Muutaman vuoden takainen Lovecraft’s Untold Stories oli erinomainen pieni kauhuklassikko. Se yhdisteli todella toimivasti roguelite-uudelleenpelattavuutta, The Legend of Zelda -henkistä luolastoseikkailua ja Call of Cthulhu -pöytäroolipelistä tuttua kauhumenoa uniikiksi ja todella kiehtovaksi paketiksi.


Kun kehitystiimi sitten ilmoitti työstävänsä pelille jatko-osaa, jossa kaikki olisi suurempaa, parempaa ja kauheampaa, fanit olivat ymmärrettävästi innoissaan. Olisi kuitenkin pitänyt muistaa, että H.P. Lovecraftin tarinoiden hengessä kaikkia ovia ei kannata avata, kaikkia kirjoja ei pidä lukea, eikä kaikkia pelejä tule pelata. Muuten voi menettää mielenterveytensä.



Lovecraft’s Untold Stories II:n kehitysprosessi oli hankala ja ongelmien värittämä. Sitä lykättiin useampaan kertaan ja
keskeisenä uudistuksena mainostettu yhteistyötila jätettiin pelistä kokonaan pois, jotta projekti saatiin ulos ovesta edes jonkinlaisessa kunnossa. Lopputulosta pelatessa huomaa nopeasti, että lykkäyksiä olisi tarvittu useita enemmänkin, sillä julkaisuversio on sanalla sanoen karmea peli.


Edeltäjänsä tavoin Untold Stories II on yhdistelmä erilaisia pelityylejä. Pelaaja ohjastaa yhtä maksimissaan kuudesta sankarista – tai uhrista, koska kyseessä kuitenkin on Lovecraft-henkinen tarina – joka joutuu keskelle käsittämättömän kauheita tapahtumia. Tarkoituksena olisi läpäistä jokaisen hahmon oma tarina, jotka sitten yhdessä muodostavat sen suuremman tarinan.

Uuden tarinan ohella Untold Stories II vaihtaa myös hieman perspektiiviä, sillä peliä tarkastellaan nyt isometrisestä näkökulmasta. Myös taidetyyli on pistetty uusiksi, eikä suinkaan parempaan suuntaan. Kuvissa Untold Stories II:n Hades-henkinen tyyli kyllä näyttää kivalta, mutta kaikki animaatiot ovat todella yksinkertaisia paperinukkeanimaatioita, jotka näyttävät halvalta ja kämäiseltä. Kun tätä vertaa alkuperäisen pelin rosoiseen, mutta todella pehmeästi animoituun ja tyylikkääseen pikselityyliin, peli on selvästi ottanut askeleen taaksepäin. Mutta miksipä ei, sillä ei se takapakki suinkaan tähän lopu.


Alkuperäinen Untold Stories oli vaikea peli. Oli ihan rutiininomaista kuolla tehtävän aikana joko haavoihinsa, tai mielenterveyden loputtua kesken kun tuli tökittyä liikaa hämmentävän elävän näköisiä nukkeja tai luettua kirjoja, joiden kannessa oli enemmän lonkeroita kuin kalamarketin hyllyllä. Untold Stories oli kuitenkin reilu. Vaikka taistelut olivat vaarallisia, myös viholliset kuolivat nopeasti ja peli jakeli kohtalaisen avokätisesti parannusesineitä. Jos siis selvisi hengissä yhdestä taistelusta, pystyi todennäköisesti douppaamaan itsensä sellaiseen kuntoon, että oli ainakin mahdollisuus selvitä myös seuraavasta.

Untold Stories II heittää vaikeustason täysin överiksi. Jo aivan alkumetreillä vastaan tulee karmeita vihollisryppäitä, jotka vievät yhdellä iskulla pelaajan kestopalkista suuren palasen ja jättävät jälkeensä verenvuotoa, myrkytystä tai muita vaarallisia vaivoja. Taistelussa ei ole mitään taktiikan häivääkään, pelaajan ainoana vaihtoehtona kun on vain juosta karkuun ja ammuskella peräänsä sen minkä kerkiää. Pelaajan omat aseet ovat hyvin tehottomia, joten perustason kultistejakin saa tykittää haulikolla ohimoon useita kertoja. Jos viholliset ovat pelaajaa hitaampia eikä niillä ole pitkän matkan hyökkäyksiä, taktiikka toimii, niin tylsä kuin se onkin. Jos näin taas ei ole, turpaan tulee ja kunnolla.
Parannusesineitä jaellaan paljon nihkeämmin kuin aiemmin ja ne tuntuvat myös todella heikkotehoisilta, joten jo parin huoneen jälkeen pelaaja on todennäköisesti yhden osuman päässä kuolemasta ja seikkailua olisi edessä vielä puolen tunnin verran.



Kun pelaaja tutkii muinaisia hautausmaita, Innsmouthin kylän satama-alueita ja vaarallisia hullujenhuoneita, hän kerää mukaansa valtavat määrät erilaisia esineitä. Rautalevyjen ja kangaspalojen ohella vastaan tulee taiteellisia nakukuvia ja epäjumalten idoleita. Esineistä voisi sitten tukikohtana toimivassa hylätyssä kartanossa craftailla itselleen uusia varusteita, parannusesineitä ja muuta mukavaa. Hyvä idea, teoriassa.


Käytännössä craftauksesta ei kuitenkaan ole hirveästi iloa, koska tehtävän aloitettuaan tukikohtaan pystyy palaamaan vain läpäisemällä tehtävän tai käyttämällä hyvin harvinaisen ja kalliin teleportin. Tehtävien läpäiseminen on äärimmäisen haastavaa, enkä pelisessioni aikana löytänyt (tai saanut craftattua) yhtään teleporttiesinettä, joten tältä osa-alueelta ei kannata odottaa hirveästi helpotusta. Raaka-aineita putoilee tehtävien aikana niin järkyttäviä määriä, että pieni inventaario on alta aikayksikön täynnä. Tuntuukin kovasti siltä, että kehittäjät olivat jossain vaiheessa suunnitelleet craftailua myös tehtävien aikana, mutta sekin ominaisuus on karsittu vähin äänin pelistä pois.

Ongelmat eivät lopu tähän, sillä peli on myös rikkinäinen. Peliohjaimen kautta pelattuna suuri osa valikoista ei vain toimi ja niiden teoriassa toimivien käyttäminenkin on todella tuskallista ja kankeaa. Myös tähdättävien loitsujen ja esineiden käyttö on miltei mahdotonta. Niitä tähdätään oikealla tikulla, mutta tikun pienikin liike heittää tähtäimen maksimietäisyydelle, joten käytännössä esimerkiksi dynamiittia voi nakata vain ruudun reunoille, tai omiin jalkoihinsa.


Hahmojen erikoiskyvyistä ei saa pelin aloitettuaan mitään infoa, joten siitä sitten vain arvailemaan, mitä hullun tiedemiehen keltainen kilpi -ikonilla varustettu kyky tekee. Miksi sen käyttäminen maksaa joskus mielenterveyttä, toisinaan ei? Miksi peli väittää, että sitä käytetään painamalla hiiren oikeaa nappia, vaikka pelaan peliohjaimella? Miksi noin puolet muistakaan UI-elementeistä ei ohjainta vaihdettaessa vaihda omia painike-indikaattoreitaan?

Olisin niin kovasti halunnut pitää Untold Stories II:sta. Alkuperäinen peli oli uniikki ja kiehtova toimintaseikkailu, jota suosittelen edelleen varauksetta kaikille Lovecraftin tarinoiden tai kauhupelien ystäville. Untold Stories II on toki karmea pettymys esikuvaansa verrattuna, mutta se on myös ihan itsenäisenä teoksena tarkasteltuna luokaton esitys. Tasapainotus on mennyt penkin alle, pelaaminen on mekaanisesti ärsyttävää ja kankeaa, kaikki viimeistely puuttuu ja koko paketti tuntuu siltä kuin joku olisi vain lyönyt ensimmäisen keskeneräisen testiversion päälle 25 euron hintalapun ja lähtenyt viettämään viikonloppua.


Juuri nyt en voi suositella Untold Stories II:n ostamista kenellekään, mutta jos peli ideana kiinnostaa ja ensimmäinen osa on jo pelattu, kannattaa palata vilkaisemaan tilannetta vaikka puolen vuoden kuluttua. Jos kehittäjät jatkavat pelin tuunaamista ja ongelmien korjaamista, Lovecraft’s Untold Stories II:sta voi vielä joskus tulla hyväkin peli.



Lyhyesti: Hauska tarina ja kaunis ulkoasu eivät riitä, kun peruspelattavuus on tylsää
Hyvää:

• Lovecraft-peleille aina peukkua
• Grafiikka näyttää paikallaan ollessa kivalta
• Pelissä on teoriassa mukavasti syvyyttä

Huonoa:

• Sikamainen vaikeustaso
• Peliohjaimella pelaaminen on hyvin haastavaa ja bugista
• Bugeja riittää muutenkin koko rahan edestä
• Luokatonta (ja bugaavaa) UI-suunnittelua
• Teoriassa syvät mekanismit eivät paljon lämmitä kun niitä ei pääse käyttämään
• 25 euron hintalappu on naurettava laadun huomioiden
• Aivan liikaa kerättäviä esineitä, joista valtaosalla ei tee yhtään mitään