Aasialaisten tapa sekoitella asioita tyystin ennennäkemättömällä tavalla on kyllä yksi ehtymättömiä ilon lähteitä: ihan kuka tahansa ei olisi lähtenyt yhdistämään cyberpunkia, virtuaaliavaruutta riivaavia demoneita, pelikoneiden inspiroimia hirviöitä, korttipelikuulusteluita sekä useamman protagonistin kertomaa visual novellia. Huh huh!



On sanomattakin selvää, että Mato Anomalies on varsin kaistapäinen sekoitus erilaisia ideoita, mekaniikkoja ja pelimuotoja. Testailin ensi vuonna ilmestyvää, shanghailaisen Arrowizin kehittämää JRPG:tä parin tunnin ajan, enkä osaa kuvata tuntemuksiani kuulostamatta kuumehoureiselta: pohjimmiltaan kyse on (todennäköisesti) hieman Shadowrunin kaltaisesta cyberpunk-maailmasta, jossa dystopinen scifi-tulevaisuus sekoitetaan fantastisiin elementteihin, tässä tapauksessa itämaiseen hengellisyyteen. Toki mukana on myös etsiväntöitä, saippuaoopperaa ja kissojen paijausta. Kuinkas muutenkaan.


Pyrin pelaamaan pelejä mahdollisimman sokkona, mikä johti ajoittain hyvinkin mielenkiintoisiin hapuiluihin. Mato Anomalies on siitä jännä tapaus, että ote oli ihan yhtä hapuileva myös testaamisen jälkeen: testiversio alkoi keskeltä peliä, joten en saanut minkäänlaista johdatusta pelin maailmaan. Tästä johtuen kaikki ennakossa esitetyt ajatukset ovat enemmänkin valistuneita veikkauksia kuin kovaa faktaa. Sen verran ehdin parsia kasaan, että ohjaamani hahmo Doe on jonkin sortin yksityisetsivä ankeaakin ankeammassa maailmassa, mutta kun mukaani lyöttäytynyt teinityttö Butterfly alkoi seuraavaksi paasata siitä miten Zorro Handsien viimeinen soturi petti valansa koska hän ei odottanut The Dart of The Butterfly Fairyn osoittaman johtajan paluuta pimennosta, nostin suosiolla käteni ilmaan ja hyväksyin etten tulisi ymmärtämään tarinasta hölkäsen pöläystä.


Tarinan peruselementit vaikuttivat kuitenkin… sanotaanko vaikka lupaavilta, tai vähintäänkin eriskummallisuudessaan kiinnostavilta. Mato Anomalies tuntuu tapahtuvan kahdessa todellisuudessa: ihmisten asuttama maailma on harmaiden hökkelikylien täyttämä dystopia jossa Doe selvittelee rikoksia ja asukkaiden muita ongelmia, mutta ajoittain pelaaja siirtyy “riftiksi” kutsuttuun todellisuuteen, joka on mahdollisesti jonkinlainen pelien (kuten Baccaratin) mukaan nimettyjen demonien asuttama virtuaalitodellisuus. Riftissä kauttaaltaan tatuoitu Gram lahtaa demoneita kuin paraskin ninjasupersankari. Katanan kanssa kamppaileva Gram saa seuraa kaukotaistelevasta Butterflysta.


Kaupungissa pyörimisen ja hirviöiden lyömisen lisäksi Mato Anomalies muuttuu ajoittain korttipeliksi, jossa yksityisetsivä Doe yrittää suostutella kuulustelun kohdetta kertomaan salaisuutensa. Pelaaja lyö pöytään “+3 persuasion” tai “+2 persuasion against demons / +1 shield” -kortteja, jotka rokottavat sekä kuulusteltavan puolustuskykyä että tämän ympärillä hyöriviä demoneja – jotka tietysti puolustavat kuulusteltavaa omilla iskuillaan. En edes yritä esittää ymmärtäneeni pelimaailmansisäistä selitystä tapahtumille, mutta onhan tämäkin vaihtoehtoinen tapa tenttailla, jos pelin budjetti ei riitä L.A. Noiren kasvomallinnettuihin kuulustelukohtauksiin.



Pelkästään testiversion perusteella voi sanoa, että tarinaa tulee olemaan paljon. Visual novel -kohtauksissa hahmot jaarittelivat ja maanittelivat ikuisuuksia ties mistä Nightshaden johtaman Telosma Hotelin käyttäytymissäännöistä ja Rich-nimisen rikkaan miehen pörssisalkuista. Tyyli on hyvin melodramaattista ja animemaista: kaikki tunteet huudetaan ja jokainen käänne vavahduttaa hahmojen ydintä. Saippuaoopperaa heikentää varsin heikko tarinankerronta: dialogi keikkuu kohtalaisen ja myötähävettävän välillä, suuri osa tarinasta etenee puhekuplina ilman ääninäyttelyä – eivätkä satunnaiset välivideot herättäneet sen suurempaa luottamusta. Maailma vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jos maailmassa tapahtuvan tarinan kerrontaa ei hiota julkaisuun mennessä, Mato Anomalies voi olla pahassa pulassa.


Testiversioista on tietysti aina vaikea arvailla, miten lähellä lopullista julkaisuversiota ollaan, mutta ainakin toistaiseksi mielikuvat olivat varsin karuja. Animaatiot ovat hyvin rajattuja, maailma tuntui hyvin autiolta ja elottomalta, käyttöliittymä oli koruton ja pelattavuus varsin ankeaa ja tunnotonta. Toki on hyvä muistaa, että visual novellit harvemmin ovatkaan mitään pelattavuuden multihuipentumia, mutta toisaalta Mato Anomalies on myös taisteluita sisältävä roolipeli: jo testiversiossa oli niin järkyttävä määrä demoninlahtausta, että vaihdoin automaattitappelun päälle puolen tunnin jälkeen. Lapsenkengissä olevat taistelumekaniikat eivät auttaneet asiaa. Tappeluiden grindaamisen lisäksi questit myös juoksuttivat pelaajaa edestakaisin samoilla alueilla.


Ennakon perusteella ei tietenkään langeteta yhtään minkäänlaista tuomioita, mutta jos testiversion funktio on innostaa pelaajaa tulevaa varten, Mato Anomalies jää lähinnä mielenkiintoisen anomaliteetin tasolle. Kaistapäisiä ideoita riittää niin paljon että tämäkin peli tulee varmasti löytämään oman kulttisuosionsa, mutta lopullisen pelin laatu jää puhtaaksi kysymysmerkiksi.