Muutaman lähikuukauden aikana syys-joulumarkkinoiden pelihanat aukeavat jälleen toden teolla kesän hiljaiselon jälkeen. Ennen tulvaporttien repeämistä on vielä aikaa tarkastella muutamaa loppukesän merkittävintä demojulkaisua hieman lähemmin. Olisi oikeastaan jännittävää kuulla, mihin pelintekijöiden perusteet olla julkaisematta peleistään demoversioita perustuvat. Se on kuitenkin helpoin tapa osoittaa epäröiville yksilöille, että peli on oikeasti ostamisen arvoinen. Esimerkiksi tämän Demoputkan pelinelikosta en olisi hankkinut kokeilematta ainoatakaan - ainakaan täysihintaisena. Päästyäni kokeilemaan, olen tehnyt omat johtopäätökseni sen suhteen, mihin valuuttani sijoitan.



Testattu: PS3
Saatavana myös: Xbox 360, PC

Pelin kotisivu V2.fi:ssä

Lisenssipelien mollaaminen taitaa olla vähintään yhtä yleistä, kuin ainaisesta WWII-aiheesta itkeminen. Lienee jonkinlainen autuus, että tuorein Batman -peli ei perustu taannoiseen, huippusuosion saavuttaneeseen The Dark Knight -leffaan, joten ylimääräistä hätää ei siltä osin pelintekijöiden harteilla ollut julkaisemisen suhteen. Kyseessä onkin ehdottomasti yksi parhaista Batman -aiheisista peleistä ikinä. Ainakin demoversionsa perusteella, siis. Onhan peliä ehditty hypettää mediassakin jo aika tavalla, joten jäljen on syytäkin olla sen mukaista. Audiovisuaaliselta toteutukseltaan Arkham Asylum vakuuttaa tinkimättömällä sarjakuvavaikutteisella elokuvamaisuudellaan. Ääninäyttelijätkään eivät ole leffasta tuttuja, mutta eipä Christian Balen mörinää jää kaipaamaan. Lisäksi Jokeri-vainaan äänen toteuttaminen olisikin ollut vähintäänkin haasteellista. Näyttelytyö on kuitenkin vakuuttavaa, yhtä kaikki.

Batmanin tuore seikkailu ei ole mitään tusinatavaraa. Pelin hiippailutoiminta on itse asiassa yllättävän freesiä. Lepakkomies ei todellakaan ole mikään yli-ihminen, joten pahiksia on lähestyttävä fiksusti, eikä missään nimessä suin päin sekaan syöksyen. Bat-bumerangit ovat varsin käypiä turvallisen matkan päästä kolkkaamiseen. Myös liaanileikit tulevat varsin tutuksi, sillä käytävillä ryntäily päättyy ennen pitkää ikävästi. Teemaltaan Arkham Asylum on hyvin synkkä. Mistään 60-luvun Adam West-huumoripläjäyksestä ei siis ole todellakaan kyse. Pelintekijät ovat selvästi perehtyneet aiheeseen asiaankuuluvalla pieteetillä, joten Batman-harrastajien ja -fanien ei todellakaan tarvitse myötähävetä peliä pelatessaan.



Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PS2, PS3, PSP, DS

Pelin kotisivu V2.fi:ssä

Ensikosketukseni IL-2:n pc-versioon herätti ristiriitaisia tunnelmia. Ensimmäinen tunti kului kirotessa, kun jo silkka lentskarin maasta ilmaan saaminen oli työn, tuskan ja hienvuodatuksen takana. Puhumattakaan siitä, kun vihdoin oli saanut rautalinnun lentoon, ensimmäiset näköpiiriin ilmestyneet viholliset saivat aikaan paniikkikohtauksen, joka sai meikäpojan koneen syöksykierteeseen jo kauan ennen kuin pahikset pääsivät edes ampumisetäisyydelle. Juuri tästä johtuen suhtauduin suurella varauksella siihen tietoon, että IL-2 olisi tulossa konsoleille. Konsoleilla ei ole juuri lentosimulaattoreita sanan varsinaisessa merkityksessä nähty, joten miten voisi olla mahdollista, että se kaikkein realistisin olisi juuri se ensimmäinen. Yeah, right.

HC-simulaattoristit joutunevat tälläkin kertaa pettymään. Toki IL-2 on simulaattoriasetuksilla varmasti inhorealistisinta lentämistä, mitä konsoleilla on kuunaan nähty, mutta kompromisseja on tehty. Hallitsemattoman syöksykierteen aikaansaamiseksi saa törttöillä aika tavalla - enkä usko, että kyse on kuitenkaan oman lentotaitoni ihmeparantumisesta. Jos minulta kysytään, vaikuttaa Birds of Prey hauskemmalta peliltä arcade-tilassa. Puolivillainen simulaatio ei lämmitä mieltä ollenkaan niin paljon, kuin ihan oikeasti realistinen toteutus. Grafiikka on perin hienoa, samoin kuin lentskareiden ja niiden asearsenaalin äänetkin, joten intensiiviseen lentosotaan on helppo uppoutua täysillä. Lentokoneen kontrollien siirtäminen joystickilta padille on onnistunut paremmin, kuin mitä moni odotti. Simulaattorimiesten kannattaa ehdottomasti tsekata demo ennen ostamista. Arcade-lentelyn ystäville IL-2 on jokseenkin takuumaistuvaa tavaraa.



Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PS2, PS3, PSP, DS, Wii

Pelin kotisivu V2.fi:ssä

Siinä vaiheessa, kun Codemasters huomasi menettäneensä rallipelien kuninkuuden kilpailijoilleen, eivät he halunneet kuitenkaan painaa vahvaa brändiään unholaan. Edes pelin nimimiehen siirtyminen taivaalliseen rallitiimiin ei hidastanut pelintekijöiden vauhtia. Ensimmäinen DIRT esitteli uuden, letkeämmän ja monipuolisemman näkemyksen moottoriurheilusta. Siinä missä kilpailevat rallipelit ohittivat Colin-vainaan rallit tukevammalla fysiikkamallinnuksellaan, lisäsivät Koodimestarit peliinsä enemmän erilaisia, pääasiassa hieman vapaahenkisempiä lajeja, sekä keskittyivät puunaamaan pelimoottoristaan todella hienon näköisen. DIRT:in ajofysiikka on herättänyt monissa pelaajissa varsin negatiivisia tuntemuksia, kun auton liikkeitä ei selvästikään mitata niinkään renkaiden perusteella, vaan lähinnä pirssi tuntuu pyörivän keskipisteensä ympärillä, kuten 90-luvun rallipeleissä ainakin.

Ensimmäinen DIRT ei ollut mikään suoranainen pankinräjäyttäjäpeli, mutta kaikesta huolimatta se poiki jatko-osan. Demoversionsa perusteella se vaikuttaa suoraan sanottuna DIRT v1.5:ltä. Esiteltävät lajit muistuttavat kovasti ensimmäisessä osassa nähdyiltä, varsin hienoisilla muutoksilla varustettuna. Ennestään komeaa grafiikkaa on hieman koristeltu entisestään. Äänipuolella turboahdin ei vingu yhtä tuskallisen kimeästi ja voimakkaasti, kuin ykkösessä. Vaan miten on auton käyttäytymisen laita? Ne, jotka tykkäsivät ykkösen ohjauksesta, tuskin vihaavat tätä jatko-osaa, sillä varsin tutulta kurvailu tuntuu. Realismia pelintekijät eivät ole lähteneet edelleenkään tavoittelemaan. Märinästäni huolimatta arcade-rallille on paikkansa tässä pelibisneksessä, jossa rallipelejä putkahtaa ulos yhä harvemmin. Realismin ystävät joutuvat tyytymään Richard Burnsin takavuosien ralliin.



Testattu: Xbox 360
Saatavana myös: PS3, PC

Pelin kotisivu V2.fi:ssä

Jotta autopelit eivät maailmasta vähiin kävisi, suoltaa Codemasters markkinoille myös Asobo Studiosin teknisen taidonnäytteen, FUEL:in. Teknisesti POLTTOAINE häikäisee pelaajan kuin pelaajan ennennäkemättömän järeän kokoisella pelialueellaan - yli 14 000 neliökilometriä pitäisi ronkelimmallekin vauhtifriikille. Pelaaja voi valita menopelinsä erilaisista motskareista, off-road-pirsseistä, Mad Max -tyyppisistä viritelmistä, mönkijöistä sun muista rallirasseista. Pelin kornihkon post-apokalyptisen asetelman puitteissa mahtikokoinen peliareena on saatu tyhjennettyä ylimääräisestä liikenteestä ja elämästä noin yleensä. Ei ole siis pelkoa, että hirvi tai innokas sivustakatsoja juoksisi vastaan metsätiellä.

Pelillisesti FUEL muistuttaa itse asiassa vahvasti takavuosien viihdyttävää pc-peliä, Insanea, jossa niin ikään oli varsin avoin pelimaailma. Pelaajan pääasiallisena tehtävänä on selviytyä checkpointilta toiselle ennen kisatovereitaan - reittivalinta on vapaa. Kisat tuntuvat demoversion perusteella kärsivän iänikuisesta kuminauhaefektistä, mikä vie pohjan yrittämiseltä ja reilulta kilpailulta. Suuren suuri pelimaailma pakottaa pelaajan antamaan paljon asioita anteeksi, mm. astetta karumman grafiikan. Valitettavasti myös sen, että pelin maailma on pirun tylsä ja virikkeetön paikka. Tylsyys ja tekemisen puute yhdistettynä epäreiluihin kanssakisailijoihin syö varsin nopeasti peliltä pään, jättäen jälkeensä lähinnä vaikuttavahkon pelimoottorin, jonka avulla joku osaava taho olisi saattanut kyetä tekemään jotakin viihdyttävääkin.