Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020.

Joskus tarvitaan vain vähän, että viihde tempaa kuluttajansa aivan muihin maisemiin. Siihen voi riittää muutama nuotti, kutsuva teksti ja mystinen kuva öisestä Karibianmeren saaresta. Jos olet joskus pelannut The Secret of Monkey Islandia, avausmusiikki soinee juuri nyt päässäsi.

TSOMI osui omiin käsiini herkässä vaiheessa. Olin teini-iässä ja kehittänyt juuri sen verran kielitaitoa, että englanniksikin kirjoitetut seikkailut alkoivat sujua. Apinasaaren salaisuus ei ollut ensimmäinen pelaamani seikkailupeli, mutta se oli ensimmäinen, jonka pelasin läpi enimmäkseen omin voimin. Sierran Leisure Suit Larry oli toki tullut koluttua pikkutuhmuuksien toivossa, Police Quest puhallustesteineen samoin, mutta molemmissa piti turvautua melko runsaasti ulkoiseen apuun (eli lehtien vinkkipalstoihin). Lucasfilm Gamesin hiiriohjattu seikkailu, jossa ei ollut oikeastaan mahdollista kuolla, oli kuin unelmien täyttymys kaltaiselleni aloittelijalle.

Kaikkein eniten pelin pariin veti kuitenkin sen taianomainen tunnelma. Peli on kuin satu – visuaalisesti upea, kieli poskella kirjoitettu, sopivasti taiteensisäisiä viittauksia sisältävä kertomus. Osan heitoista ymmärsin jo tuolloin, osa meni ohi, mutta missään vaiheessa en kokenut pelin vähättelevän ymmärrystäni. Tunnelmaa täydensi upea musiikki, josta sai pienen esimaun jo PC-piipperillä, mutta jo AdLib-versio räjäytti tajunnan. Roland MT-32 -sovituksen kuuleminen tuolloin olisi varmasti ollut jo nuorelle mielelle liikaa.




Merirosvoilua oli mystifioitu ja romantisoitu viihteen puolella jo pitkään ennen TSOMIn ilmaantumista. Errol Flynn nousi Hollywoodin kirkkaimpaan tähtikaartiin 1930-luvulla esittämällä Kapteeni Blood -nimistä piraattia samannimisessä elokuvassa, joka taas perustui Rafael Sabatinin jo vuonna 1922 julkaistuun kirjaan. Pelipuolella kenties tunnetuin – muttei lainkaan ainoa – merirosvoilu oli Sid Meierin Pirates! vuodelta 1987.

Ron Gilbert, Tim Schafer ja Dave Grossman pääsivätkin aloittamaan ideointinsa runsaan lähdemateriaalin pohjalta. Tunnelma oli kuitenkin kepeämpi kuin vaikkapa Piratesissa; sen lähtökohtana kerrotaan olleen useammasta Disneyland-huvipuistosta löytyvä Pirates of the Caribbean -laite, joka on synnyttänyt kylkeensä myös kokonaisen elokuvasarjan (eikä siis toisinpäin – ensimmäinen PotC rakennettiin jo 60-luvulla Walt Disneyn valvonnassa).

Lopputulos onkin tietyssä mielessä merirosvokulttuurin äärimmäinen viihteellistäminen. Pelissä ei käydä ainoatakaan meritaistelua, vuodateta verta miekkailussa tai muutenkaan koeta mitään järin järkyttäviä hetkiä. Gilbert on haastattelussa kertonut turhautuneensa siihen, miten keskimääräiset seikkailupelit opettivat pelaajaa äkkikuolemilla, joten Monkey Islandin päähahmo Guybrush Threepwood selviää uhkaavimmistakin tilanteista yleensä säikähdyksellä. Samaa filosofiaa olivat toki toteuttaneet useimmat aiemmatkin SCUMM-moottorilla tehdyt seikkailut: TSOMI oli jo viides samaa pohjaratkaisua käyttävä julkaisu.




Guybrush (jonka nimi siis tulee sanoista ”guy” ja ”brush” eli pelihahmon sisältäneen kuvatiedoston nimestä) saapuu Mêlée-saarelle aikomuksenaan ryhtyä hurjaksi merirosvoksi. Ajankohta on toisaalta epäonninen, sillä kummituspiraatti LeChuck on juuri asettanut koko saaren kauppasaartoon, joten kaikki merirosvot istuvat SCUMM Barissa juomassa grogia. Toisaalta taas juuri tämä on syy siihen, että rosvojoukon johtajat päättävät antaa Guybrushille tilaisuuden osoittaa taitonsa – minkä jälkitilanteessa hän tulee tempautuneeksi mukaan melkoiseen myllytykseen.

Pelin lähtöasetelma ja tärkeimmät hahmot selvitetään pelaajalle hyvin nopeasti. Pelkästään keskustelemalla SCUMM Barin pöydässä notkuvien piraattien kanssa saa hetkessä tietoonsa käytännössä kaiken tarvittavan, ja lukemalla repliikit tarkkaan myös varsin yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten tulisi toimia tavoitteiden saavuttamiseksi. Guybrushin perimmäiset motiivit jäävät sen sijaan tässä sarjan ykkösosassa – kuten osin myöhemminkin – hieman epäselviksi. Hän on kuitenkin nuori, optimistinen, vähän sosiaalisesti taitamaton ja kohtuullisen näppärä suustaan. Tästä löytyi runsaasti tarttumapintaa 14-vuotiaalle itselleni, etenkin verrattuna niihin iänikuisiin ritarisankareihin ja geneerisiin tappokoneisiin. Monkey Islandin vinksahtaneessa piraattimaailmassa kannatti aina yrittää sitä hieman älytöntäkin temppua.




Ensimmäisestä Monkey Island -läpipeluustani on kulunut lähes yhtä kauan kuin pelin julkaisustakin, mutta olen toisinaan palannut Apinasaarelle virkistämään muistiani, viimeksi Special Editionin parissa. Tätä artikkelia varten päätin aloittaa uuden istunnon SCUMMvm:llä MS-DOSpainoksen VGA-versiolla ja katsoa, miten pitkälle pääsen lunttaamatta lainkaan ohjeita. Samoin yritin arvioida, miten vaikeita pulmat ovat nykymittapuulla.

En jumittunut minnekään pidemmäksi ajaksi, ja pelin läpipeluu kesti kahtena iltana yhteensä arviolta viitisen tuntia. Objektiiviseen arviointiin en luonnollisesti enää kykene, mutta periaatteessa mikään pulma ei ole sellainen, etteikö sitä voisi lopulta ratkaista ”kokeilemalla kaikkea”. Useimmissa tapauksissa tarjolla kun on käytännössä loputtomasti yrityksiä. Toki säästin tuntikaupalla aikaa, koska muistin monta sinällään vaikeaa kohtaa ennalta.

Ilahduttavaa – silloin aikanaan ja nyt – on se, että pelaajalta ei juurikaan vaadita nopeaa reagointia. Olin nuorempana vielä nykyistäkin huonompi toimintapelien pelaaja ja lannistuin muutenkin herkästi äkkikuolemista. TSOMI rankaisee useimmiten huonosta yrityksestä vain sillä, että ratkaisua joutuu etsimään pidempään. Silti takaraivossa kummittelee, että aivan kaikkea en ole voinut itse keksiä. Takuuvarmasti muistan, että läpipeluuohjeella en LeChuckia kukistanut, mutta tiettyjä kohtia olen varmasti jostakin selvittänyt. Näin jälkikäteen arvioiden ne ongelmat liittyvät juuri englannin kielen finesseihin ja sanaleikkeihin, joita tuolloisella kulttuurialtistuksella ei ollut oikein mahdollista ymmärtää. Sen sijaan olen ylpeä siitä, että selvitin miekkailun Sword Master Carlaa vastaan jo silloin aikanaan ihan oman oivallukseni pohjalta. En tosin tiedä, voiko sitäkään hävitä…

Päällimmäinen tunne uusioläpipeluun pohjalta oli kuitenkin hykerryttävä hymyilytys. Vuodet ovat olleet Monkey Islandin tunnelmalle ja käsikirjoitukselle lempeitä, ja huumori toimii yhä. Jos jotakin, pidempi elämänkokemus on tuonut vain lisää kaikupohjaa vaikkapa niihin passiivisaggressiivisiin heippalappuihin, joita punaista lihaa karttavat kannibaalit, kummituskapteeni ja mökkihöperö erakko lähettelevät toisilleen.




The Secret of Monkey Island ei ole millään tavalla hankala hankkia itselleen vaikka heti. Steamista voi kirjoitushetkellä napata ykkösosan paranneltuna (mutta myös alkuperäisen pelin sisältävänä) Special Edition -versiona alle kympillä, neljä ensimmäistä “Monkkaria” irtoavat yhteensä 20 eurolla. Keräilijät kuitenkin himoitsevat luonnollisesti alkuperäisiä fyysisiä ysärijulkaisuja, jotka eivät ole säästyneet viime vuosien retrohintapiikiltä.

Kohtalaisen luotettavana hintaoppaana toimiva eBayn myytyjen kohteiden luettelo paljastaa, että hinnakkain viime kuukausina myyty yksilö on yhä muoveissaan ollut MS-DOS-versio, josta maksettiin yli 1 000 euron hinta. Pelattu, mutta siistikuntoinen samanmoinen on noussut huutokaupassa vajaaseen kahteen sataan euroon. Tästä alaspäin löytyy sitten muiden koneiden versioita, kärjessä Amiga-painokset. Limited Run Games taas teetti jonkin aikaa sitten uusiopainoksen pelin Sega CD -versiosta.

Historiallisesti hintavin on ollut Fujitsu FM Towns -julkaisu, josta on pakkauksineen maksettu jopa ”kaverihintana” keräilijöiden kesken useita satalappusia. Parhaillaan eBayssa on tarjolla yksi täydellinen kappale edullisella 999,90 euron osta heti -hinnalla, pelkkään levyyn pääsee kiinni viidelläsataa. Japanin Yahoosta peliä ei löydy lainkaan. Osin tähän vaikuttaa etenkin länsimaisille pelaajille sopivien FM Towns -pelien yleinen harvinaisuus ja hintavuus, mutta myös LucasArts-keräilijöiden suurehko määrä. Myös muut Lucas-seikkailut tällä alustalla ovat tähtitieteellisissä hinnoissa.

FMT-version hintainflaatio on sikälikin erikoinen juttu, että peli ei ole alustalla mitenkään parhaimmillaan noin pelaamisen kannalta. Peruskoneessa ei ole kiintolevyä, joten vain harva peli on tehty sitä käyttämään. Kun samaa hitaahkoa CD-ROM-asemaa käytetään sekä musiikin soittamiseen että pelidatan lukemiseen, lopputulos on melkoisen tahmea. Toki audiovisuaaliset puitteet ovat juuri siten kunnossa kuin ne ovat suurimmassa osassa FM Towns -julkaisuja, mutta jos huomaatte minun maksaneen tästä tonnin yhteisvaluuttaa, olen joko voittanut Eurojackpotissa tai henkisestä tilastani on syytä huolestua (entistä enemmän).




Hyvistä arvosteluistaan huolimatta The Secret of Monkey Island ei ollut välittömästi valtava kaupallinen menestys. Grumpy Gamerille pelin 25-vuotisjuhlan yhteydessä antamassaan haastattelussa Ron Gilbert sanoo sen myyneen lopulta hyvin, muttei koskaan niin hyvin kuin vaikkapa Sierran seikkailupelijulkaisut. Hän kuitenkin aloitti kakkososan työstämisen lähes heti saatuaan ensimmäisen seikkailun loppuun. Osittain tämä oli hänen strategiaansa: jos peli olisi jo riittävän pitkälle kehitetty ennen kuin sen kaupallista mielekkyyttä aletaan punnita, se ehkä julkaistaisiin joka tapauksessa, eikä hänen tarvitsisi liittyä johonkin (selvästi ankeana pitämäänsä) Tähtien sota -projektiin.

Ei kakkososan julkaisua kuitenkaan tarvinnut sen suuremmin pelätä, sillä etenkin eurooppalaiset MS-DOS- ja Amiga-pelaajat ottivat Monkkarin omakseen ja veivät sen listojen kärkeen. Suomessa myyntiä edisti aivan varmasti Petri Teittisen ylistävä arvostelu, joka toimi samalla hyvänä johdantona pelin meininkiin. Eriävän mielipiteen jätän kuitenkin siitä, että Michael Landin ja Patrick Mundyn säveltämät upeat merirosvoteemat olisivat ”yksinkertaisia lurituksia”. Olen kuunnellut tuskin mitään yksittäistä pelibiisiä niin monta kertaa kuin TSOMIn tunnaria.


Suomeen ja TSOMIin liittyy myös mielenkiintoinen sivujuonne, sillä vanhassa MikroBitissä mainitaan ohimennen, että paikallinen maahantuoja olisi tehnyt sopimuksen Lucasin pelien suomentamisesta ja Monkey Island kuuluisi käännettävien pelien joukkoon. Tämän jälkeen asiasta ei kuitenkaan juuri missään puhuttu tai kirjoitettu. Näin kääntäjänä olisin halunnut todella nähdä, miten käsikirjoituksen nokkeluudet siirtyvät täkäläisiin puheenparsiin, mutta samalla veikkaan juuri sen sekä pienen markkina-alueen olleen projektin kompastuskivinä. Sinällään pelistä kyllä tehtiin eri kieliversioita, mutta lähinnä Keski-Euroopan valtakielille. Myöhemmin saatiin myös ”talkie”, jossa kaikki repliikit olivat puhuttuja, ja Special Editioniin grafiikat piirrettiin uusiksi. Itselleni sitä kaikkein pyhintä edustaa tietenkin 16- tai 256-värinen alkuperäisgrafiikka joko AdLibin tai Rolandin säestyksellä.

Olennaista oli toki myös se, että yhden tai kahden pelin sijaan Apinasaaresta muodostui kokonainen pelisarja. Kakkososan jälkeen ehti kulua kuusi vuotta ennen kuin The Curse of Monkey Island (1997) ilmestyi, mutta sitä seurasi vain kolmen vuoden kuluttua Escape from Monkey Island. Sarjan uusin osa on episodeina julkaistu Tales from Monkey Island vuodelta 2009, jota LucasArts ja sittemmin jo kaatunut Telltale Games työstivät yhdessä. Myös elokuvaa sarjan pohjalta pohdittiin vuosituhannen vaihteen tienoilla, mutta se jäi suunnittelupöydälle.

Nykyisin LucasArtsin perinnön – kuten varmaan kohta kaiken muunkin viihteen – omistaa Disney. Heillä on omakin piraattisarjansa, jo mainittu Pirates of the Caribbean, joten on epäselvää missä määrin (jos ollenkaan) Guybrush Threepwoodin varalle on laadittu mitään jatkosuunnitelmia. Tällä hetkellä yli 26 000 fania on allekirjoittanut vetoomuksen, jolla Disneytä pyydetään myymään Monkey Islandin oikeudet takaisin Gilbertille.


Lopuksi vielä oma noloin tunnustukseni: en ole koskaan pelannut läpi asti mitään muuta Monkey Island -peliä kuin ykkösen, jonka olenkin sitten läpäissyt useasti. Monkey Island 2: LeChuck’s Revenge ei liikkunut paikallisissa kopiopiireissä eikä ilmestynyt kauppaankaan, ja juuri tuossa vaiheessa oma datailumielenkiinto oli pelien sijaan demojen katselussa, vaihtelussa ja tekemisessäkin, joten se jäi väliin. Nyttemmin peli toki löytyy niin Steamista kuin hyllystäkin monena versiona, mutta huomaan törmääväni rimakauhuun: entä jos se ei olekaan niin hauska? Entä jos Guybrush onkin siinä toisenlainen hahmo kuin se, johon aikanaan samaistuin? Nuoruusvuosien liki uskonnollisten kokemusten kanssa ei uskalla leikitellä.



Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi