Muutos on jatkuvaa. Muutumme niin fyysisesti kuin ajatuksiltamme; muutamme elämämme suuntaa, ja keitä läheisimpämme ovat. Ja kun muutosta on syntynyt tarpeeksi, muutamme myös kotiosoitteitamme: ehkä opiskelija-asuntolaan, tai uuden kumppanin luokse.



Australialaisen Witch Beamin kehittämä Unpacking kuulostaa paperilla maailman tylsimmältä peliltä. Unpackingissa puretaan nimensä mukaisesti muuttolaatikoita, ja asetellaan esineitä paikoilleen uudessa kodissa. Siinä se. Mukana ei ole esimerkiksi isojen huonekalujen valintaa Simsin tapaan, saati pisteytystä mahdollisimman nopeasta, tiiviistä tai tehokkaasta järjestelystä. Pahvilaatikko auki, sukat sukkalaatikkoon ja herätyskello yöpöydälle, ja seuraavan laatikon kimppuun. Välillä vessaharja on pakattu vahingossa makkarin laatikkoon, tai keittiössä on liian vähän kaappitilaa, mutta sen suurempia ongelmia ei kohdata. Yksinkertaisuudesta huolimatta Unpacking on minulle vuoden parhaita pelikokemuksia.


Vuoden parhaimmistoon ei ole tietenkään asiaa, ellei peli tee jotakin poikkeuksellisesti. Unpackingin vahvuus on siinä, miten tehokkaasti ja hienovaraisesti se jalostaa yksinkertaisesta konseptista paitsi miellyttävän pikku näpertelypelin, myös oikean tarinan sekä teemoja. Pelimekaniikallisesti Unpacking on vain simppeliä järjestelyä, mutta juju on siinä, mitä laatikkoon sullotut sukkaparit kulloinkin kertovat.

Unpacking muistuttaa paljon julkaisija Humble Gamesin aiempaa A Short Hikeä. Vaikka järjestelypeli Unpacking ja kyseinen seikkailupeli ovat pelielementeiltään hyvin erilaisia, molempia voisi kuvailla rentouttaviksi, lämminhenkisiksi välipaloiksi. Englanniksi näitä kuvailtaisiin “wholesome”-sanalla. Pelien pointti ei ole pisteiden keräilyssä, kohahduttavissa tunteissa tai adrenaliiniryöpyssä, vaan seesteisessä sunnuntaifiiliksessä. Hillitty musiikki, ikkunan läpi kajastava auringonvalo sekä murokippojen maltillinen pinoaminen tarjoaa samanlaista zen-henkeä kuin tosielämän kevätsiivous. Positiivisuudesta huolimatta Unpackingilla on toki muutakin sanottavaa.



Termi “unpacking” viittaa muuttokuorman lisäksi myös esimerkiksi tunteiden ja ajatusten purkamiseen. Peli etenee asunto asunnolta: ensin sisustetaan lapsuuden ensimmäinen oma huone, sitten siirrytään yliopistokampuksen kautta soluun. Elämänmuutokset kuljettavat muuttolaatikoita kymmenisen kertaa, ja laatikoista löytyvät tavarat muuttuvat hahmon myötä: pehmoleluja löytyy ikääntyessä vähemmän, opiskelija-asuntolassa seinät täyttyvät julisteista, yhteenmuuttoa voi olla vaikeaa sovittaa yhteen…


Unpacking on hämmentävän ajatuksia herättävä peli. Pienet, alkujaan mitättömiltä tuntuvat asiat alkavat rakentua kokonaisuuksiksi pelin edetessä: olettamuksiksi päähenkilöstä ja tämän läheisistä, elämäntilanteesta ja sen suunnasta. Kodista toiseen kulkeutuvat tavarat (sekä matkan varrella jääneet esineet) värittävät mielikuvaa päähenkilön elämänvaiheista niin hyvin, että pelissä on selkeä tarina, siitä huolimatta ettei koko pelin aikana nähdä yhtä ainutta hahmoa, tai kuulla sanaakaan puhetta.

Jokainen uusi tuttavuus jättää jälkensä: roolipelaavien kämppäkaverien noppa pysyy muistoesineenä, kumppanin kahvi-hifistely opettaa rakastamaan pressopannua. Välillä muutokset ovat hienovaraisempia, kuten alusvaatteiden muutoksia seuratessa, tai diplomin paikkaa valittaessa. Unpackingia voisi kutsua Richard Linklaterin Boyhood-elokuvan tyyliseksi katsaukseksi yhden ihmisen kasvuvaiheisiin. Kirjaimellista tarinaa tai juonenkäänteitä tärkeämpiä ovat kuitenkin tunteet: selkeästi erilaisten ihmisten ristiriita ja yhteensopimattomuus, jännittävä ensihyppy aikuisuuteen, ja niin edelleen. Hyvällä tapaa pelkistetty kerronta luo niin vahvan tarttumapinnan, että ajatuksissa vaipuu jatkuvasti omiin vastaaviin muistoihin.



Unpackingia pelatessa on mahdotonta välttää laajempaa pohtimista: ihmisen ja materian suhdetta on käsitelty mediassa viime aikoina niin paljon, että aiheen syvemmät kysymykset nousivat jatkuvasti mieleen. Unpacking ei käsittele esimerkiksi konmarituksen kauneutta tai hamstraamisen hienouksia, mutta asunnosta toiseen rahdattavat kirjasarjat ja koriste-esineet ovat kaikille omastakin elämästä tuttuja. Pelatessa alkaa kuin huomaamattaan luoda katalogia omista tavaroista. Pohtia, mitkä niistä ovat oikeasti säilyttämisen arvoisia, tai mikä niiden historia on: vanhasta suhteesta jäänyt riisinkeitin, ystävältä lahjaksi saatu kirja, vanhemmilta opittu arvostus ylihintaista pizzaleikkuria kohtaan.


Unpacking ei siis tarjoa mitään valaistumisen kaltaista “ahaa!”-hetkeä, mutta sen seesteinen esitystapa kannustaa pohtimaan. Teemat ja symbolismi nojaavat vahvasti stereotypioihin, mutta näin pelkistetyllä tyylillä se on paitsi ymmärrettävää, myös vähän pakollista. Vain pari tuntia kestänyt Unpacking opetti minua näkemään vuosia vanhan asuntoni ja vuosikymmeniä vanhat tavarani uusin silmin, jonka lisäksi ymmärsin jopa läheisimpiäni entistä paremmin. Siihen ei moni megabudjetin spektaakkeli pysty.

PC:n lisäksi Nintendo Switchille ja Xboxille julkaistu Unpacking on pelattavissa myös Xbox Game Passin kautta.



Lyhyesti: Muuttokuormaa purkamalla oppii paitsi elämästä, myös ihmisen ja tavaran syvemmästä suhteesta.

Hyvää:

• Pienestä ideasta saatu paljon irti
• Monipuolista tarinankerrontaa
• Lämmin yleistunnelma
  

Huonoa:

• Olisin voinut sisustaa enemmänkin