Facebookin peruskäyttäjällä on 200+ kaveria, joille hän raportoi fiiliksiään ja tapahtumia, kuten että monivalintatestin mukaan hän olisi porkkana, jos hän olisi vihannes.

En tiedä, olenko edes puhunut 200:lle ihmiselle, mutta rekisteröidyin, hengailin, ja kavahdin, kun traumatisoimisestani kunnian saavat henkilöt kutsuivat minut luokkakokoukseen. Palasin palveluun hiljattain, kun V2.fi-aiheisia henkilöitä tunki kaverilistalle, joka on loogista olla olemassa. Koin miedon ahaa-elämyksen. Facebookista löytyy samoja selainpelejä kuin muualtakin. Motivaatio palikkojenpyörittelyyn, panoksettomaan pokeriin ja sen semmoiseen kasvaa kummasti, kun kaverilista otetaan huomioon samalla tavalla kuin konsoleiden ympyröissä, joissa jo pelien maksullisuus vaikeuttaa sosialismia. Pari yötä puhkoin kuplia intohimolla ja hetken aikaa minulla oli todistettavasti pidempi ja mahtavampi kärsivällisyys kuin herroilla Heinonen ja Pärssinen, väittivät aiemmat tuttavuudet mitä hyvänsä.

Palikkapelejä löytyy ja se niistä. Ajattelin kirjoittaa pari riviä suosituista niin sanotuista rooli- ja strategiapeleistä, jotka on räätälöity Facebookin kaltaisille palveluille. Mikä virhe on tässä lauseessa: "viisikymppinen perheenäiti innostui mafia-aiheisesta massiivimoninpelistä, jossa pelaajat perustavat rikollisorganisaatioita ja sotivat toisiaan vastaan"? Lähinnä se, ettei kyseessä voi olla oikea peli. Eikä olekaan. Facebookista löytyy lukuisia tekstistä, taulukoista ja kuvista koostuvia ohjelmaleluja, joissa pelaajan on tarkoitus käydä päivittäin klikkaamassa paria kuvaketta. Tai ei - kutsutaan sittenkin ohjelmaleluiksi niitä sovelluksia, jotka ovat tällaisia, mutta joissa on ääniä ja animaatiota. Taulukkolaskentaa muistuttavat pelit ovat lähinnä viruksia ja sellaisinakin melko amatöörimäisiä. Eräs viikonloppu 90-luvulla, jona taistelin aitoa tietokonevirusta vastaan, oli kiihkeämpi, haastavampi ja palkitsevampi elämys kuin mikään Facebookissa.

Kutsuttiinpa pläjäyksiä miksi tahansa, niillä on yksi virusmainen tavoite, jossa on kaksi vaihetta. Peleille on saatava miljoonapäiset määrät käyttäjiä, koska vain pienenpieni osa on valmis ostamaan oikealla rahalla lisäominaisuuksia ja suoranaisia huijauksia. Perinteiset sharewarepelit ja demot pyrkivät olemaan niin hyviä, että käyttäjä tahtoo maksaa täydestä elämyksestä. Facebookin teokset keskittyvät lahjomaan pelaajaa jatkuvilla saavutuksilla ja huomauttamaan joka käänteessä, että kavereita mukaan värväämällä ja/tai luottokortilla "kivan" määrä moninkertaistuu. Nollan kertotaulu kävi mielessä muutamaan otteeseen. Mutta totta kai saavuttaminenkin vetoaa sieluun. Mä olen pikku Tiku, mä olen pikku Taku, on työnämme ja huvinamme terhojen vain haku.

Saavutin paljon tyhjää graafisessa FarmVillessä ja taulukkomaisessa Mafia Warsissa. Aion antaa näille sovelluksille tunnustustakin - näitä on mahdollista pelata ja peleiksi kutsua. Kokeilin myös muun muassa teosta Dungeons & Dragons: Tiny Adventures. 70-luvun viritelmille vaivoin pärjäävässä tekstiseikkailussa valitaan hahmoluokka, eikä tehdä muuta, mitä nyt kavereita pitää kutsua mukaan ja inventaariota päästään hallitsemaan. Peli käskee painamaan kymmenen minuutin välein päivitysnappulaa, jotta pelaaja saa tietää mitä seikkailussa tapahtui itsekseen. Tottahan tämmöisten on tarkoituskin olla yksinkertaisia. Päivitä-nappulaa ehtii painaa kahvitunnilla ja valtion virastossa useamminkin. Huomautan vain, että tunnin sessio vastaa sitä, että käytät tunnin lukeaksesi vajaan aukeaman verran fantasiaromaania, jossa ei ole hahmoja tai tarinaa, vaan ainoastaan tapahtumakuvauksia.

Kiva sinänsä, että ilmaisia interaktiivisuuksia on tarjolla pasianssirajoitteisillekin. Ilmaisuus valitettavasti vaurioittaa tekeleiden katu-uskottavuutta. Kepulikeinoilla pallojenpoksautteluunkin saa oljenkorsia kuin tv-visailuun ikään, mikä tuhoaa rehellisen kilpailun - ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen - pääperiaatteet. Shokkipaljastus: Donna, Budi, Vu, Jose-Raul ja Rajmahavir, en koskaan pitänyt teistä, minä vain käytin teitä hyväkseni ja ystävyytemme on loppu nyt.



Pelasin FarmVilleä, vaikka olisin voinut pelata identtistä Farm Townia tai sukulaispeliä kuten YoVilleä. Facebookin sovellukset lievästi sanottuna muistuttavat toisiaan ja onpa tästä rähisty oikeudessakin.

Pelaaja viljelee maata. Tavoitteena on askarrella iloa silmälle ja ansaita rusetteja. Viljeltävänä on heti alussa riittävän kokoinen pläntti. Laajentaa voi käytännössä vain niillä tietyillä keinoilla, vaikka pelaaja saakin pari yksikköä "farmirahaa" (= oikeaa rahaa) myös kehittymällä viljelijänä, eli viljelemällä niin maan penteleesti. Möyhit maata, ostat parilla kolikolla (= leikkirahalla) siemeniä, odotat vähän aikaa ja myyt kasvin kalliimmalla - samalla kertyy kokemustakin, se siitä. Tasojen noustessa pelaaja saa ostaa yhä erilaisempia kasveja, puita, eläimiä ja koristeita. Peli taipuu kivasti haluttuun rytmiin. Vattu venähtää mittaansa jo kahdessa tunnissa, kun artisokkaa taas pitää vartoa neljä päivää.

FarmVille jää nukkekotielämyksenä jokseenkin suppeaksi, mutta toisaalta on jotenkin tyydyttävää aloittaa päivittäinen kompuutterin naputtelu saavuttamalla suunnattomasti asioita piipahtamalla maalla ja klikkailemalla sinne sun tänne, jolloin oma jussi hoitaa itsestään päivän rutiinit. Verkostoitumalla pelaajat voivat lähetellä toisilleen lahjoja ja vierailla toistensa farmeilla ihailemassa ja avustamassa, ja voi tätä riemua. Vielä kirjoitushetkellä FarmVille ilmoitti olevansa beta-vaiheessa ja ominaisuuksiakin lisäiltiin harvakseltaan, joten en ilkeile minkään sellaisen kustannuksella, kuin että peli näki parhaaksi muuttaa eteläintialaisen avatarini maidonvalkeaksi blondiksi vähän väliä.




Pelasin Mafia Warsia, vaikka olisin voinut pelata identtistä Mob Warsia tai sukulaispeliä kuten Vampire Warsia. Facebookin sovellukset lievästi sanottuna muistuttavat toisiaan ja onpa tästä rähisty oikeudessakin.

Mafia Wars on sinänsä käypäistä ajanvietettä. Mafiaperhettä hallitaan puoliksi suomenkielisiä valikoita räpläämällä. On osattava hyökätä ja puolustautua ja tulot ja menot on saatava tasapainoon. Vaikeaa tämä ei ole. Pelaaja voi suorittaa tehtäviä, nousta tasoja ja parannella hahmoaan kokemuspisteillä, ansaita ja rosmota rahaa, ostaa kaikkea aseista ja varusteista kiinteistöihin, kerätä harvinaisia esineitä, sekä kasvattaa armeijaa kasvattamalla kaverilistaa. Pelaajien välisissä tappeluissa lopputulos arvotaan, mutta osapuolten resurssit huomioiden. Intohimoisimmat ovat liittoutuneet jopa satojen pelaajien kanssa, mikä antaa etuja tappeluissa, mutta vaatii säätöä. Jotta liittolaisista olisi todella hyötyä, heille on kyettävä itse ostamaan kalliit varusteet, joista kovimmilla on kovimmat ylläpitomaksut.

Mafia Warsia voidaan kyllä kutsua strategiapeliksi. Tekele tarjoaa vähintäänkin optimointihaasteen, mikäli pelaaja on kriitikko tai muu hätäinen hermanni, joka tahtoo päästä mahdollisimman pitkälle mahdollisimman nopeasti. FarmVillen tavoin Mafia Wars on reaaliaikainen peli, jota on tarkoitus pelata vähän vain, vähän väliä, joka päivä, viikosta toiseen. Voit edetä vauhdilla ostamalla kamaa oikealla rahalla, mutta liittolaisia et ainakaan saa kuin ahdistelemalla oikeita ihmisiä. Jos pelaaja varustaa hampaisiin saakka noin 10-20 hengen tiimin kuten minä tein, moninkertaisesti kookkaammat mafiat kaatuvat säännönmukaisesti, mutta eivät sentään satapäiset. Kun pelaaja tahtoo huipulle nopeasti, hänen on organisoitava koko päivän kalenteri pelin ehdoilla, jotta odottelu (energian ja toimintapisteiden palautumiseksi) jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Strategiaa tämäkin.




Ei ole loogista maksaa ominaisuuksista, jos pelin kantava idea on avata ominaisuuksia... Ei ole loogista olla maksamatta, jos vaivainen euro tai kaksi säästää tuntien rutiineilta ja antaa sen viisi minuuttia, jona nöyryytät kaikkia mafioita tai siemennät tajutonta plantaasia... Ei ole loogista, että pelaaja, joka nauttii aidosti kantavasta ideasta eli kuivista rutiineista, ei ilman rahaa voi saavuttaa kaikkea / päästä tuloslistojen kärkeen... Mitä jos joku nauttii riittävästi sekä ahkeroidakseen että vähän maksaakseen? Kun kaikki on saavutettu - ei taidolla vaan silkalla sitkeydellä - onko sitten hjuva fiilis?

Kyllä minä sen tiedän, ettei pieniä rentouttavia ilmaispelejä kannata vakavasti ottaa. Ensimmäinen ja viimeinen asia jonka opin uusista ystävistäni Donnasta, Budista, Vusta, Jose-Raulista ja Rajmahavirista oli kuitenkin se, että osa heistä on koukussa. Vaikka hankin heidät Mafia Warsia varten, olen sittemmin saanut kutsuja ties mihin Facebook-viritelmiin yksiltä ja samoilta holisteilta. Oikeisiin peleihin siirtyminen tietyssä vaiheessa on vähintäänkin suositeltavaa.