Yksinäinen sankari vaeltaa post-apokalyptisessa erämaassa. Kaikkialla on merkkejä tuhoutuneesta sivilisaatiosta, ja sen jäänteistä nousseista selviytyjistä: futuristisissa tiloissa asuvista, edistystä ajavista tieteilijöistä, maansisäiseen bunkkeriin paenneista ihmisistä sekä armottomassa ulkomaailmassa elävistä ryöstäjistä. Uudet asutukset kohoavat ruosteisesta romuraudasta, mutta aivottomat mutantitkin valtaavat elintilaa. Miksi tämä kaikki kuulostaa niin kauhean tutulta?


Dark Crystal Gamesin kehittämä nimihirviö Encased: A Sci-Fi Post-Apocalyptic RPG tiivistää pelin nimessään. Encased on siis nimensä mukaisesti yhdistelmä sci-fiä ja post-apokalyptista maailmaa, ja kaikki rakentuu varsin kattavien roolipelimekaniikkojen ympärille. Omaleimaisuudesta ei voida silti puhua, sillä Encased on niin tyylipuhdas kopio, kuin kopio vain voi olla: kaikki mekaniikoista miljööseen on lainattu maailmankuulusta Fallout-pelisarjasta. Omia ideoita on hyvin harvakseltaan, mutta kuten sanotaan: jos lainaat, lainaa parhaalta. Encased olisi varmasti voinut valita huonomminkin, kuin vuosikymmeniä myyntilistojen ja palkintoraatien kultapojuna tanssahdelleen Falloutin.



Olin yllättynyt, miten hanakasti Encased lainaa nimenomaan Interplayn 90-luvulla julkaisemia, isometrisiä Fallouteja. Encasedin alkuhetkinä otteessa on vielä paljon omaa: vaihtoehtohistoriallisessa pelissä ihmiskunta löytää “The Domeksi” nimetyn alueen 1970-luvulla. Satoja kilometrejä kattavaa, näkymättömällä voimakentällä rajattua kupolia aletaan tutkia tiedemiesten johdolla: erilaisia asutus- ja tiedekeskuksia perustetaan, ja lähtijöille tarjotaan mainetta ja mammonaa. Kannustimille on käyttöä, sillä matka on yksisuuntainen: kun Domeen astuu, takaisin ei ole paluuta. Premissi on varsin nokkela, ja lähdin tutkimaan maailmaa oikeasti innoissani.


Pelaaja on Employee, tiedekeskuksen uusin tulokas. Ennen kuin suljettuun erämaahan on mitään asiaa, täytyy päättää millaisia taitoja tulokas tuo mukanaan. Fallouttien tapaan pelaaja voi rakentaa hahmonsa varsin vapaasti: älykkyyden, karisman ja ketteryyden kaltaisten perusominaisuuksien lisäksi hahmonrakennuksessa laitetaan pisteitä eri taitoihin. Taitojen kattavuus on sitä luokkaa, että pelkät taistelutaidot jakautuvat käsiaseisiin, isoihin aseisiin, tiedeaseisiin, teräaseisiin, nyrkkeihin, räjähteisiin sekä psyykkisiin voimiin, jonka lisäksi pelistä löytyy kokonainen toinen sivu yleishyödyllisiä taitoja. Tech-taidot auttavat hakkeroimaan, korjaamaan ja muokkaamaan, rikolliset criminal-taidot taas hyödyttävät hiipparoijaa, tiirikoijaa ja salamurhaajaa. Mukana on perinteisiä perkkejä, mutta myös vähemmän perinteinen “siipi”. Domen hierarkia jakautuu näet siipiin: musta siipi koostuu asetta heiluttelevista sotilaista, sininen siipi insinööreistä ja valkoinen tieteilijöistä. Lisäksi on vangeista muodostuva oranssi orjatyövoima, sekä hopeinen johtoporras. Jokainen siipi tuo erilaisia bonuksia, ja vaikuttaa siihen miten maailma kohtelee pelaajaa: hopeinen toimari voi käskyttää megalomaanisesti alaisiaan, tiedemiehet ymmärtävät miksi luonnonvoimat käyttäytyvät omituisesti.

50-70 -lukujen retrofuturistinen tyyli ei ole vielä niin loppuunkaluttua, etteikö se ihastuttaisi. Niin överiksi ei sentään mennä kuin Bethesdan viimeaikaisissa Fallouteissa, joissa fiftarityyliset rasvaletit ovat rasvaisempia kuin fiftarilla. Hillitympi tyyli on lähempänä pelisarjan alkupäätä, tai Obsidian Entertainmentin pari vuotta sitten ilmestynyttä The Outer Worldsia. Tutoriaalin aikana raapustin jopa muistivihkooni “Mitä The Outer Worlds on 3D-Fallouteille, sitä Encased on isometrisille Fallouteille”. Hymyilin samoille yrityskulttuuria satirisoiville vitseille kuin The Outer Worldsia pelatessa, mutta suupielet eivät koskeen nousseet yhtä korkealle. Parhaimpina hetkinä hymähtelin.


Encased kuitenkin muuttuu tyylillisesti prologin jälkeen: alun tapahtumat vapauttavat Maelstromiksi nimetyn, psionisia voimia sisältävän hurrikaanin, joka tuhoaa kaiken tieltään - ja muuttaa henkiinjääneet mielipuolisiksi. Hurrikaanin myllätessä pelaajan tietoisuus liikkuu edestakaisin, ja havahtuessaan aikaa on kulunut muutama vuosi: mitä maailmalle on tapahtunut, ja miksi?



Ongelmani Encasedin kanssa alkavat edellä mainitusta aikahypystä. Alussa mielenkiintoisesti pohjustettu maailma korvautuu käytännössä suoraan Falloutista kopioidulla, post-apokalyptisella erämaalla. Vaikka tiedemiehet ovat yhä tiedemiehiä ja johtajat johtavat, 70-luvun retrofuturismi saa siirtyä pääosin sivuun. Esimerkiksi ensimmäinen kunnon asutuskeskus on Junktown, ruosteisesta aaltopellistä rakennettu hökkelikylä, joka on nimeään myöten kopio Falloutin ensimmäisestä kunnon hökkelikylästä. Vaikka tietyt keskukset ovat futuristisempia ja omaleimaisempia, innoituksen kohteet tulevat aina mieleen: Magellanin massiivinen, monikerroksinen bunkkerirakennelma on vain Encasedin versio Falloutin vaultista, erämaassa ryöstelevät fopsit ovat uudelleen nimettyjä raidereita. Värikoodatut siivet tuntuvat ainoalta omalta idealta, mutta niidenkin merkitys rajoittuu muutamaan lokaatioon.


Samankaltaisuuksista huolimatta Encasedin pelaaminen on pääsääntöisesti mukavaa. Henkilökohtaisesti rakastan isometrisiä roolipelejä, joten otan vastaan kaikki lisäykset niiden harvalukuiseen joukkoon – eikä Encased ole edes millään muotoa huono peli, vaikka uutta ei olisikaan paljoa tarjolla. Taisteluissa esimerkiksi on ehkä turhan hidas tempo, mutta eri aseita ja mekaniikkoja on niin paljon, että hahmot tuntuvat oikeasti erilaisilta. Eri elementti-iskuja, vahvistuksia ja heikennyksiä on myös tarpeeksi, että pelissä on tilaa taktikoinnille.

Sama mekaniikkojen runsaus näkyy myös maailmassa, ja miten siihen voi vuorovaikuttaa. Kiviä voi käännellä kunhan ranteesta löytyy ruista, lukkoja tiirikoida jos kädet ovat näppärät ja kielekkeelle kiivetä, jos inventaariossa on köysi. Simahtaneen hissinkin saa toimimaan ylimääräisellä akulla. Peiliin katsominen lisää hetkeksi karismaa, pieni näläntunne taas saa valppaammaksi. Pavut pierettävät. Muutenkin hahmon statsit ovat koko ajan esillä: isoilla lihaksilla voi uhkailla vartijan avaamaan oven ja tech-kyvyllä korjata vahingoittuneen robotin. Kaikkea ei aina pysty tekemään, vaikka peli jakaakin pisteitä varsin avuliaasti. Eri taidoissa ja pisteissä on myös mukavaa yhtenäisyyttä: psyykkiset kyvyt hyötyvät isoista aivoista, tech-pisteet auttavat ymmärtämään tiedepyssyjä.



Mutta niitä huonojakin puolia riittää. Silmäänpistävimmät bugit korjaantuvat varmasti päivitysten myötä, mutta tarinavetoiseksi roolipeliksi käsikirjoituksessa on yllättävän paljon viilattavaa. Ensinnäkin pelissä on uuvuttavan mukahauskoja viittauksia, kuten henkivartijat Bud Terence ja Hill Spencer: mitään punchlinea ei ole, mutta vitsiksi ilmeisesti riittää ajatus siitä, että mitä jos Bud Spencer ja Terence Hill olisivatkin henkivartijoita? Vastaavia “hei, älysitsä tän?” -viittauksia riittää pilvin pimein, mutta ne eivät ikinä nouse pelkän viittauksen yläpuolelle. Muutkin vitsit ja one-linerit lässähtävät, eikä hahmoissa ole kunnon karismaa. Yleisesti ottaen tarina pitää mielenkiintoa yllä hyvillä mysteereillä, mutta hahmoja ja dialogeja pitäisi vielä hioa.


Taidottoman käsikirjoituksen lisäksi tarinasta löytyy laajempia ongelmia. Peli ei esimerkiksi tunnu aina tietävän, missä vaiheessa tarinaa pelaaja on, eikä rytmitys toimi. Parin tunnin pelailun jälkeen hahmoni joutui vastaamaan hallinnon korruptiosyytteeseen “kyllä, minun mielestäni hallinto on täysin korruptoitunut” tai “ei, hallinto on erinomainen”. Vastaus oli vaikea, ajatellen etten ollut tavannut hallinnon edustajia kertaakaan – tai edes kuullut heidän teoistaan. Vastaavaa tapahtuu jatkuvasti. Tämän lisäksi pelaajalle nakitetaan jatkuvasti ties mitä hanttihommia: vaikka koko maailmaa uhkaava tornado läheni uhkaavasti, minä korjasin motellin rikkinäistä televisiota.

Ongelmia löytyy suunnittelupöydän lisäksi myös toteutuksesta. Välillä tehtävänanto bugailee ja hahmot katoavat, laatikoita taas voi availla jopa kolmemetrisen betoniseinän läpi. Hiiviskely ja ansojen välttely on jotakuinkin mahdotonta tiimikavereiden kanssa, sillä heitä ei voi määrätä odottamaan paikoillaan tai seuraamaan tiettyä polkua. Vaikka Encased on ollut pelattavissa Early Accessissa jo parin vuoden ajan, hiottavaa riittää vielä pitkäksi aikaa.



Ongelmista huolimatta Encased voittaa pelaajan puolelleen. Jokaista ongelmaa kohden on myös jotakin mielenkiintoista, tai vähintään huvittavaa. Monet kohtaukset, kuten elokuvatähden pelastaminen miinakentän keskeltä, jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kokonaisuudessa on selvästi rakkautta genreä kohtaan, eikä toteutus ole ongelmista huolimatta niin hataralla pohjalla, etteikö Encasedin parissa voisi helposti viettää kymmeniä tunteja. Erityisesti roolipelaamisen eri ulottuvuudet ihastuttivat: jokaisessa tilanteessa pystyi käyttäytymään eri tavoin, ja hahmon taitorepertuaari näkyi laajasti pelin eri osa-alueilla.


Jos kokemusta nyt yrittää summata, niin sanottakoon että Encasedissa on paljon hyvää, mutta pelistä nauttiminen vaatii monilukuisten ongelmien ohittamista. Useiden eri kuppikuntien, monimutkaisten mekaniikkojen ja elävän maailman vuoksi Encased on hyvin intohimoinen projekti, joten on ymmärrettävää ettei lopullinen jälki ole sitä maailman hiotuinta. On myös fakta, ettei tämän alagenren edustajia ole pilvin pimein, joten pienet lapsukset antaa tavallista helpommin anteeksi.



Lyhyesti: Hiomaton Fallout-kopio, jossa on enemmän hyvää kuin huonoa.

Hyvää:

• Hyvin laaja ja kattava roolipeli
• Retrofuturistiset puolet upeasti toteutettu
• Hahmon luonne ja kyvyt vaikuttavat asioihin

Huonoa:

• Taso heittelee puolelta toiselle
• Teknisesti paljon hiottavaa