Tuorein sisältö

Assembly Summer 2007

Matti Lintula

10.08.2007 klo 12.00 | Luettu: 5261 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Pelaajat ja hakkerit taas koolla


Tietokoneharrastajien vuotuinen ykkösjuhla Assembly järjestettiin tuttuun tapaansa elokuun alussa Helsingin Hartwall Areenalla. Kävijät eivät tänäkään vuonna joutuneet pettymään tapahtuman tarjontaan, sillä neljän päivän ajalle oli ripoteltu niin pelikilpailuja, demoscenekilpailuja, seminaareja kuin konserttejakin. Ohjelman aukkokohdat saattoi täyttää vierailemalla lukuisten yhteistyökumppaneiden osastoilla, ottamalla osaa verkkopeleihin tai nauttien jälleen kerran aurinkoisesta Assembly-säästä ulkona ystävien kesken.

Torstaista sunnuntaihin kestänyt tapahtuma keräsi areenalle 5000 kävijää jopa 20 eri maasta ympäri maailmaa. Tapahtumassa kohtasivat hyvässä yhteishengessä niin ammattipelaajat, demoscenen vanhat parrat kuin ensikertaa paikalle saapuneetkin. Alati ukkoistuvaan demosceneen houkuteltiin uusia tekijöitä sceneboothin avulla, jossa kiinnostuneet saivat vastauksia kysymyksiinsä aktiivisilta harrastajilta. Ajatustenvaihto toimi myös toisinpäin, sillä areenatasolle tipautetulla oldskool-alueellakin innostuttiin paikoin ottamaan ahkerasti osaa verkkopelimittelöihin.

Kilpailemaanhan tänne tultiin


Tapahtuman kohokohtina olivat tietysti erilaiset kilpailut, joita oli lukematon määrä tarjolla eri lajien harrastajille. World Cyber Gamesin Suomen finaalissa ratkaistiin neljässä eri pelissä kotimainen mestaruus ja kunkin sarjan paras pääsee myöhemmin Seattlessa järjestettävään kansainväliseen loppukilpailuun. Mistään näpertelysarjoista ei siis ollut kyse. Leikkimieliset urheilusarjatkin vetivät jälleen hyvin osanottajia kun taisto siirtyi sisätiloista ulos mm. Levykkeenheiton ja jalkapallon merkeissä.

Demoscenen kilpasarjoissa taso oli tänä vuonna korkea ja moni edellisenä vuonna pettymyksen aiheuttanut kompo sai uutta virtaa lukuisten laadukkaiden teosten voimin. Ehdottomasti selkeimmin tasoaan nostivat kaikki grafiikkasarjat. Ainoastaan 64 kilotavuisten introjen sarja oli pettymys osallistuneiden teosten jäätyä kolmeen. Suurin osa sarjoista oli myös varsin tasaväkisiä lukuun ottamatta varsinaista demokompoa. Kreikkalaisryhmä ASD pyyhki muilla lattiaa “Lifeforce” -teoksellaan, joka olikin ehdottomasti tyylikkäin demo pitkään aikaan. Toivoa vain sopii, että ensi vuonna taso pysyy yhtä korkealla ja mukaan saadaan myös uusia tekijöitä eri sarjoihin.

Pastaa ja konsolihuveja


Tuttuun tapaan energiankeruu tapahtui areenan ruokaloissa, joista tänä vuonna auki oli myös Hesburgerin pasta express. Näin tarjotun ruoan valikoima kasvoi Pizza hutin ja perus-Hesburgerin valikoimista myös lähemmäs niin sanottua oikeaa ruokaa. Kolmen päivän pikaruokakuuri kuitenkin saa kenen tahansa elimistön huutamaan hulabaloota, joten vähemmän rasvaisen ruoan haku Pasilan kaupoista tuli monelle uudelle vieraallekin tutuksi.

Silmiinpistävää oli myös yhteistyökumppaneiden vahva panostaminen tapahtumaan. Microsoftin puolesta paikalle oli saatu riittävä määrä Xbox 360 -pelikoneita, joilla kävikin melkoinen kuhina läpi koko tapahtuman. Allekirjoittanutkin pääsi näiden laitteiden turvin vihdoin käsiksi uuden konsolisukupolven peleihin, eikä kokemus ollut lainkaan hullumpi. Paikalla pääsi testaamaan pelaamista myös tehokkailla Asuksen ja Zepton kannettavilla tietokoneilla sekä tietysti kaikkien suosikilla, Nintendo Wiillä. Playstation 3 ei valitettavasti tapahtumassa ollut esillä, joten täydellistä vertailua uutuuksien välillä ei voinut suorittaa.

Ei ole helppoa organizerillakaan


Vaikka parannusta edellisvuoteen oli roimasti, edelleen ongelmaksi muodostui nukkumapaikkojen huono organisointi. Järjestäjät tuntuivat olevan tänäkin vuonna hieman ristiriitaisin tiedoin ohjaamassa ihmisiä areenan sisällä ja osa vieraista joutui jälleen pomppimaan paikasta toiseen etsiessään tilapäistä petipaikkaa. Moni oli kuitenkin ottanut viime vuodesta opiksi ja yöpyikin hotellissa tai muualla varsinaisen tapahtumapaikan ulkopuolella.

Pitkästä aikaa myös salin tekniikka petti kriittisillä hetkillä ja kilpailuaikataulu venähti paikoin rajusti. Kärsivällisyydellä ja järjestävän tahon kovalla työllä demot ja muut teokset saatiin vihdoin ruudulle ja jälleen yksi Assembly vietyä kunnialla loppusuoralle kohti sunnuntaista palkintojenjakoa, hyvästejä ja puhkiväsynyttä kotiinlähtöä.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy Assemblyjen omilta sivuilta osoitteesta www.assembly.org. Kompojen tulokset löytyvät scene.orgista, samoin kaikki julkaistut teokset.

Matti Lintula

V2.fi | Matti Lintula
< Travian... Sukellus alelaariin,... >

Keskustelut (1 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.08.2007 klo 21.11

Mitäs muut teki Assemblyillä? Oliko tylsää vai riittikö touhua koko tapahtuman ajaksi? Itse ainakin löysin rutkasti tekemistä tänä vuonna, josta kuuluu suuri kiitos irc-gallerian ständillä oleville yleisöläppäreille ja tietysti noille Xbox 360 ständeille. Tuli myös hengattua paljon scenereiden kanssa ulkosalla ja compot nyt olivat tottakai se kohokohta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova