Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2021.

Lähes kaikilta pelikeräilijöiltä löytyy komeroistaan Commodorea tai Nintendoa, mutta paljon on niitäkin, jotka haalivat monille kummallisempaa kamaa. Keräilijäryhmä Pelikonepeijoonien Manu otti jälleen kokoelmastaan tutkailtavaksi vähän tuntemattomampaa teknologiaa.

Elektroniikkapelejä valmistava Tiger sekä monia tuttuja konsoleita tehnyt Sega eivät ensituuminnalla vaikuta firmoilta, joilta löytyisi kovin erikoisia laitteita valikoimastaan. Mutta voi pojat, kyllä niitäkin on! Tässä pari esimerkkiä.



Toimituskumppani Mikko on ilman epäilyksiä RR-kolmikon kovin Sega-fani ja hän on vuosien varrella haalinut hyllyilleen jotakuinkin kaikki sinisiilifirman valmistamat konsolit - myös niitä harvinaisempia ja omituisempia. Yksi on kuitenkin puuttunut joukosta jo pitkään, nimittäin lapsille suunnattu Pico-konsoli. Toki jos on Sega-puristi, se ei välttämättä samaan kokoelmaan kuulukaan, sillä Picosta oli vastuussa aliyhtiö Sega Toys, joka on tunnettu esimerkiksi Bakugan-tuotteista.

Picoa ei tässäkään artikkelissa tosin käsitellä, vaan sen seuraajaa, vain Japanissa vuonna 2005 julkaistua Sega Toys Advanced Pico Beenaa, jota lyhyemmin Sega Beenaksi kutsutaan. Kuten edeltäjänsä, Beena on 2–8-vuotiaille lapsille suunnattu laite, jonka peleissä on aina jokin opetusvinkkeli. Picossa tällaisia olivat esimerkiksi aakkosten opettelu tai laskutoimitusten suorittaminen, mutta Beenan kanssa tähdättiin vähän korkeammalle ja sen jalona tavoitteena oli (lisäksi) opettaa lapsille muun muassa ruokailutottumuksista, liikunnasta ja moraalisista valinnoista. Ei hauskanpitoakaan toki unohdettu.

Ensikohtaamisella on jopa hieman hankala käsittää, että kyseessä on tosiaan pelikonsoli. Keskeistä Beenan (ja Picon) käytössä on pelimoduulina toimiva kirja, joka laitetaan lasten leluläppäriä muistuttavaan laitteeseen. Lisäksi mukana tulee ‘taikakynä’, joka toimii peliohjaimena laitteessa olevien painikkeiden lisäksi. Sillä voidaan sekä piirtää Beenassa olevaan kosketuspintaan että painella kirjan sivuja. Konsolista löytyy myös kaiutin sekä paristokotelo – se toimii sekä paristoilla että ulkoisella virtalähteellä. Mielenkiintoista on, että näinkin lelumaisesta ja oppimispainotteisesta laitteesta löytyy asetukset, joilla lapsen vanhemmat voivat rajoittaa pelaamista.

Beenalla voi leikkiä joko sellaisenaan tai pelata monipuolisemmin kytkemällä laite televisioon. Konsoli tunnistaa kirjan sivujen kääntämisen eli pelitilanteen, joten televisiossa näkyvä animoitu kuva kirjan aukeamasta vaihtuu sen mukaisesti. Beenan edeltäjässä Picossa pystyi vuorovaikuttamaan vain kirjan viimeisen erityissivun kanssa, mutta Beenassa joka aukeamalla on tekemistä. Tv-ruudulla kirjan hahmot juttelevat ja edistävät tarinaa. Välillä pääsee pelaamaan hyvin yksinkertaisia, mutta enimmäkseen hyvin toteutettuja, värikkäitä ja varmasti kohderyhmään uppoavia pelejä.


Beenan pelivalikoimasta löytyy useitakin erikoisuuksia, lähinnä siksi, että Sega Toys on saanut haalittua mukaan useita isoja lisenssejä. Ei lie yllätys, että laitteelta löytyy Hello Kitty- tai Doreamon-peli, mutta hieman erikoisempia ovat muutamat Disney-lisenssit. Nekin voittaa se, että laitteelle (siis käytännössä Segan laitteelle!) julkaistiin useita virallisia Pokémon-pelejä. Veikkaan, että ne ovat monen täydellistä Pokémon-sarjaa keräävän tuska.

Kokoelmastani löytyy kaksi Beenaa. Toinen on peruslaite ja toinen yksi viimeisistä Beena-julkaisuista vuodelta 2011. Se on Disneyn Cars 2 -elokuvaan pohjautuva Beena-versio, jonka mukana tuli autoteemainen peli ja rattiohjain. Erikoiset lisävarusteet eivät ole Beenalle (kuten eivät olleet Picollekaan) mikään poikkeus, sillä sille on julkaistu muun muassa mikrofoni, kaikkiaan kolme erilaista rattia, pari erilaista kokkausleikkisettiä, junaohjain ja meikkausleikkisetti peileineen. Konsolille oli saatavana myös SD-muistikortinlukija, jolle pelitilanteet tai vaikkapa tietyissä peleissä luodut piirustukset pystyi tallentamaan. Kaikki pelit eivät sitä kuitenkaan tukeneet.


Manu-muisto: Kun vierailin 90-luvun lopulla ensimmäisiä kertoja USA:ssa, Beenan edeltäjää Picoa peleineen löytyi vielä lelukauppojen hyllyiltä. Sega-fanina se kiehtoi, mutta sillä reissulla viihdebudjetti upposi Dreamcast-peleihin ja huomattavasti retrompaan tavaraan. Siitä asti Picon puute on kuitenkin aina vähän kalvanut takaraivossa, ja nyt kun Beena on (kiitos joulupukille!) hyllyssä, pitää se originaaliversiokin vielä varmaan jossain vaiheessa hankkia – mikäli sellainen jostain vielä joskus järkihintaan löytyy.




Segahan se tämänkin laitteen nimen keskellä komeilee, sillä kyseessä on elektroniikkapeliversio Segan Daytona-kilpa-ajopelistä. Erityisen käsipelikoneesta tekee kuitenkin teknologia, jota Tiger koitti jälleen tuoda osaksi videopelejä, eli hologrammit. Hologrammikuvat olivat suosionsa huipulla 1980-luvulla, sillä niiden avulla tavallinen kansa pääsi lähimmäksi halpaa kolmiulotteisuutta, mutta mitään kovin järkeviä viihdesovelluksia teknologialle ei lopulta löytynyt. Ilmeisesti Tiger kuvitteli vielä vuonna 1995, että homma voisi toimia.

Ei se toiminut, vaan Vrt-X-sarjan pelit jäivät lyhyeksi kokeiluksi. Vaikka taustakuva sopivassa valaistuksessa onnistuikin tuottamaan hieman syvyysefektiä – laitteessa itsessäänkin oli pieni surkea valo – oli tosiasia, että pelien pelattavuus oli sitä samaa halpis-elektroniikkapelien luokkaa, jota nähtiin jo puoli vuosikymmentä aikaisemmin. Toki Tiger jatkoi samalla linjalla vielä huomattavasti kauemmin R-Zone-laitteillaan.

Vrt-X-sarjassa julkaistiin parin vuoden aikana Daytonan lisäksi ainakin Battle Arena Toshinden-, Congo The Movie-, Mortal Kombat 3-, Street Fighter II ja Power Rangers -pelit. Laitteista pyydetään eBaylla muutamia kymppejä ja lähinnä niitä halajavat esimerkiksi juurikin tappelupelisarjoja fanittavat kokoelmakompletistit. Silti kummallisuutena sillä on toki sija minunkin kokoelmassani.

Manu-miete: Atari yritti toteuttaa hologrammikäsikonsolia jo 80-luvun vaihteessa, mutta Cosmos-projekti peruttiin ennen kauppojen hyllyille pääsyä. Cosmos-käsikonsolille oli olemassa jo mainosmateriaalia, laatikko sekä useita pelejä, kuten 3D-taustalla varustetut Asteroids, Space Invaders ja Superman. Viime hetkellä joku pomoportaasta päätti saadun palautteen perusteella, ettei Cosmosta laitetakaan myyntiin. Kolmiulotteisuutta yritettiin vuosien varrella ympätä käsipelikonsoleihin monella tapaa (mm. ViewMaster-tyyliset ratkaisut ja Nintendo Virtual Boy), mutta ainoana minkäänlaisena onnistumisena voinee pitää vuonna 2011 julkaistua Nintendo 3DS:ää.

Kuvat: Manu Pärssinen, Sega Toys

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2021
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi