Yllä oleva lause tiivistää kotimaisen sarjakuvataiteilija Valtteri Tavastin toteuttaman Rock’n’Roll Will Never Die -seikkailupelin syvimmän olemuksen. Pelin päähenkilö on viittäymppiä lähestyvä keski-ikäinen farkkurotsinen teddykarhu, joka on kaveriporukan viimeinen nuoruutensa näennäisiin kulta-aikoihin jämähtänyt, joka ei ole täysin sisäistänyt ajan etenemistä. Nyt jos koskaan nallen vanha rockbändi olisi saatava jälleen lauteille ja - nyt tai ei koskaan - ihmisten tietouteen isosti. Tämä kaikki siis huolimatta siitä, että glam metal ei ehkä olekaan enää in ja rock.


Vaikka glam-nalle onkin ehkä se kaveriporukan menneisyyteen jämähtänyt luuserijuoppo, mutta onnistuu yllättävänkin pienellä vaivalla vetoamaan keskiluokkaistuneiden bänditovereidensa ikäkriisiin, joten vanha jengi on vähintään keskinkertaisessa iskussa varsin ripeästi. Homeisten treenikämppien ja kusenpolttamien keikkapaikkojen hullaannuttavan ilmapiirin kutsu on ilmeisen vahva.



Point’n’click -tyyppisiä seikkailupelejä ei syydetä markkinoille mitenkään hengästyttävällä tahdilla, mikä tekee tällaisesta hieman pienemmästäkin pelijulkaisusta suorastaan merkittävän tapauksen, etenkin jo se on näinkin pelattavasti toteutettu. Pelin grafiikka on sarjakuvapiirtäjän käsin työstämää, ja eläinhahmoja on yli sata. Visuaalinen tyyli on ensinäkemältä kuin lastenkirjasta, mutta peli on tarinansa puolesta ehdottomasti aikuisille suunnattu.


Aluksi pelin 90-luvun puolivälin multimediaa hönkivä, visuaalinentoteutus hitaasti tökkivine taustoineen jopa hieman häiritsee fiilikseen pääsyä. Kunhan pelin sielunelämään pääsee vihdoin sisään, on siitä suorastaan vaikea päästää irti. Kaikki pelin hahmot ovat eläimiä, ja tämän ajatuksen ympärillä myös viljellään huumoria enimmäkseen varsin onnistuneesti. Vaikka seikkailunaksuttelun esikuvat lienevät Lucasartsin vahvimpia tuotoksia ysäriltä, on peli vähintäänkin rehellisesti ihan omanlaisensa, unohtamatta sentään joitakin hienovaraisia nyökkäyksiä klassikoiden suuntaan.

Pelattavaa mainostetaan riittävän yli kymmeneksi tunniksi. Pelin kokonaismitta voi venähtää tietysti pidemmäksikin, jos ei ole erityisen nopea ongelmanratkaisija. Osa ratkaisuista on kieltämättä hitusen kaukaa haettuja, mutta toisaalta pelattavuus on viilattu sen verran mukavasti kohdilleen, että erilaisia vaihtoehtoja tehdä asioita on yleensä rajoitettu tilannekohtaisesti juuri sopivasti. Peli pyrkii hienovaraisesti pitämään pelaajan oikeilla raiteilla.



Asiallisia biisejä sisältävä soundtrack jättää sillisalaattimaisuudessaan välillä hieman kotikutoisen ja jotenkin kuratoimattoman tuntuman. Kenties tätä voi selittää jonkin sortin punk-asenteella. Ääninäyttelyä pelissä ei ole. Peli vaikuttaa olevan melko pienellä budjetin tuotos, joten tämä lienee täysin ymmärrettävää. Halvalla tehtynä siitä olisi ollut helposti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kenties kukkahattuni hikinauha kiristää liiaksi, mutta viinan ja lääkkeiden väärinkäytöllä vitsaillaan huonon maun rajat paukkuen omaan makuuni turhankin tavalla. Tokihan kaikki tiedämme, että erilaiset mömmöt ikään kuin “kuuluvat” rock-asiaan, mutta yhtä kaikki, aiheen ihannointi jotenkin vaikeuttaa päähenkilöön samaistumista. Toisaalta taas esimerkiksi itsensä saatanan kanssa veljeily huvitutti kyllä. Huumoria revitään kyllä koko lailla räävittömästi kautta linjan, mikä lienee lopulta se oikea ratkaisu. Mikäli jutut olisivat vain kädenlämpöisiä, jäisi näennäisen söpöjen piirrettyjen eläinhahmojen rokkitarina huomattavasti vaisummaksi, ja kenties ristiriitaiseksikin.


Rock’n’Roll Will Never Die on vetävä, vanhan koulukunnan yksinkertaisia pelitekniikoita hyväksikäyttävä seikkailupeli, joka imaisee pienen alkutahmeuden jälkeen sisäänsä. Alkutahmeus omalla kohdallani johtui todennäköisesti osittain siitä, että en ole erityisemmin tutustunut artistin sarjakuviin aiemmin, ja sikäli tottunut sinänsä omintakeiseen piirrosjälkeen. Tokkopa monikaan nykypelaajista muistaa Mauri Kunnaksen legendaarisia, niin ikään rock-piirejä irvailevia Nyrok City -sarjiksia. Niistä jos mistä saisi roisilla huumorilla varustetun rock-henkisen sarjisseikkailupelin. Mitenkäs olisi, Valtteri ja Mauri, josko löisitte luovat päänne yhteen? Ostaisin kyllä.

Lyhyesti: Klassista pelimekaniikkaa hyödyntävä rock-kliseille höhöttelevä sarjakuvamainen point’n’click -peli.

Hyvää: Omaperäinen ulkoasu, hyvin viilatut ongelmat ja rock-huumori
Huonoa: Tyylillisesti epätasainen musiikki, turhan paljon päihteilyä