Pessimistisiä maailmanloppua käsittelevää mediaa on varsinkin viime aikoina saanut nähdä monenlaista. Varsinkin luonnonsuojelu on vahva teema – eikä Piccolon kehittämä ja Private Divisionin julkaisema After Us siinä mielessä poikkea tästä. Ehkä suurin ero on lähestymistapa: After Us on ainakin pinnallisesti hyvin abstraktilla tarinankerronnalla varustettu peli.



Ihmiskunnan kohtalon hetket ovat olleet ja menneet. Jäljellä meistä on vain raunioita ja myrkytettyä luontoa. Kukaan ei tiedä täysin, koska tämä maailmanloppu on tapahtunut. On vain Gaia ja tehtävä kerätä kuolleiden sielut.


Hämäräperäinen Äiti antaa Gaialle tehtävän kerätä jäljelle jääneet eläinten sielut ja tuoda ne omaan arkkiinsa lepäämään. Dialogia on minimaalisesti: Äiti kertoo Gaialle, miten asiat etenevät tekstimuodossa. Tapiteltavaa on kyllä riittämiin, mutta kerronta on Äidin monologia lukuunottamatta lähes täysin ilman puhetta. Näemme sielujen viimeiset hetket ja Gaian reaktion niihin. Ääninäyttelyä ei ole, kaikki on tekstitettyä.



Pääasiallinen peli on tasohyppely, missä käydään läpi hyvin abstrakteja alueita. Joskus tie vie rakennustyömaalle, joskus myrkkymetsään. Maailma on näennäisesti avoin, mutta avoimuus on pitkälti silmänlumetta. Joistain paikoista saattaa saada lisätarinaa, mutta useimmiten raiteet käyvät pienen tarkastelun jälkeen selviksi.


Peli tarjoaa kartan, minkä tulisi kai esittää seuraava kerättävä sielu. Loppupeleissä kartta on vaikeaselkoinen eikä sitä oikein pääse käyttämään muuhun kuin pikamatkustukseen.

Valitettavasti tasohyppely itsessään ei ole kovinkaan mielekästä. Monesti maisemat ovat hyvin yksitoikkoisia ja usein on vaikea saada selkoa mihin välistä tulisi hypätä. Hetkittäin joutuu tekemään hyppyjä tuntemattomaan siinä toivossa, että asiat etenisivät.



Gaian ohjatessa tuntuu, että neito on liukas saippuapala. Juostessa ja hyppiessä ei aina tiedä mihin laskeutuu ja laskeutuessaan ei välttämättä tiedä, jääkö Gaia halutulle paikalle. Onneksi nainen palaa aina edelliselle tasolle, miltä hyppäsi. Uuteen yritykseen pääsee hetkessä.

Jos tasohyppely on turhauttavaa, pelin taistelut päätyvät olemaan vielä turhauttavampia. Vaikeita ne eivät varsinaisesti ole, sillä peli tallentaa usein. Taisteluissa kuoleminen vaatii käytännössä ohjaimen jättämisen pöydälle.


Suurin ongelma taisteluissa on yhdistelmä Gaian saippualiikkuvuutta sekä viholliset, joiden osumalaatikot eivät vastaa oikein hahmomalleja. Tästä johtuen taistelu on lähinnä kuolemattoman väistön hakkaamista toivoen, että viimein osuu. Välillä peli yhdistää tasohyppelyn ja taistelun. Areenoissa on alueita, jotka tappavat kerrasta. Joskus kamera ei edes näytä niitä. Taistelua on myös pidemmälle edetessä paljon eikä se oikein parane missään kohtaa.



Visuaalisesti After Us sisältää parhaimmillaan hyvinkin kauniisti tyyliteltyjä alueita, mutta harvoin. Paljon kulutetaan harmailla ja ruskehtavilla raunioilla. Ne harvat kerrat, kun pääsee pois kaupunkirauniomiljööstä ja aavikoista, on ruudulla hyvin kaunista miljöötä. Efektien puolesta After Us on suhteellisen raskas, vaikka asetuksia tiputtaisi. Ehkä tarpeettoman, sillä suurin osa ruudulle piirtyvästä miljöötä on rankasti tyyliteltyä eikä kovinkaan yksityiskohtaista.


After Us yrittää kovaa, mutta kapsahtaa siihen, kun peliä pitäisi oikeasti kontrolloida. Tämä on monella tapaa sääli, sillä peliä pelaa oikein mielellään, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Sitä tapahtuu vain liian harvoin pelin keston aikana.

Testi-PC: AMD Ryzen 5 2600 3,40GHz, 24Gt RAM, Geforce RTX2070 8Gt



Lyhyesti: Luontoteemoilla vahvasti ratsastava tasohyppely. Audiovisuaalinen puoli toimii hyvin, itse mekaniikat huonommin.

Hyvää

• Mielenkiintoinen tarina, jossa minimaalinen dialogi
• Audiovisuaalisesti oikein nätti...

Huonoa

• ...mutta todella raskas
• Tasohyppely tarpeettoman liukasta
• Taistelu tympeää ja sitä on paljon