Viime syksynä ilmestynyt, erinomainen tarinapeli Gerda: A Flame in Winter (V2.fi-arvio) esitteli toista maailmansotaa harvinaisemmasta näkökulmasta. Tanskalaissiviilin perspektiivistä kerrottu selviytymistarina esitteli moniulotteisia sivuhahmoja, joista jokainen yritti selvitä miehityksen alla: osa taisteli maata miehittäneitä saksalaisia vastaan, toiset pitivät katseensa tiukasti maassa. Nyt ilmestyvä lisäosa Liva’s Story keskittyy yhteen näistä sivuhahmoista, paljastamalla millaisia uhrauksia vastarintaliikkeen johtaja joutui tekemään.



Liva’s Story ei ole kokonainen jatko-osa, vaan lyhyehkö esiosa. Yhdessä illassa klikkailtu tarina kertoo, miten The Sparrowina tunnettu vapaustaistelija Liva nousi asemaansa vastarintaliikkeen johtajana. Tarina alkaa Kööpenhaminasta, jossa suoritetut partisaani-iskut menevät pahasti mönkään. Puoliksi tuhoutuneen sissijoukon rippeet pakenevat perähikiään nuolemaan haavojaan, mutta sota ei odota. Tanskan ja Saksan rajalla sijaitseva pikkukylä on huoltolinjoille strategisesti tärkeä kohde, joten The Sparrowin tiimin on aika todistaa taitonsa.


Lähtökohta on mielenkiintoinen, sillä yksi Gerda: A Flame in Winterin hienouksista oli tarinan haarautuminen. Henkilökohtaisista valinnoistani johtuen en juurikaan viettänyt aikaa vastarintaliikkeen parissa, joten syvennyin mielelläni sissien sisäisiin suhteisiin. Muutamat tutut naamat – kuten emopelin nimikkohahmon aviomies Anders – toki kuuluvat olennaisesti tähänkin tarinaan.

Vaikka kyseessä on emopeliä alustava esiosa, Liva’s Story seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Tarinasta löytyy runsaasti omia hahmoja omine motivaatioineen, ettei tarina kompuroi esiosien perinteisiin ongelmiin, kuten tarpeettomien taustatarinoiden selventämiseen. Nyt ei siis tuhlata aikaa selvittämällä, mistä Han Solo sai laserpyssynsä.


Yleisesti ottaen Liva’s Story on kirjoitettu laadukkaasti, emopelin lailla. Erityistä huomiota annetaan siviiliväestön sisäisille ristiriidoille, kun jakolinjat kulkevat naapuruston läpi. Aivan yhtä moniulotteiselle tasolle ei kuitenkaan päästä. Aikaa on yksinkertaisesti liian vähän, että hahmoihin ehdittäisiin syventyä tarpeeksi – ja onpa sekaan mahtunut muutama lauantaiaamujen piirretyistä kopioitua pahistakin. Karikatyyrimäiselle tasolle vedetyt ilkimykset paistavat silmään yhtä ilkeästi kuin pastellisävyisen maisemamaalauksen päälle läimäisty Prätkähiiret-tarra.



The Sparrow on pelaajan mukainen johtaja: tarina kulkee aina jotakuinkin samanlaisiin tilanteisiin, mutta on pelaajasta kiinni miten Liva johtaa partisaanejaan. Pääpeliä mukaillen päätökset palkitaan tietynlaisilla pisteillä. Myötätunnon osoittaminen nostattaa “caring”-, eli välittämispisteitä, sissiaatteen velvollisuudesta muistuttaminen kasvattaa “duty”-. eli velvollisuuspisteitä. Natsien intohimoiselle vastustamiselle on myös omat pisteensä. Kerääntyneitä pisteitä voi totutusti käyttää pelin solmukohdissa; sydämellinen pyyntö vetoaa läheiseen ystävään, velvollisuudentuntoinen toveri astuu ruotuun käskyllä.


Emopelin tapaan pelaaja saa myös ajoittain käyttöönsä resursseja (kuten työkalun tai alkoholipullon), joita voi käyttää ongelmakohdissa. Esimerkiksi alkoholipullolla voi muun muassa nostattaa tiimin taistelutahtoa tai esittää juopunutta vartijalle. Harvinaisuus tekee resurssien käyttämisestä aina sopivan kuumottavaa, mutta jännitettä ei ikinä kiristetä emopelin tasolle. Liva’s Story tuntuu muutenkin pehmeämmältä kokemukselta: vaikka huonoilla valinnoilla on hyvinkin verisiä seurauksia, peli tuntui jollakin tapaa lempeämmältä pelaajaa kohtaan.

Vaikka mainitsin tarinan kulkevan aina jotakuinkin samanlaiseen tilanteeseen, sekä emopelin että Liva’s Storyn tarinapoluille mahtuu yllättävän monia haaroja. Useat hahmoista voivat joko kuolla tai selvitä eri tilanteissa, jonka lisäksi pelistä löytyy vaihtoehtoisia tehtäviä: haluatko etsiä informaatiota gestapon päämajasta, vaiko tavata vastarintaliikkeen kontaktin? Vaihtoehtoiset sisällöt antavat hyvän tekosyyn toiselle läpipeluulle, vaikka suurimmat tarinakohdat tapahtuvat aina samoissa paikoissa. Näilläkin tilanteilla on onneksi useampia lopputuloksia.


Kokonaisuutena Liva’s Story on viihdyttävä lisä Gera: A Flame in Winteriin. Kyseessä ei ole erinomainen suoritus, sillä sota-arjen kurjuutta ja kärsimystä esittäväksi peliksi Liva’s Story mahdollistaa varsin moraalisesti puhtoisen läpipeluun. Jos emopeli kuitenkin iski makunystyröihin, Liva’s Story on ehdottomasti kokemisen arvoinen lisätarina.