Tuorein sisältö

Pelintekijän mentävä reikä

Manu Pärssinen

17.10.2009 klo 10.00 | Luettu: 25851 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelussa Delta Vee
Suomalainen peliteollisuus kasvaa tällä hetkellä sekä yhä isompien firmojen, että yhä pienempienkin firmojen suuntaan. App Storen ja muiden pikkupelipalveluiden tarjoajien myötä makuuhuonekoodaaminen on tehnyt paluun 80-luvulta ja kahden hengen ryhmälläkin saadaan pelejä julkaistuiksi. Yksi tällainen ryhmittymä on suomalainen Delta Vee. Mutta keitä he ovat?

Delta Veen Samuli ohjelmointiympäristössään.


Samuli: Delta Vee Ky on yhtiö joka perustettiin vuoden 2008 kesällä iPhone-ohjelmien kehitystä varten. Meitä on tässä mukana kaksi henkeä: Samuli Riihonen ja Kai Ojansuu, itse asun Eurajoella ja Kaitsu Porissa, joten voisi sanoa että yhtiö on satakuntalainen. Olemme molemmat hieman yli 35-vuotiaita ja kumpikin on toiminut jo yli kymmenen vuotta ohjelmistonkehitystehtävissä, tosin ei pelialalla.

Samuli kertoo innostuksen omien pelien tekemiseen lähteneen jo legendaarisen kuusnelosen BASIC-ohjelmoinnista koulun 3-4 luokalta.

Samuli: Sikäli muistan eronneeni kavereista joiden kanssa pelejä pelailtiin, että itse aina pohdin miten mikäkin ominaisuus peleissä oli toteutettu ja koetin niitä sitten itse omissa projekteissani matkia. Omaksi iloksi koodailu on jatkunut siitä asti, vaikkakin ohjelmointikielet ja laitteistot ovat vaihtuneet matkan varrella. Kuusnelonen vaihtui Amigaan yläasteella ja sitten Yliopisto-opiskelujen alettua pc-koneeseen. Kun töissä sitten eräs kaveri sai Macin ja siihen OS X:n, olin myyty itsekin. Siitä asti ovat saaneet muut käyttikset olla minun puolestani rauhassa. Ohjelmointikielet suurinpiirtein järjestyksessä: Basic, Pascal, C++, Java, Objective C. 3D-ohjelmointi rupesi kiinnostamaan joskus yli kymmenen vuotta sitten ja ensin tietenkin rakentelin omaa softa 3D-moottoriani, kunnes ostin ensimmäisen oikean 3D-näytönohjaimen (3dfx Voodoo) ja siirryin käyttämään sen ohjelmointirajapintaa (Glide). Siitä tuli sitten myöhemmin siirtymä OpenGL:ään jonka parissa olenkin sitten jatkanut tähän saakka.

Myös Kai kertoo C64:n BASICin olleen ensiaskel ohjelmoinnin maailmaan. Siitä sitten siirryttiin lukiossa Pascaliin ja myöhemmin 'oikeisiin' ohjelmointikieliin.

Delta Veen peli Hole in the Wall on suomennetun nimensä mukaisesti saanut ideansa Reikä seinässä -ohjelmasta ja Samulin mukaan kun ajatus päähän alkuvuodesta putkahti, ei nukkumisesta sinä yönä tullutkaan enää mitään.

Samuli: Homma vaikutti niin yksinkertaiselta ja kuitenkin toimivalta, että olin täysin täpinöissäni siitä. Eipä tullut kyllä mieleenkään minkälainen vääntäminen tuollaisessa pikkupelissäkin lopulta on, kun koettaa saada sen 'valmiiksi' asti. Kyseessä on siis näiden lähes kolmenkymmenen vuoden koodailujen aikana ensimmäinen valmistunut projekti :)

iPhone alustaksi käytännön syistä


Samuli: Mobiiliohjelmointia on tullut töissä joskus eteen, mutta kyllä Applen SDK on näissä ympyröissä täysin omaa luokkaansa. Kaitsu on opettanutkin Symbian-ohjelmointia joskus, mutta ei ymmärtääkseni koskisi siihen teleskooppipatukallakaan. SDK:n lisäksi erilaisten laitteiden kirjo tekee muille alustoille koodaamisesta erittäin haastavaa ja epäkiitollista. Lisäksi AppStore on niin ylivertainen tapa jaella ohjelmia että eipä ole toistaiseksi ollut kiinnostusta vaihtaa.

Vaikkei sitä kuvasta näykään, Kain tuijotuksen kohde on Applen kannettavan näyttö.


Kai: Softien myynti on paljon helpompaa, koska myyntikanava on jo olemassa. Teemme softan, laitamme sen App Storeen ja toivomme parasta.

Tällä hetkellä kaverukset puurtavat jo myynnissä olevien tuotteiden ylläpidon ja kehityksen parissa, mutta seuraavaksi projektiksi mielessä on jo isompi peli. Utelu paljastaa, että kyseessä on vuoropohjainen taktinen 3D-taistelupeli.

Samuli: Voisi sanoa että se saattaa jäädä hieman velkaa sellaisille peleille kuin Laser-Squad, Incubation tai Sierran S.W.A.T:it. Uskoisin, että tuo vuoropohjaisuus auttaa käyttämään hyväksi iPhonen vahvuuksia, toisin kuin esimerkiksi vapaasti liikuttavissa FPS-tyyppisissä peleissä, joissa hyvän ohjauksen toteuttaminen vain on käytännössä mahdotonta (eli ne pitää tehdä kuten iPhonen Doom).

Perinteiseen tapaan V2.fi kysyi myös deltaveeläisiltä pelaamishistoriasta.

Samuli: Minulla kyllä tuo historia alkaa melko tarkkaan 80-luvun alusta, kun velipoika hankki sen kuusnelosen. Zork I oli jännä juttu ja Ultima IV. Amigalla ehkä paras peli oli Dungeon Master ja sen jatko Chaos Strikes Back. Tällä hetkellä mielestäni paras peli on edelleen SWAT 4 (joo, nyt jo ikivanha :) ). Fallout 3 on kyllä monella tapaa myös hieno, mutta kuluu nopeammin puhki kuin tuo SWAT.

Kai: Ensimmäinen muistikuva peleistä taitaa olla joskus 70-luvun lopulta, jolloin meillä oli Atari 2600. Space Invadersia ja Pac-Mania tuli pelattua tuntitolkulla putkeen. 90-luvulla monet SCUMM:lla tehdyt seikkailupelit olivat kiinnostavia. Viimeisin ostokseni on Space Quest Collection. Eka osa vielä kesken. Nostalgiaa...

Delta Vee suosittelee: iPhone-pelit

1. Toy Bot -sarja (hieno ja omaperäinen)
2. Doom Resurrection (loistavasti toteutettu)


Hole in the Wall 3D - Yhden palikan Tetristä


Hole in the Wall kuuluu sarjaan "euron iPhone-pelit, joita tulee joskus osteltua hetken mieliljohteesta". Samalla se tuo mieleen myös Nintendon koneiden Art Style -pelit, jossa yksinkertainen idea on jalostettu addiktiiviseksi pikkupeliksi huokeaan hintaan. HitW:ssä käännellään avaruudessa leijailevaa palikkaa, joka lähestyy nopeasti seinää ja siinä olevaa koloa, josta kyseinen palikka pitäisi saada läpi. Kääntely hoidetaan hipaisemalla palikkaa sormenpäällä oikeaan suuntaan.

Alkupään kentät ovat varsin simppeleitä ja totuttavat pelin ideaan, mutta myöhemmin käy jo hankalaksi keksiä, miten päin palikkaa pitäisi muutaman sekunnin aikana ehtiä kääntämään. Välillä on myös vaikea hahmottaa, mihin kohtaan seinää palikka on osumassa. Advanced-pelitilassa saa käyttönsä apuvälineitä, joilla pystyy värjäämään oikeassa paikassa olevat palikan osat, skippaamaan tason tai pysäyttämään kohti rynnivän seinän.

Graafiselta ilmeltään peli on minimalistinen ja palikan kohtaaminen seinän kanssa esitetään hidastuksena, joka tuo mieleen scifileffojen sukkuloiden telakoitumiset emoalukseen. Äänipuolella mennään samoilla linjoilla, mutta eteerinen kitarointi sopii mainiosti tunnelmaan.

Yksinkertainen idea + yksinkertainen pelattavuus + yksinkertainen toteutus on konsepti, joka ei yleensä mene pieleen, mikäli teos on taidolla tehty. HitW ei mene pieleen, mutta jää parin illan pelailun jälkeen unholaan - johtuen siitäkin, millä tahdilla i-laitteille suolletaan uutta pelattavaa.

Lite-versio: ilmainen
Täysversio: 0,79€
App Store - Hole in the Wall 3D

V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai #7... Riggs, Murtaugh ja k... >

Keskustelut (4 viestiä)

Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

17.10.2009 klo 13.55

Unohtivat mainita, että "Reikä seinässä" on japanilainen tv-peli ihan alunperin.
lainaa
Polttopullo

17.10.2009 klo 20.22

Respektit SWAT4:n fanittamisesta. Edelleen kevyesti paras peli mitä viime vuosien aikana on julkaistu.

Ja mitä tuohon HitW:iin tulee, niin vaikuttaa ihan kokeilemisen arvoiselta. Jos siis omistaisin iPhonen tai voisin edes kuvitella sellaisen hankkivani.
lainaa
KapteeniK-di

Rekisteröitynyt 17.04.2007

19.10.2009 klo 11.28

Polttopullo kirjoitti:
Respektit SWAT4:n fanittamisesta. Edelleen kevyesti paras peli mitä viime vuosien aikana on julkaistu...

Kiitos!
Ainahan voi olla optimisti ja allekirjoittaa tuon (näin itse tein):
http://www.PetitionOnline.com/swat5/petition-sign.html?
Vaikkakaan en jaksa uskoa että siitä mitään apua on :)
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

21.10.2009 klo 14.17

Dekonega kirjoitti:
Unohtivat mainita, että "Reikä seinässä" on japanilainen tv-peli ihan alunperin.

"Delta Veen peli Hole in the Wall on suomennetun nimensä mukaisesti saanut ideansa Reikä seinässä -ohjelmasta..."

Tuossahan tuo TV-kytkös mainitaan, mutta onko sillä japanilaisella nimellä tuossa mitään olennaista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova