Enpä olisi uskonut, että vain muutama kuukausi Bayonetta 3:n arviointini jälkeen Switchissäni pyörisi jälleen Bayonetta-peli. Kuten nimestäkin voi jo arvata, on Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon kuitenkin varsin erilainen tapaus, kuin numeroidut pääsarjan pelit hyper-ylilyötyine 3d-taisteluineen. Bayonetta-faneillekin on kuitenkin luvassa roppakaupalla tuttuja asioita - onhan kyse esiosasta. Bayonettan nimi vielä pienenä noitana oli Cereza.



Aivan ensimmäisenä pelistä puskee silmille sen ulkoasu. Enää ei huiskitakaan menemään surrealistisen realistisessa maailmassa, vaan pikemminkin kolmiulotteisen, kauniisti kuvitetun satukirjan sivuilla. Cerezan puolipakotettuna kumppanina on Cheshire-kissa, joka on demonin valtaama pehmolelu. Kunhan alkuasetelmat on käyty läpi, Cereza saanut ensikosketuksensa taikuuteen ja sekin on käynyt selväksi, mistä Bayonetta on luonteenpiirteensä saanut, lähtee kaksikko seikkailuun, molemmat omine agendoineen.


Pelillinen juju on se, että pelaaja ohjastaa sekä Cerezaa että Cheshireä, enimmäkseen yhtä aikaa. Tästä syntyvät myös pelin puzzlet - pikkunoidan pitää valita eri reitti kuin kissanroikaleen ja molemmilla on omat, eri tilanteissa hyödynnettävät kykynsä. Kovin monimutkaisia pulmat eivät useimmiten ole, mutta riittävän monimuotoisia ja näppäriä, jotta reissun aikana ei matkanteko tylsistyttänyt. Reissaamista ja tutkimista olisi kyllä mielellään tehnyt enemmänkin suhteessa taisteluihin.

Itse otin mielelläni vastaan sen, että vaikka vihollisten kohtaamisissa olikin omat mutkansa ja pienet rasittavuutensa, niin Cerezan taioista tai taidoista, tai Cheshiren taikapalkin hupenemisesta (*jaksuhali!*) ei tarvinnut niin suurelti huolehtia. En enää tällä iällä halua pelata pelejä vain tuskastuakseni niistä, joten Bayonetta Originsia tuli pelattua välipalana kevätauringon laskiessa taivaalta. Tarvittaessa peliä voi asetuksista säätää entistäkin helpommaksi.


Taisteluihin liittyvät Bayonetta Originsin roolipelimäisemmät ominaisuudet, kuten kykypuut. Olen itse sitä pelaajasorttia, joka ei yleensä jaksa syventyä niiden syvimpiin koukeroihin, vaan pyrin pitämään hahmoni keskimäärin tasapainoisina. Cerezan ja Cheshiren kyvyistä huolehtiminen oli kuitenkin kohtuullisen suoraviivaista. Kykypuun kasvaessa Cheshiren uudet elementaalitaidot tuovat mukanaan taistelukykyjen lisäksi metroidvaniamaista paikkojen uudelleentutkimista. Lisäksi pelissä on Tír Na Nog -dungeoneja, joista löytyy uusia haasteita ja ansaittavia aputarvikkeita. BO:CatLD on siis … puzzle-seikkailu-tasoloikka-toimintaroolipeli-metroidvania?

Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon on sadunomainen tarina ja matka, jossa on tuttuja makuja monelta suunnalta, mutta myös omaa Bayonetta-maustettaan. Välillä kokonaisuus muistutti minua myös erinomaisesta Okamista - ei vähiten ulkoasunsa vuoksi - ja pieni googlailu varmisti, että tekijöissä on samaa väkeä, Hideki Kamiya tietenkin etunenässä.

Vaikka Umbra-noidan vanhemman version fanit saattavat poikkeavaa spinoffia karsastaakin, on se mielestäni jopa paremmin käsikonsolille sopiva peli kuin isosiskonsa. Tunnelmansa puolesta ja pelielämyksenä siitä jää aivan erilaiset fiilikset, mutta Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demonia uskaltaa suositella monen ikäisille. Pääsarjan pelien tuntemustakaan ei pelaamiseen vaadita.