Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Six Days in Fallujah (PC)

Miia Lyyra

01.08.2023 klo 15.09 | Luettu: 2526 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

FALLUJAN TOTUUDET PALJASTUVAT! VAI PALJASTUVATKO SITTENKÄÄN?
Six Days in Fallujah aiheuttaa ristiriitaisen olon. Fallujan taisteluun keskittyvä sotapeli ehdittiin muun muassa kerran jo perua, kun Konami päätti jättää projektin sen saaman kritiikin vuoksi. Jo vuonna 2009 verilöylyyn keskittyvää peliä kritisoivat veteraanit, Stop the War Coalition -järjestö ja osa pelaajista. Pelin julkaisua vain muutama vuosi tapahtumien jälkeen pidettiin vääränä. Toisaalta veteraanien puolelta löytyi myös puolustajia.


Ennakkoon povattiin myös, saapuuko peli koskaan Euroopan markettien hyllyille, sillä kulttuurierot amerikkalaisten ja eurooppalaisten kanssa koskien sotaa koettiin liian isoksi. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Six Days in Fallujah saapui Early Access -leimattuna ja pelaajat ovat päässeet tutustumaan kiistellyn sotapelin antimiin.

Kehittäjät ovat ennakkoon kertoneet, kuinka Six Days in Fallujah esittää Fallujan tapahtumat niin amerikkalaisten merijalkaväen näkökulmasta kuin irakilaisten siviilienkin vinkkelistä. Heidän tarkoituksena on tuoda esille, mitä verilöylyssä todella tapahtui. Ainakaan tässä vaiheessa tarjolla ei kuitenkaan ole kuin amerikkalaisten sotilaiden tarinoita, joita esitetään dokumenttivideoina. Irakilaisista siviilejä videoilla ei näy, mikä saa mietteliääksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö heitä voisi olla mukana jossain vaiheessa, joten aika näyttää mitä kehittäjät lopulta haluavat tuoda esille.

Tiimitehtävä ei sovi yksinäisille sotilaille


Tällä hetkellä pelitiloista pelattavissa on ainoastaan Fireteam Missions, jossa neljän hengen tiimi lähtee tyhjentämään Fallujan taloja ja suojaamaan saattuetta. Pelaajat eivät voi valita tehtäväalueen karttaa, sillä se generoituu automaattisesti joka kerta. Näin ollen ulkoa opiskelu ei auta. Teoriassa tehtävää voi suorittaa yksin, mutta hengissä pysyminen on todella haastavaa. Jopa neljän tiimissä liikkuminen on vaikeaa, varsinkin jos kommunikaatio ei ole kunnossa. Testijakson aikana otteluhaun kautta löytyi satunnaisesti seuraa ja usein nettitoverit eivät halunneet kommunikoida. Ymmärrän tämän hyvin, sillä myönnän olevani myös itse huono puhumaan tuntemattomien kanssa nettipeleissä yleisen toksisen kulttuurin takia. Suosittelenkin pelaamista ystävien kanssa. Pääsimme kuitenkin yhden kerran tehtävän loppuun asti, mikä tuntui saavutukselta muiden kymmenien epäonnistumisten jälkeen.


Six Days in Fallujah tuntuu pahasti keskeneräiseltä ja vaikka tehtävät generoituvat aina uudelleen, toistavat ne itseään. Valinnanvaraa on todella vähän, sillä Fireteam Missionissa et voi edes valita roolia, jossa pelaat. Six Days in Fallujah tuo mieleen Ready or Notin, jossa on kuitenkin huomattavasti enemmän pelattavaa. Ainoa osio, joka tuntuu lähes valmiilta, on perustaistelu. En muista milloin oven avaaminen olisi ollut näin ahdistavaa, sillä hitaasti raottuvan oven takana voi olla kuka tahansa. Kiitosta saa myös pelinsisäinen chat, jota kannattaa käyttää Discordin sijasta. Lähietäisyydellä tiimikaverin kuulee hyvin, mutta radiopuhelimeen puhuakseen on tartuttava itseään rinnuksista kiinni, jolloin tähtääminen estyy kokonaan. Välillä yhteys pätkii ja rätisee, eikä taistelun aikana ystävän vaikerointia erota.

Highwire Games haluaa kovasti Six Days in Fallujahin paljastavan pelaajille totuuden käydystä sodasta, mutta tällä hetkellä se tuntuu kertovan amerikkalaisen näkökulman. FAQ-osion mukaan pelin kehittämiseen osallistui yli 100 merijalkaväen sotilasta, mutta vain 28 irakilaista siviiliä. Näistä yhdenkään puheenvuoroa ei saatu osaksi Early Access -kokemusta. Odotan, että kehittäjät näyttävät lopullisessa versiossa myös hyökkäyksen karut puolet, joihin lukeutuu muun muassa valkoisen fosforin käyttäminen, minkä epäillään aiheuttaneen alueella lapsille erilaisia sairauksia ja fyysisiä epämuodostumia. Totuus kuitenkin on, että verilöyly kohdistui myös siviileihin.

Toistaiseksi Six Days in Fallujah ei tarjoa tarpeeksi tekemistä ja 40 euron hintalappu tuntuu suhteellisen kovalta. Tilanne voi tietenkin muuttua, kunhan lopullinen julkaisu joskus tapahtuu.



V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Isomman ... V2.fi testasi: Logit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova