Tuorein sisältö

Listasunnuntai #13

Mikko Heinonen

22.11.2009 klo 12.09 | Luettu: 35739 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Sensuurin kourissa
Nykypelien realistinen väkivalta ja seksikohtaukset ovat tehneet sensuurikohuista arkipäivää. Ylilyönneiltä ei kuitenkaan säästytty edes pelien esihistoriassa - eri syistä kiellettyjä ja siistittyjä pelejä löytyy vaikka kuinka.

Commando Libya

Commodore 64:llä peliuransa aloittaneet muistavat todennäköisesti tämän kopiokaseteilla levinneen "Saksassa kielletyn" pelin. Peliä ei koskaan julkaistu kaupallisesti, joten sitä ei olisi voitu missään kieltääkään - mutta pikkupoikien puheissa tämä tietenkin toi lisää uskottavuutta. Kohtalaisesti toteutettu, yksinkertainen räiskintä sisälsi "bonustason", jossa teloitettiin sotavankeja seinää vasten, ja high score -taulukon, joka toteutettiin hilpeästi mestaamalla vihollisia giljotiinissa.

Dracula/Frankenstein/Jack the Ripper

Ensimmäiset Iso-Britanniassa K-18-leiman saaneet pelit olivat CRL-yhtiön julkaisemia tekstiseikkailuja. Häpeämättömästi myyntiä edistääkseen julkaisija oli lisännyt tekstipeleihin staattisia kuvia verisistä uhreista. Myynti oli luonnollisesti moninkertainen...

Rocket Ranger

Cinemaware-yhtiön swastikoita vilissyt peli, jossa natsit ovat perustaneet tukikohdan kuuhun, oli vähemmän yllättäen hieman liikaa germaaneille. Pelistä tehtiin tätä aluetta varten kokonaan toinen versio, jossa vastustajina olivat ulkoavaruuden olennot.

Night Trap

Tämä alunperin Sega MegaDriven CD-laajennukselle ilmestynyt, suttuiseen videomateriaaliin perustuva peli oli osasyynä siihen, että videopeleille kehitettiin ESRB-ikärajajärjestelmä (toinen samaan aikaan kuohuttanut peli oli Mortal Kombat). Sinällään täysin ansiottomasti, että Night Trap ei oikeastaan ollut mitenkään erityisen julma tai sisältänyt edes alastomuutta - huolimatta siitä, että päärooleissa oli teinityttöjä. Pelaajan tarkoituksena ei suinkaan ollut vahingoittaa ketään, vaan suojella talossa yötään viettävää seuruetta Auger-nimisiltä pahiksilta laukaisemalla sinne asennettuja ansoja. Tämä tehtiin tarkkailemalla videopätkiä monitoreilta.

Voittaja kohussa oli tietenkin pelin tehnyt Digital Pictures, sillä pelin ensipainos myytiin hetkessä loppuun.

Mortal Kombat

Jos Night Trap oli tuomiolla hiukan aiheetta, MK:n tekijät varmasti tiesivät mitä tekevät. Selkärangan irti repimiset ja massiiviset veriroiskeet pelästyttivät kotiversioiden tekijät niin, että ne jätettiin pois sekä MegaDrive- että Super Nintendo -käännöksistä (Sega-pelaajat saivat kylläkin hurmeet näkyviin huijauskoodilla).

Carmageddon

Death Race -elokuvasta vaikutteensa imenyt jalankulkijoiden lahtauspeli kokeili monien viranomaisten huumorintajun rajoja. Eri maihin tehtailtiin siivottuja versioita, joissa veri oli vihreää ja jalankulkijat zombieita tai robotteja. Muutamissa maissa peli jäi silti kokonaan julkaisematta, mutta myi ainakin riittävästi jatko-osien varmistamiseksi.

Scrabble 2007

Nintendo DS:n muunnokseen suositusta sanapelistä oli ladattu laaja sanavarasto. Niinkin laaja, että 3+-ikärajalla varustetun pelin lapselleen ostanut brittiäiti yllättyi, kun pelin tekoäly otti pojalta triplapisteet sanalla FUCKERS. Peli luokiteltiin pikaisesti uudestaan 12+:ksi.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Yaoi, oi Aino... Listasunnuntai #14... >

Keskustelut (24 viestiä)

epic_stuf

22.11.2009 klo 14.08

FUCKERS :DDDDDDDD
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

22.11.2009 klo 14.18

Vähän naurattaa että gore=suuremmat myyntiluvut. Mutta muistan myös kuinka itsellä about 50 prosenttia motivaatiosta Soul Reaverin ostamiseen oli se sikamagee seivästys-finisher. :)
Kaippa se veri oikein toteutettuna antaa oman lisänsä fiilikseen.
lainaa
Drangna

22.11.2009 klo 14.23

Ei suomalaisesta sensuurikulttuurista löytyny mitään helmiä. Aika-ajoin hymyn huulille saa tapaus pieni talo preerialla, joka sai dvd-versioon k-18 leiman...tosin tämä ei ole peli, mutta tapaus oli erittäin hauska, että osataan meilläkin :P
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

22.11.2009 klo 14.36

Drangna kirjoitti:

Aika huono yleistieto sinulla. PTP ei saanut k-18 merkintää että tarkastuksessa olisi löytynyt jotain. Päinvastoin. K-18 merkintä on siinä koska sitä ei olla tarkistettu koskaan. Tarkastusmaksu on tajuttoman suuri ja PTP julkaisijat tietävät että kaikki jotka ostavat tämän tietävät että mitään k-18 materaalia ei ole, näin säästetään rahaa. Eli kyseessä on unrated levy joka saa automaattisesti k-18 tarran
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

22.11.2009 klo 14.39

^ ja en välitä vaikka olisikin ollut trolli, vastasin kuitenkin
lainaa
LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

22.11.2009 klo 14.52

Jos elokuvia tai sarjoja ei tarkasteta niin ne saa automaattisesti k18 leiman. Siksi moni DVD versio TV-sarjoista on k18 vaikka ei sisältäiskään mitään.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.11.2009 klo 15.04

Muistelen että Carmageddon aiheutti eniten kohua, melua ja melskettä. Pelkkä pum pum väkivalta ei koskaan riittäny, mutta Carmageddon jostain syystä meni ihmisten sietokyvyn yli. Sit nähtiin miljoonia eri maitten versioita millon oli zombeja ja millon oli lapsia ja millon ei.

Yks parhaista peleistä evö silti.
lainaa
jounihat

22.11.2009 klo 15.08

"Aika-ajoin hymyn huulille saa tapaus pieni talo preerialla, joka sai dvd-versioon k-18 leiman..."

Eikos tuo leima tullut siita, ettei DVD-julkaisua tarkastettu lainkaan? Silloinhan K-18-latka tulee jotakuinkin automaattisesti. Aika hauska juttu joka tapauksessa ;-)

Tassa yksi toinen miettimisen arvoinen leffa:
http://www.imdb.com/title/tt0379889/

Suomessa/Ruotsissa K-7, Yhdysvalloissa K-17. Toisten silmat eivat vain kesta alastomuutta.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

22.11.2009 klo 15.35

MiiQ kirjoitti:
Drangna kirjoitti:
Ei suomalaisesta sensuurikulttuurista löytyny mitään helmiä. Aika-ajoin hymyn huulille saa tapaus pieni talo preerialla, joka sai dvd-versioon k-18 leiman...tosin tämä ei ole peli, mutta tapaus oli erittäin hauska, että osataan meilläkin :P
Aika huono yleistieto sinulla. PTP ei saanut k-18 merkintää että tarkastuksessa olisi löytynyt jotain. Päinvastoin. K-18 merkintä on siinä koska sitä ei olla tarkistettu koskaan. Tarkastusmaksu on tajuttoman suuri ja PTP julkaisijat tietävät että kaikki jotka ostavat tämän tietävät että mitään k-18 materaalia ei ole, näin säästetään rahaa. Eli kyseessä on unrated levy joka saa automaattisesti k-18 tarran

MiiQ kirjoitti:
^ ja en välitä vaikka olisikin ollut trolli, vastasin kuitenkin

Mitä vittua jätkä? Trolli kun ei tiedä jotain nevahööd random-tapauksen pikku yksityiskohtaa?
lainaa
jounihat

22.11.2009 klo 16.22

Aika huono yleistieto sinulla. ...

Yleistieto? Ai niin kuin "Maa on kolmas planeetta Auringosta, Suomi on tasavalta, tennis on urheilulaji ja Pieni talo preerialla sai K-18-leiman siksi koska sen tarkastaminen oli julkaisijalle liian kallista" :-D

Annas minä kasvatan yleistietoasi hieman: tällainen tieto ei ole yleistietoa vaan triviatietoa.

Ja en välitä vaikka olisitkin ollut trolli, vastasin kuitenkin :-P
lainaa
Baikonur

22.11.2009 klo 16.22

Bladekill kirjoitti:
MiiQ kirjoitti:
Drangna kirjoitti:
Ei suomalaisesta sensuurikulttuurista löytyny mitään helmiä. Aika-ajoin hymyn huulille saa tapaus pieni talo preerialla, joka sai dvd-versioon k-18 leiman...tosin tämä ei ole peli, mutta tapaus oli erittäin hauska, että osataan meilläkin :P
Aika huono yleistieto sinulla. PTP ei saanut k-18 merkintää että tarkastuksessa olisi löytynyt jotain. Päinvastoin. K-18 merkintä on siinä koska sitä ei olla tarkistettu koskaan. Tarkastusmaksu on tajuttoman suuri ja PTP julkaisijat tietävät että kaikki jotka ostavat tämän tietävät että mitään k-18 materaalia ei ole, näin säästetään rahaa. Eli kyseessä on unrated levy joka saa automaattisesti k-18 tarran

MiiQ kirjoitti:
^ ja en välitä vaikka olisikin ollut trolli, vastasin kuitenkin

Mitä vittua jätkä? Trolli kun ei tiedä jotain nevahööd random-tapauksen pikku yksityiskohtaa?

Kyllä "nevahööd random-tapauksen pikku yksityiskohta" pitäisi tietää, jos sen on itse ottanut esille, ja "yksityiskohta" on tapauksessa aika oleellinen seikka.
lainaa
Fatcoyote

Rekisteröitynyt 25.03.2008

22.11.2009 klo 16.22

Omistan Carmageddonin n64 version, jossa jalankulkijat ovat dinosauruksia joista vuotaa vihreätä verta.
lainaa
Baikonur

22.11.2009 klo 16.23

Yleistiedon kanssa toki asialla ei ole mitään tekemistä.
lainaa
sysko

Rekisteröitynyt 13.07.2007

22.11.2009 klo 17.01

Koska viimeinen (DS Scrabble) ei suoranaisesti ole sensuroitu peli niin pistänpä oman lusikkani soppaan:

Suomalaisittain ei sensuroituun kategoriaan kuulumattomana mutta silti ajan henkeen sopivana enemmän kukkahattutäti-osastolle kuuluvana joka nykypäivänä hermostuu eri aiheista kuin taannoin voisi mainita Raid over Moscow:n. Ilmeisesti kuitenkaan varsinaista sensuuria ei tapahtunut muuta kuin myyntiinottamattomuuden muodossa jos pelikaupan pitäjä sattui olemaan innokas Suomi-Neuvostoliitto seuran jäsen...

Pelin Wikipedia-artikkelikin listaa ihan valtamedian närkästyneisyyttä...
lainaa
rippex

Rekisteröitynyt 12.05.2009

22.11.2009 klo 17.38

Latuman kirjoitti:
Muistelen että Carmageddon aiheutti eniten kohua, melua ja melskettä. Pelkkä pum pum väkivalta ei koskaan riittäny, mutta Carmageddon jostain syystä meni ihmisten sietokyvyn yli. Sit nähtiin miljoonia eri maitten versioita millon oli zombeja ja millon oli lapsia ja millon ei.

Yks parhaista peleistä evö silti.

Itelllä oli carmageddon ,mutta siinä oli zombeja ja vihreetä verta :(
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.11.2009 klo 17.44 1 tykkää tästä

Ostamalla Suomessa PC-version Anttilasta sai ihan ihmisiä punaisella verellä.
lainaa
lol

22.11.2009 klo 19.24

Viimeinen oli kyllä paras.
lainaa
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

22.11.2009 klo 20.29

Tunnen oloni vanhaksi kun tunnistin Commando Libyan ja muistanpa vielä Megadriven Mortal Kombatin verikoodinkin (ABACABB) :|
lainaa
vieras

22.11.2009 klo 21.39

odotin listalta löytyvät wolfenstein 3D:n ja varsinkin SNES version jota nintendo sensuroi aika rankalla kädellä
lainaa
X-Dream

Rekisteröitynyt 29.07.2009

23.11.2009 klo 00.32

Itse ostin joskus (kaupasta Suomessa) jonkin pelipaketin, jossa oli "vanhoja" ajelupelejä. Siinä oli ehkä mm. GTA, Interstate '82, Rollgage, sekä joku huonompi autopeli, jonka nimeä en muista ja tietenkin se Carmageddon, sensuroituna roboteilla. Kyllä sen silti jaksoin pelata muutamia kertoja läpi. Olikohan siihen saatavilla patchi, jolla sai veret lentämään?

MK:a pelasin 90-luvulla jossain Puuhamaan tai jonkin vastaavan arcade-hallissa, myöhemmin tuota Nintendo-versiota. Pelihalliversio teki kyllä vaikutuksen.
lainaa
Weteraani

23.11.2009 klo 08.47

MiiQ kirjoitti:
Eli kyseessä on unrated levy joka saa automaattisesti k-18 tarran

Mitens muuten on, eikö kaikki K-18 -luokitellut dvd:t ja pelit ole kuitenkin sellaisia, että niiden luovuttaminen alaikäisille on peräti rikos?

Voiko perheenisä joutua syytteeseen jos perhe katsoo yhdessä Pientä Taloa Preerialla?
lainaa
äitis

23.11.2009 klo 08.59

Weteraani kirjoitti:
Voiko perheenisä joutua syytteeseen jos perhe katsoo yhdessä Pientä Taloa Preerialla?

ei perheen isä, mutta minä voin
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

23.11.2009 klo 11.35

aaaaah, Rocket Ranger. Aivan mahtava peli jota tuli aikoinaan tahkottua kunnes disketti ei enää suostunut latautumaan:)
Siinä vasta peli joka pitäisi löytyä jo remasteroituna steamista, xbla:sta ja psn:stä, huoh.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

27.11.2009 klo 20.34

Viihdyttävä lista, etenkin viimeinen sai hymyilemään :)
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova