Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 2/2021.

Lähes kaikilta pelikeräilijöiltä löytyy komeroistaan Commodorea tai Nintendoa, mutta paljon on niitäkin, jotka haalivat monille kummallisempaa kamaa. Keräilijäryhmä Pelikonepeijoonien Manu otti jälleen kokoelmastaan tutkailtavaksi vähän tuntemattomampaa teknologiaa.

Tämän kerran kummat vehkeet on jo kertaalleen nähty Retro Rewindissa: aivan ensimmäisessä numerossa, jossa laitteet esiteltiin lyhyesti. Nyt katsastetaan hieman pidemmin, mitä näiden nimien taakse kätkeytyy.




Jos kadunhenkilöltä kysytään ensimmäisestä käsikonsolista, vastaus on useimmiten todennäköisesti Nintendo Game Boy. Jotkut voivat mainita saman firman Game & Watch -laitteet, mutta sitten päästäänkin aivan toisenlaiseen hiuksien halkomiseen siitä, mikä on elektroniikkapeli ja mikä käsikonsoli. Itse lasken konsolipuolelle laitteet, joihin saa useita helposti vaihdettavia pelejä, ja siinä sarjassa Milton Bradleyn vuonna 1979 julkaisema Microvision on aivan ensimmäinen käsissä pideltävä pelikone.

Milton Bradley oli jo vuonna 1860 perustettu peliyhtiö, joka tunnetaan Suomessakin sellaisista peleistä kuin Yahtzee, Operation, Connect4 (Neljän suora) tai HeroQuest – Atlantin tuolla puolen vielä monista kymmenistä muistakin. MB toimi Microvisionille kuitenkin vain julkaisijana ja sen suunnittelusta oli vastuussa Smith Engineering, jota johti tuottelias keksijä Jay Smith III. Smith on kehittänyt urallaan toistasataa keksintöä, kaikkea ohjusten laukaisualustoista Vectrex-pelikonsoliin.

Microvisionissa ei ole itsessään prosessoria, vaan sellainen tulee mukana pelimoduulissa. Laitteen hoidettavaksi jää 16x16 pikselin näyttö sekä pelin ohjaustoiminnot ja virransyöttö 9 voltin paristoista. Ensimmäiset pelit tehtiin Intelin prosessoriratkaisun ympärille, mutta melko pian se vaihdettiin Texas Instrumentsin halvempaan, yksinkertaisempaan, enemmän muistia sisältävään ja vähemmän sähköä vievään vaihtoehtoon. Tämä tarkoitti, että jo Intelille tehdyt pelit piti ohjelmoida uudelleen ja toinen 9 voltin pariston paikka muutettiin “varapariston säilytyspaikaksi”. Kannattaa siis tarkistaa, kumman version käsikonsolista omistaa, jos jokin peli ei suostu toimimaan.

256 pikselin harmaasävyisellä LCD-näytöllä ei kovin monimutkaisia pelejä pystytty toteuttamaan, ja kaikkiaan niitä julkaistiin kymmenkunta. Ensimmäinen julkaisu oli Block Buster, versiointi vuonna 1976 pelihalleihin saapuneesta Breakout-palikkapelistä. Lisäksi valikoimasta löytyy muun muassa urheilua (Bowling, Baseball) sekä pientä pulmailua. Avaruustaisteluiden makuun päästiin Alien Raidersissa sekä ainoassa Microvisionin lisenssipelissä, Star Trek: Phaser Strikessa. Peliä myytiin myös ilman Star Trek -nimeä ja USA:n ulkopuolisilla markkinoilla se muuttui Shooting Stariksi tai Cannon Phaseriksi. Microvision myi aluksi kohtuullisesti, mutta sen tuotanto lopetettiin parin vuoden jälkeen, kun Milton Bradley halusi panostaa tulossa olevaan Vectrexiin.

Koska jotkut ihmiset harrastavat erityisen hartaasti, on nimimerkki azya julkaissut Microvisionille kotikutoisia pelejä. Kannattaa pistää Youtube-hakuun “Tetris Microvision” tai “MicroBird Microvision”.

Manu-muisto: Koska olen sekä Vectrex- että käsikonsolifani, Microvision oli yksi varhaisista “must have” -keräilykohteistani. Sen kookkaissa, 70-lukulaisittain muotoilluissa pelimoduuleissa on jotain sympaattista, vaikka pelielämykset eivät kummoisia olekaan. Silti Jay Smith oli aikaansa edellä jo 70-luvun puolella – Nintendo Game Boy saapui vasta 10 vuotta myöhemmin.




Game Boysta puheen ollen: sen valtava menestys toi markkinoille tietenkin monenlaista kilpailijaa. Jos unohdetaan Atari Lynx ja Sega Game Gear, loput käsikonsolibisnekseen haluavat olivat melkoisen pieniä tekijöitä: Euroopassakin nähtiin muun muassa Gamatea, Game Masteria sekä Supervisionia. Yksi innokas oli hongkongilaisen leluvalmistajan Welback Holdingsin Mega Duck -laite, maailman toiseksi kovin linnun mukaan nimetty käsikonsoli (kovin on Bandai Wonderswan).

Mega Duck oli käytännössä Game Boy -klooni. Se oli vähän muhkeamman muotoinen, eikä Nintendon pelejä piratisoitu kuin ehkä ideoiden osalta, mutta vihertävä näyttö, ristiohjain ja kaksi painiketta sekä muut ominaisuudet eivät jättäneet inspiraation lähdettä salaisuudeksi. Jopa näytön resoluutio ja sisuksissa sykkivät prosessoriin megahertsit mätsäävät, joten matalimman klooniaidan kautta markkinoille yritettiin.

Suomalaisetkin peliharrastajat tuntevat nimen Sachen, jolta rantautui näillekin rannoille sekä lisensoimattomia NES-pelejä että vielä vähemmän laillisia konsoliklooneja. Welback palkkasi Sachenin tekemään kaikki Mega Duckin pelit lukuun ottamatta paketissa mukana tullutta Tetris-kloonia. Kaikkiaan pelejä julkaistiin reilu parikymmentä ja joukossa oli muun muassa sellaisia nimikkeitä kuin Suleiman’s Treasure, Pile Wonder, Captain Knick Knack ja Snake Roy. Pelit julkaistiin myöhemmin epävirallisina kokoelmina myös Game Boylle.


Mega Duckia puskettiin markkinoille monen julkaisijan yhteisyrityksenä ja sen myötä laitetta on markkinoitu useilla nimillä. Jos mega-ankka kuulostaa erikoiselta, niin miltä suussa maistuu puumapoika? Laitteen nimi Brasiliassa oli nimittäin Cougar Boy, ja kaikkein harvinaisin variaatio taas on Taiwanissa ja Hong Kongissa julkaistu Tiger Boy. Mega Duckista työstettiin myös sen pelien kanssa yhteensopiva lasten “opetustietokone”, jota myytiin nimillä Mega Duck Super Junior Computer sekä Super QuiQue. Sille oli olemassa myös tulostinlisälaite.

Manu-muisto: 2000-luvun alussa hurahdin täysillä käsikonsoleiden keräilyyn ja ylläpidin jopa kansainvälisesti levitettyä FAQ-tekstiä aiheesta. Siihen tietoja kaivellessa vastaan tuli myös Mega Duck, jonka nimi aiheutti niin syvän hörähdyksen, että olihan se pakko hankkia. Tuohon aikaan laitteen pelejä sai mm. Saksan eBaylta muutamilla eurolla, nyttemmin niitä ei kovin usein myynnissä näe.

Kuvat: Evan-Amos / Wikimedia Commons, Nicolas Robillard

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 2/2021
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi