Peliala on aina liikkunut sykleissä. Tietyin väliajoin joku keksii (tai uudelleen keksii…) koukuttavan mekaniikan, jota muut pelintekijät sitten työstävät omiksi versioikseen. Viimeisen vuosikymmenen aikana ollaan hullaannuttu esimerkiksi avoimen maailman selviytymispeleistä, battle royale -räiskinnöistä sekä soulslikeistä. Yksi tuoreimmista innoittajista on Vampire Survivors: ylhäältä kuvattu toimintapeli, jonka hektinen meininki ja roguelite-mekaniikat ovat koukuttaneet pelaajat.


Vampire Survivorsin jälkeen isometriset ja nopeatempoiset toimintapelit ovat saaneet entistä suurempaa näkyvyyttä; esimerkiksi sellaiset nimet kuin Brotato ja Hall of Torment ovat saavuttaneet vähintään kulttisuosion. Jokainen peli on toki tuonut kaavaan jotakin uutta: Hall of Torment on Vampire Survivors, mutta ripauksella Diabloa, kun taas Brotato on erottunut erikoisilla kyvyillä ja niiden kombottamisella. Alkemin kehittämä, Steamin early accessiin saapunut An Ankou tuo mukaan tyylikkään vesivärjätyn ulkokuoren sekä craftaus-mekaniikat. Jo lyhyen testailun perusteella uskallan väittää, että An Ankou on varteenotettava kilpailija jopa näinkin tiiviisti täyttyvillä markkinoilla.

Suurimmilta osin An Ankou mukailee genreään: pelaaja valitsee pelattavan hahmon (tällä hetkellä valittavana on miekkaa heiluttava sotilas sekä piilukolla paukutteleva apteekkari), jonka jälkeen valittu hirviönmetsästäjä saapuu entisaikoja huokuvaan ranskalaismetsään. Maaginen metsä on täynnä paitsi erilaisia hirviöitä – kuten hitaasti laahustavia zombeja, vikkeliä hämähäkkejä, oksentelevia örkkejä ja päälle syöksyviä gargoyleja – myös kerättäviä materiaaleja.


Puita voi kaataa, sieniä kerätä, rautamalmia kaivaa ja ruohoa niittää – ja kun tarvittavia materiaaleja on tarpeeksi kerättynä, pelaaja pystyy rakentamaan itselleen parempia varusteita. Paksummalla panssarilla ja tappavammalla jalkajousella uskaltaa sitten käydä pomovihollisten kimppuun. Materiaalien hamstrauksessa ei kannata kuitenkaan aikailla, sillä vihollisia syntyy maailmaan jatkuvasti lisää, ja pian ruutu on niin kauttaaltaan täynnä yhtä sun toista mörköä ja mörvelöä, ettei ranskalaista maaseutua meinaa niiden alta erottaa. Kun hirviölauma lopulta kaataa yksinäisen sankarin (tai sankari peittoaa kaikki pomohirviöt), pelikerran aikana kerätyt saavutukset avaavat uutta sisältöä kokeiltavaksi.

An Ankou on upean näköinen: visuaalisesti peli henkii samanlaista tyyliä kuin Disco Elysiumin sekä Sunday Goldin vesivärjätyt maailmat. Osa visuaalisista elementeistä – kuten varusteiden ikonit – eivät istu saumattomasti kokonaisuuteen, mutta en nipota liiaksi early access -pelin keskeneräisestä käyttöliittymästä. Yleisesti ottaen An Ankou tuntuu jo nyt mukavan hiotulta, eikä pelatessa tunnu siltä kuin minut olisi huijattu tekemään ilmaista beta-testausta: pelimekaniikat ja gameplay loopit ovat kunnossa, enkä kohdannut esimerkiksi balanssiongelmia tai merkittäviä bugeja. Yhden illan testaamisella ei tietenkään ehdi näkemään kaikkea.

Uudeksi klassikoksi en kuitenkaan ala An Ankouta ennenaikaisesti kehumaan. Vaikka pelaaminen on viihdyttävää (ja early accessin perusteella hintansa arvoista), toiminnasta puuttuu se kaikkein kouriintuntuvin ja koukuttavin tunne, joka saa palaamaan pelin äärelle kerrasta toiseen. Iskut eivät iske aivan tarpeeksi jämäkästi, eikä harvinaisimpia resursseja meinaa löytää kirveelläkään. Kehittäjä Alkemi on kuitenkin päässyt jo nyt varsin lähelle, joten en ihmettelisi vaikka tulevat päivitykset hioisivat peliä korkeammalle asteelle.


Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, isometristen toimintapelien genressä tulee olemaan entistä enemmän tunkua, joten An Ankou ilmestyy hyvään saumaan. Viiden euron hintalappu ei juuri päätä huimaa, ja pelintekijät ovat lupailleet varsin tiivistä kehitystyötä: pelkästään syyskuun aikana peliin olisi tarkoitus ilmestyä uusien vihollisten ja haasteiden lisäksi myös uudenlainen kauppias sekä kolmas pelattava hahmo. Peliä on tarkoitus laajentaa myöhemmin myös muilla hahmoilla, hirviöillä, kartoilla ja pelimuodoilla.