Harva asia aiheuttaa yhtä lämpöisen nostalgisen värähdyksen sieluuni, kuin Michael Landin säveltämä legendaarinen Monkey Islandin merellinen teemabiisi. The Secret of Monkey Island oli vuonna 1990 varsin uraauurtava seikkailupeli. Noihin aikoihin nautin kovasti Sierran ja Lucasartsin seikkailupeleistä, mutta niissä ärsytti tavattomasti täysin ennakoimattomat äkkikuolemat.

Roberta Williams perusteli ratkaisua aikoinaan siten, että kuolemanpelko toimii pelin tunnelman kohottajana. Ihan validi näkökulma toki sekin aikanaan. Toinen tuon ajan seikkailupelien perisynti oli mahdollisuus pelata itsensä umpikujaan vaikkapa käytettävissä olevan rahan loppuessa, mitä on vaikea perustella muuten kuin huonolla pelisuunnittelulla. Useimmille pelaajille läpipeluuohje oli ainoa tapa läpäistä peli. Apinasaaren salaisuus muutti osaltaan koko genren suuntaa kohti kasuaalimpaa pelaamista poistamalla pelistä käytännössä mahdollisuuden kuolla tai jäädä lopulliseen jumiin, ja viilaamalla pelattavuuden helpommin nautittavamman muotoon.


Vain vuoden ensimmäisen osan jälkeen ilmestyi vieläkin loistavampi jatko-osa Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge. Tämä mestariteos jäikin pitkäksi aikaa projektin pääjehu Ron Gilbertin viimeiseksi seikkailuksi apinasaarella. Peli sai vielä jatkoa pariinkin otteeseen, mutta samaa voodoo-taikaa näihin muiden tekeleisiin ei saatu valitettavasti puhallettua. Kolmannen osan sarjakuvamaisemmaksi muuttunut visuaalinen ilme ja etenkin 3D-muottiin väkisin puserrettu nelososa jäivät omalta osaltani käytännössä pelaamatta, vaikka molemmat taitavat löytyä pelihyllystäni.



Ron Gilbertin työstämää jatkoa ehdittiin toivoa peräti 30 pitkää vuotta, ennen kuin paluusta apinasaarelle alettiin kuulla huhuja luotettavista lähteistä. Ilman turhanaikaista draamaa peli ei kuitenkaan syntynyt. Melko äänekäs osa faneista oletti saavansa ruuduilleen isoja retropikseleitä, kuten muutaman vuoden takaisessa Thimbleweed Parkissa, mutta heille esiteltiinkin vahvasti rohkeampaa visuaalista ilmettä. Hässäkkähän siitä tietysti kehkeytyi, mutta herra Gilbert piti kuitenkin (onneksi) päänsä, ja tarjoili pelin juuri sellaisena kuin hän oli sen visioinut - kelpasi se kansalle tai ei. Pelin grafiikka on todella hienosti animoitua. Paikoitellen olin havaitsevinani hieman Ren & Stimpy-viboja. Vaikka tyyli on totaalisen erilainen kuin sarjan 30 vuotta sitten ilmestyneissä osissa, tutut hahmot ja paikat ovat täysin tunnistettavia.


Uudenlaisesta ulkoasustaan huolimatta Return to Monkey Island vetelee juuri oikeista nostalgianaruista. Pelaajan on erittäin helppo samaistua päähahmo Guybrush Threepwoodin alituiseen vanhojen aikojen muisteluun. Ron Gilbertin mukaan Return to Monkey Island ei ole varsinaisesti Monkey Island 2: LeChuck’s Revengen suora jatko-osa, mutta käytännössä siinä viitataan pääasiassa näiden kahden ensimmäisen osan tapahtumiin. Aika on juossut eteenpäin ja maailma omintakeisine hahmoineen ovat muuttuneet sen myötä. Piraattibaarissa ei enää juodakaan sisäelimet korventavaa grogia vaan hipsterijuomia. Laivatrokari Stan on vankilassa valheellisesta markkinoinnista syytettynä. Pikkukaupungin liiketilat ovat tyhjentyneet kannattamattomina, eikä edes satamaan kummituslaivansa parkkeerannut kauhistuttava merirosvokapteeni LeChuck juurikaan nostata asukkaiden kulmakarvoja.



Melee-saarella monet asiat olivat ennen näennäisesti paremmin, mutta jotkin asiat ovat sentään edelleen ennallaan. Kukaan ei edelleenkään ota Guybrushia tosissaan, saati oikeastaan edes muista hänen merkittäviä saavutuksiaan piraattina - ainakaan samalla tavalla, kuin mitä herra itse muistaa. Myös se kohuttu apinasaaren salaisuus on edelleen selvittämättä. Pelin varrella vastaan tulee paljon vanhoja tuttuja, aivan loistavasti kirjoitettuja hahmoja. Mieltä lämmittää erittäin paljon se, että hahmojen ääninäyttely on erinomaista, uskottavaa ja dialogia on riittävästi. Voimakolmikko Michael Land, Peter McConnell ja Clint Bajakian tarjoilevat jälleen hillittömän tunnelmallista taustamusiikkia. Myös pelin drag’n’drop-henkinen käyttöliittymä on ihanan funktionaalisen yksinkertainen.


Siinä missä ennen vanhaan seikkailupelejä pelattiin läpipeluuohje toisessa kädessä, nykypelaajilla pyörii kännykässä walkthrough-video avustamassa edistymistä. Tämä on sisäistetty Return to Monkey Islandia suunniteltaessa. Pelin vinkkijärjestelmä säästää pelaajan alt- ja tab-näppäimiä kummasti. Seinän noustessa vastaan pelaaja voi ensin pyytää suuntaa antavan vinkin, sitten hieman suoremman ja lopuksi tarvittaessa varsin kirjaimellisen ratkaisun tilanteeseen. Pääsääntöisesti pelin tarjoamat ongelmat ovat ihan ratkaistavissa ja loogisia, mutta eipä nykyihmisellä voi aina olettaa olevan kärsivällisyyttä vaivata päätään tuntitolkulla. Kannattaa toki huomioida, että vinkkitoiminnon liikakäyttö lyhentää pelin kestoa melko huomattavalla tavalla. Itse olin hieman malttamaton läpipelaaja, ja kerrytin pelikelloon suunnilleen kymmenisen tuntia. Jos olisin jäänyt raapimaan päätäni jokaisen ongelman kohdalla, olisi tunteja kertynyt varmasti kosolti enemmänkin.

Return to Monkey Island on kertakaikkisen hienosti toteutettu seikkailupeli. Pelin huumori osuu ja uppoaa. Pelistä saa iloa irti kokematta sarjan aiempia osia, mutta ehdottomasti sinne nautinnon seuraavalle tasolle pääsee tuntemalla menneisyyden tapahtumat, sillä niihin ropisee viittauksia aivan jatkuvalla syötöllä. Tarina on kuitenkin jälleen perin moniulotteinen, yhteiskunnallinenkin ja lopulta hiukan koskettavakin. Toisaalta ajan kuluminen ja piirretyn yhteiskunnan mälsä kehityssuunta apinasaarellakin jotenkin kaivertaa keski-ikäisen pelaajan sydänpohjaa. Voi kun pääsisi kokemaan pelimaailmat sillä 10-vuotiaan lapsen mielikuvituksella, jolla sain itse kokea ensikosketukseni Gilbertin piraattiseikkailuihin.


Return to Monkey Island on tarinansa puolesta siinä mielessä melko definitiivinen, että ainakin minun on jotenkin vaikea toivoa sille tämän enempää jatkoa. Nostalgiahermoja kutkuteltiin tässä pohjia myöden, joten se juna on ainakin nyt mennyt. Uskoisin olevani aivan tyytyväinen, jos Guybrushin tarina olisi nyt kerrottu.



Lyhyesti: Return of Monkey Island on ehdottomasti 30 vuoden odotuksen arvoinen seikkailupeli.
Hyvää: Hieno tarina, ääninäyttely ja musiikki, visuaalinen toteutus, kutkuttavat pulmat
Huonoa: Olisi tätä pelannut pidempäänkin, loppupään melko mutkikkaat pulmat