Tuorein sisältö

Listasunnuntai #3

Toimitus

06.09.2009 klo 18.55 | Luettu: 30444 kertaa | Teksti: Toimitus

Natsipelien parhaimmistoa
Inglourious Basterds -elokuvan tunnelmissa listaamme parhaita pelejä, joissa natsit ja Hitler esiintyvät merkittävissä rooleissa. Tarkoituksella olemme jättäneet hieman vähemmälle painoarvolle ne sadat toinen maailmansota -FPS:t.

Wolfenstein 3D


Tietenkin aloitamme tästä. Kaapissani on vaarallinen biomekaaninen
natsi. Myös sarjan myöhemmät osat pyörivät Kolmannen valtakunnan
teemoissa, mutta mukaan on ympätty vähän liikaa yliluonnollisuutta.

Bionic Commando (NES)


Eurooppaan tämä mainio toimintapläjäys saapui siistittynä, mutta Japanin
markkinoille tehty peli kantoi alunperin nimeä Hitler no Fukkatsu
(The Resurrection of Hitler): Top Secret
, mikä kertonee tarpeellisen.

Indiana Jones and the Fate of Atlantis


Vaikka myös vanhempi Indy-seikkailu The Last Crusade on laatua,
Atlantis sisältää aivan oman juonensa eikä perustu leffoihin.

Rocket Ranger (Amiga)


Hitler on perustanut tukikohdan kuuhun. Pelaajalla on rakettireppu,
jonka avulla Aatu pitää pysäyttää. Voisiko tätä asetelmaa edes pilata
mitenkään?

Medal of Honor (PlayStation)


Sittemmin peruskauraksi vajonneen sarjan ensimmäinen peli oli Steven
Spielbergin DreamWorks-studion luomus, ja eräs koko konsolin parhaista
lajissaan etenkin musiikkinsa ansiosta.

Uncharted: Drake's Fortune (PS3)


Natsit ovat tosin vain yksi osa tämän juoneltaan Indiana Jonesia ja Tomb Raideria versioivan seikkailun tarinaa, mutta peli on joka tapauksessa miltei parempi kuin esikuvansa.

Secret Weapons of the Luftwaffe (DOS)


Harvinaista herkkua - tämä Lucasfilmin lentosimulaattori tarjosi
mahdollisuuden lentää myös sodan hävinneiden kalustolla. Mukana oli
ensimmäisiä suihkuhävittäjiä, "lentäviä siipiä" ja muita muutamana
kappaleena valmistettuja erikoisuuksia.

Ramsin natsimainen kunniamaininta
Rise of the Triad


Rise of the Triad nousi suosioon väkivaltaisen otteen, yliampuvien aseiden ja toimivan moninpelin myötä. Suuren yleisön silmissä suhteellisen vähälle huomiolle jäänyt peli on ehdottomasti tutustumisen arvoinen pelkästään sen omalaatuisen otteen takia.

V2.fi | Toimitus
< Karos Online kampeaa... Listasunnuntai #4... >

Keskustelut (18 viestiä)

APz_

Rekisteröitynyt 03.04.2009

06.09.2009 klo 19.51

Return to Castle Wolfensteiniä kaipaisin tuohon kovasti. Voiko enää jenkkinäkemyksellisesti natsimmaksi mennä, kun vihollisina on tiukkaan nahkapukuun varustautuneita SS-naissotilaita, okkultismia, 40-luvun versio Terminatorista ja tietysti modernisoitu versio minigunista :) Aatua tosin ei ikävä kyllä ko. pelissä tavattu :(
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.09.2009 klo 20.03

Strategiapuolelta kaivaisin Steel Panthersin esiin oikeasti hyvänä pelinä, jossa pääsi käskyttämään myös natsi-Saksan kalustoa. Seikkailupeleistä ehdottomasti mukaan Kronolog: The Nazi Paradox, jonka vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa natsit voittivat toisen maailmansodan.

Uusista peleistä erityis-natsibonus-maininta kuuluu Call of Duty: World at Warin zombinatseja vastaan käytävälle moninpelitilalle. Die Fahne hoch! Die Reihen dicht geschlossen!

Niin ja kuriositeettipiste Command & Conquer: Red Alertille, jonka alkuintrossa Hitler käydään lähettämässä tuonpuoleiseen ennen toisen maailmansodan syttymistä.
lainaa
Tremos

Rekisteröitynyt 22.09.2007

06.09.2009 klo 20.52

V2:n uusi suunta! Enää vain natsiaiheita! Tämä on kansallissosialismin merkkipäivä! Natsien uudelleen nousun aika on lähellä, ja V2 luotsaa tätä uuden ajan alkua.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.09.2009 klo 20.53

Tremos kirjoitti:
V2:n uusi suunta! Enää vain natsiaiheita! Tämä on kansallissosialismin merkkipäivä! Natsien uudelleen nousun aika on lähellä, ja V2 luotsaa tätä uuden ajan alkua.


Ehkä tarkoitus tässä on juuri päinvastainen, vaikkakin:

http://en.wikipedia.org/wiki/V-2
lainaa
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

06.09.2009 klo 21.27

Rise of the Triadin demo oli kovassa käytössä aikoinaan.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

06.09.2009 klo 22.00

Hyvä, parempi, Indiana Jones and the Fate of Atlantis.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

06.09.2009 klo 22.01

kaksi ensimmäistä MoH:ia ovat jääneet liian pienelle huomiolle. varmaan johtuu siitä, kun eivät olleet n64:lle :/
lainaa
juupas

06.09.2009 klo 23.51

no missä se PAINKILLER on ^^
lainaa
jaeger

Rekisteröitynyt 19.04.2007

07.09.2009 klo 01.28

Rise of the Triad! Oioijoi. Ensin demo, sitten koko peli. Oli kyllä mahtavaa aikanaan. Mieleen jäi varsin omaleimainen ote koko 1st person räiskintä -genreen. Uncharted tietty näistä uudemmista oli aivan mahtava. Medal of Honoriakin tuli joskus tahkottua urakalla. Ja Wolf 3D:stä se kaikki lähti :). Nyt fiilistellään Killzone 2:ta ja Halo 3:a, vaikka ei varsinaisesti natsimeininkeihin sijoitukkaan, mut ainakin KZ2 on vähintäänkin vastaavissa tunnelmissa.
lainaa
KapteeniK-di

Rekisteröitynyt 17.04.2007

07.09.2009 klo 10.27

Into the eagle's nest oli kuusnepalla hieno kokemus.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.09.2009 klo 13.41

Commandos: Behind the Enemy Lines sekä Commandos 2 olisivat voineet olla hyviä vaihtoehtoja listaan, niissä sentään sai Spyn pukeutumaan natsiksi ja heittämään läppää rivisolttujen kanssa.
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

07.09.2009 klo 15.40

MoH ja MoH: Underground olivat kyllä loistavia pelejä.
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

07.09.2009 klo 18.04

"Parhaat natsipelit". Ja jokaisessa ollaan näitä vastaan. Mitä vittua.
lainaa
JazuliuZ

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.09.2009 klo 16.41

Monessako ww2-aiheisessa pelissä edes voi pelata natseilla? Äkkiseltään mieleen ei tule kuin Company of Heroes: Opposing Fronts, jossa on oikein kampanjakin natseilla ja CoH: Tales of Valor jossa on kans kampanjantynkää. Vanilla CoHissa pystyi vain moninpelissä pelaamaan natseilla.

Tuleeko muita pelejä mieleen kuin CoH-sarja?
lainaa
HelG

Rekisteröitynyt 10.01.2009

07.02.2010 klo 14.23

JazuliuZ kirjoitti:

Tuleeko muita pelejä mieleen kuin CoH-sarja?

Oliko jossain CoDissa kampanja myös saksalaisille?
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

09.02.2010 klo 00.34

Medal of Honor
lainaa
karpatchov

15.02.2010 klo 09.52

oivoi kun saisi taas rocket rangerin käsiinsä :)
lainaa
Reiska

25.04.2010 klo 19.32

JazuliuZ kirjoitti:
Monessako ww2-aiheisessa pelissä edes voi pelata natseilla?

Silent hunter II, III ja tuloillaan oleva V?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova