Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020.

Lähes kaikilta pelikeräilijöiltä löytyy komeroistaan Commodorea tai Nintendoa, mutta paljon on niitäkin, jotka haalivat talteen monille kummallisempaa kamaa. Manu kaappasi kokoelmastaan tutkailtavaksi vähän tuntemattomampaa teknologiaa.



“Hetkinen!”, saattaa joku sanoa, “eikös ensimmäistä PlayStation-konsolia sanottu joskus PSX:ksi, mitä kummallista pleikkarissa muka on?”. Totta tämä joku puhuisi ja siksipä aika pian tämän nimenomaisen Sony PSX:n julkaisun jälkeen ykkös-pleikkarista puhuttaessa alettiin käyttämään selvyyden vuoksi nimeä PS1 tai PSone.

Kyseessä on pääasiallisesti kalliin hintansa (lähes 700 euroa) ja huonon myynnin vuoksi vuonna 2003 vain Japanissa julkaistu DVR (Digital Video Recorder) -laite, joka on yhteensopiva myös PlayStationin ja PlayStation 2:n kanssa. PlayStation-logoa siitä ei kuitenkaan löydy kuin himmeällä yhdestä kulmasta, sillä PSX:n pääasiallinen käyttötarkoitus oli Japanin televisiokanavien ohjelmistojen tallentaminen kiintolevylle. Tallennettuja videoita, kuvia ja ääniä pystyi myös editoimaan. Vaikka laite oli markkinoilla vain kaksi vuotta, siitä julkaistiin kaikkiaan kahdeksan erilaista versiota, joiden isoimmat erot olivat kiintolevyn koossa (160 Gt tai 250 Gt) sekä liitäntöjen määrässä. Vaikka PSX:stä esiteltiin useitakin väriversioita, myyntiin päätyivät vain valkoinen sekä hopeinen Limited Edition -versio. Mikäli joku keräilijä on jostain syystä haalinut hyllyilleen kaikki PSX-versiot, nostan hattua omistautumisesta.


Ulkoisesti PSX on möhkäle, jonka koosta monet VHS-nauhuritkin olisivat kateellisia. Se on kuitenkin designiltaan tyylikäs ja valkoisen PS2-ohjaimen (jota alunperin ei edes tullut laitteen mukana) sekä kaukosäätimen kanssa jylhän näköinen kokonaisuus. Design-ajattelu laajeni myös käyttöjärjestelmään, sillä PSX oli ensimmäinen laite, joka käytti Sonyn niin sanottua XrossMediaBar-valikkoa. Se tuli länsimaissa tutuksi PlayStation Portablen sekä myöhemmin PlayStation 3:n ruuduilta. PSP:n muuten pystyi kytkemään PSX:ään tiedostojen siirtämistä varten.

PSX-laitteissa on muutamia tunnettuja vikoja. Koska sen kiintolevy on salattu, levyn hajotessa uuden asentelu on hankalaa. Monet yksilöt kärsivät myös lukupääongelmista, jolloin esimerkiksi ykkös-pleikkarin pelit saattavat toimia, mutta PlayStation 2:n eivät pukahdakaan. Omassa PSX:ssäni on juuri tämä vika ja olen käyttänyt useita iltoja yrittäen saada laitetta modattua, jotta pelejä saisi käynnistettyä kiintolevyltä – ainakaan toistaiseksi siinä onnistumatta. Mahdollista sen pitäisi olla.

PSX on kuitenkin erikoisuus, joka kuuluu erityisen innostuneen PlayStation-keräilijän kokoelmaan. Japanin Yahoosta niitä voi hankkia parilla saturaisella, joten harrastajalle uhraus ei ole järkyttävä. Massiivisen konsolikimpaleen postikuluista saattaa toki syntyä muutama hikipisara otsalle.

Manu-muisto: Itse säästyin Japanin postikuluilta, sillä onnistuin hankkimaan oman laitteeni paikalliselta keräilijältä, joka oli erikoistunut japanilaiseen rautaan. Toki olin PSX:stä sitä ennen kuullut, muuten en ehkä olisikaan kiinnittänyt huomiota Facebook-postaukseen, jossa vekotin oli tarjolla. Kiintolevylle oli tallennettuna pieni pätkä japanilaista saippuaoopperaa.




Alkuvuodesta 2020 huomasin huuto. netissä omituisen näköisen käsikonsolin, ja sitten käteni olivatkin jo naputtelemassa Osta heti -painiketta. Kyseessä oli Tandy Sports Arena, vuonna 1981 julkaistu simppeli LED-valoihin perustuva kolmen urheilulajin elektroniikkapeli, joka muistutti minua muutamasta muusta kokoelmassani jo olevasta laitteesta.

Sports Arena sisältää kolme peliä: koripallon, jalkapallon ja jääkiekon. Pelien välillä vaihdetaan pienestä kytkimestä näyttöosan alla, ja lisäksi laitteen mukana tulee näytön eteen laitettavia muovisia kalvoja. Muoviset levyt sekä tuovat peleihin hieman väriä että selkeyttävät niiden toimintaa ja sääntöjä, koska näyttönä toimivat vain syttyvät ja sammuvat LED-valot. Samanlainen ajatusmalli oli jo ensimmäisessä pelikonsolissa Magnavox Odysseyssa, jossa televisioon teipattiin värikalvoja, sekä Vectrexissä, jossa värikalvot toivat lisäilmettä mustavalkoisilla vektoreilla toteutettuihin peleihin.

Kalvoista huolimatta pelaaminen vaatii huomattavasti mielikuvitusta, sillä valopisteen liikuttelulla ei ole kovinkaan paljon yhteistä varsinaisten urheilulajien kanssa. Kaikkien kolmen pelin pelimekaniikka on myös hyvin samankaltainen: omalla valolla pujotellaan vastapuolen joukkueen läpi kohti maalia ja sitten laukaistaan/heitetään. Jääkiekossa sentään voi vastapuolen puolustaja saada jäähyn ja koripallossa koreista saa kaksi pistettä. Myös eriä on eri määrä: jääkiekossa kolme, muissa lajeissa kaksi.

Laitetta ostaessani kuvittelin, että “lajikalvoja” käytettäisiin myös pelin valitsemiseen, kuten parissa muussa omistamassani laitteessa. Tandyn sukulaisissa, eli Coleco Total Control 4:ssä ja Tiger 7-in-1 Stadiumissa mukana tulevat muovilevyt ovat tosin huomattavasti tukevammat. Tigerin kalvoissa on reunassa kolosia, jotka peittävät tai paljastavat sisäisiä liitäntöjä ja Colecon vastaavissa on liitinrivi, joka mahdollistaa tietyt kytkökset laitteen sisällä. Näin vekotin tietää, millä säännöillä pelataan. Käytännössä muovilevyt ovat siis pelejä vaihtavia pelimoduuleja, vaikka eivät sisälläkään minkäänlaista elektroniikkaa.

Vastaavia laitteita on olemassa muutamalta muultakin valmistajalta, mutta Colecon versio on niistä ainakin Amerikan maalla tunnetuin ja toteutukseltaan laadukkain. Taas voidaan palata myös Magnavox Odysseyhin (1972), joka myös sisälsi itse konsolissa koko pelivalikoimansa ja piirilevymäiset pelimoduulit vain kytkivät eri liitoksia kun ne koneen liitinporttiin työnnettiin.

Manu-miete: 80-luvun alussa oli jo useita pelikonsoleita ja jopa yksi käsikonsoli (Milton Bradley Microvision), joille oli olemassa aivan aitoja vaihdettavia, muistikapasiteettia sisältäviä pelimoduuleita. Tandy hoiti sporttilaitteesaan pelinvaihdon perinteisesti kytkimellä, mutta ehkäpä Colecolla, jonka Colecovision-konsoli tuli vasta vuotta myöhemmin, sekä Tigerillä haluttiin emuloida konsoleilta tuttua toimintaa ja näin tehdä laitteesta hieman interaktiivisempi ja houkuttelevampi. Hukkuneet ja rikkoutuneet muovilevyt saattoivat tosin aiheuttaa muksuille harmitusta.

Kuvat: Manu Pärssinen

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi