Ei ole enää appiukkoa, ei kartanoa eikä edes rakasta Elisabetia. On vain mies, pelto ja aura dystooppisessa tulevaisuudessa.

Päivitys: Kyseessähän oli, eh nimittäin, aprillipila. Idea ja teksti pääosin Mikon, kuvat teki Manu Midjourney-tekoälyn avustuksella.

Olihan se tietenkin väistämätöntä, että remasterointivillityksen edetessä riittävän pitkälle aletaan päivittää myös todella vanhaa materiaalia. Harva olisi kuitenkaan arvellut, että kaupallisessa mielessä tartutaan vielä Amersoftin vuonna 1986 julkaisemaan Uuno Turhapuro muuttaa maalle -peliin. Näin Savukoskelta ponnistava Salty Herring Entertainment on kuitenkin tehnyt kuvitellessaan Uunon seikkailut uusiksi Unreal Enginen avustuksella. V2.fi:n erikoistoimittaja pääsi maistelemaan kokeiluversiota toistaiseksi julkaisemattoman Uuno Turhapuro Remasteredin PS5-painoksesta.

Pelin kehyskertomuksessa voi kuulla kaikuja etenkin Death Strandingista. Edesmenneen Vesa-Matti Loirin esittämän leppoisan Uuno-hahmon sijaan pelihahmo on ahdistunut, juurensa menettänyt ja nanomateriaaleista punottuun viittaan puettu antisankari, joka kyntää peltoa keskellä painajaismaista tulevaisuusvisiota. Epäselväksi jää, miksi hän tekee niin: onko se yritys saada ruoantuotanto käyntiin katastrofin jäljiltä vai epätoivoisen mielen kaipuu johonkin hallittavaan ja tuttuun? Yhtä kaikki, tätä lajia on luvassa paljon, sillä pelin toimintaosuudet koostuvat pelkästään kyntämisestä. Kehittäjän mukaan itse tarina avautuu selvemmin välinäytöksissä.



Kuten kuvasta näkyy, kamera on siirtynyt hahmon taakse. Samoin sen sijaan, että Sörsselssön kiinnittäisi auran vetonarun ohi ajavan auton vetokoukkuun kuten elokuvassa, Uuno asettaa itse auraan säteilevän maametallikappaleen, joka saa sen kulkemaan kohti pohjoista. Poikkeuttamalla säteilykentän suuntaa on auraa mahdollista myös kääntää, mutta ainakin aluksi tämä on hankalaa muuten kuin aivan vähän kerrallaan. Alkuperäisestä Uunosta tuttu korkea vaikeusaste on siis etenkin alussa läsnä, sillä maastossa vilisee niin puita, kiviä kuin muitakin esteitä ja niiden väisteleminen on perin haasteellista. Onneksi nopeuden säätöön on nyt tarjolla enemmän vaihtoehtoja kuin Pasi Hytösen originaalissa.

Tärkeä ominaisuus – joka vielä tässä esiversiossa oli valitettavan keskeneräinen – onkin auran päivittäminen. Aluksi käytössä olevalla perusauralla matka katkeaa jo pienimpään kiveen, mutta keräämällä kenttään siroteltuja kolikoita (tietenkin markkoja, kuten alkuperäisessä pelissä) on mahdollista hankkia paitsi lisävarusteita, myös kokonaan uusia auroja. Kehittäjät eivät sano sitä suoraan, mutta aistin tässä olevan myös maksullisen DLC:n mahdollisuuden… Tehokkaammilla auroilla on mahdollista kyntää nopeammin, muokata ympäristöä enemmänkin ja jopa tuhota isoja rakennuksia.



Ensinäkemältä peli ei siis juurikaan muistuta esikuvaansa kuin ehkä perusidealtaan, mutta mukaan on onneksi saatu pieniä kumarruksia alkuperäisteoksen suuntaan. Pelaajan apuna toimii tekoäly HARSKI, joka jakelee tehtäviä ja neuvoo eteenpäin. HARSKIn hahmona ja äänenä toimii luonnollisesti tekoälyllä syntetisoitu Spede Pasanen.

Muilta osin kyseessä on kuitenkin tiukasti nykymuodin mukainen synkkä ja dystooppinen reboot, joka irtautuu lähdemateriaalistaan aika rankasti. On pakko nostaa hattua tekijätiimin kyvylle katsoa laatikon ulkopuolelle, mutta samalla pitää myös sanoa, että peli voi olla varsinkin kansainväliselle yleisölle kertakaikkiaan liian vaikeaselkoinen ja yksitoikkoinen. Jäämme kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan lopullista versiota.