelataanpa: Atari 78... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova