Retro Rewindin numerossa 2/2019 kertoilin japanilaisista kotimikroista, artikkelin painottuessa lähinnä NECin PC-98- ja PC-88-sarjoihin. Etenkin Sharp X1 päätyi melkein pelkäksi loppukaneetiksi, mutta mitä enemmän siihen tutustuin, sitä kiehtovammalta laite alkoi tuntua.

Sharpin televisio-osaston, siis sen saman joka myöhemmin loi lähes tarunhohtoisen X68000:n, vuonna 1982 lanseeraama X1 näyttää etenkin alkuperäisessä punaisessa asussaan jokseenkin juuri siltä, miltä 80-luvun tietokoneiden pitäisikin. Upea, sisäänrakennettu ja logiikkaohjattu kasettiasema viimeisteli diilin: tällainen pitää saada. Nyt käsiteltävästä yksilöstä näkyykin vilahdus saman numeron Buyee-palvelusta kertovassa jutussa.

Teknisessä mielessä X1 on osin lähellä länsimaissakin julkaistuja MZ-800-sarjan mikroja, mutta ohjelmistot eivät toimi ristiin. Suorittimena on 4 megahertsin Z80 ja muistia alkuperäisessä mallissa on 64 kilotavua. Grafiikka on omintakeista, sillä merkkigeneraattori on täysin uudelleen ohjelmoitavissa ja sitä käytetäänkin peligrafiikan tuottamiseen. Myös koko videomuisti on osoitettavissa suoraan pankituksen sijaan, mikä mahdollistaa melko reippaan suorituskyvyn moniin aikalaisiin nähden.

Ongelmaksi uuden hankintani kanssa muodostui kuitenkin se, että ohjelmien lataaminen kasettiasemalliseen koneeseen on kohtalaisen tuskallista. Käytännössä vaihtoehtona on lähinnä äänitiedostojen soittelu kasettisovittimen kautta, mutta näin hektisenä internet-aikana koin sen kovin hitaaksi konstiksi. HxC-levyasemaemulaattori tukee X1:tä, mutta vaatii laitteeseen lisäkorttina levyasemaohjaimen. Sellainen taas maksoi erillisenä niin paljon, että halvemmaksi tuli ostaa uudempi, levyasemalla varustettu X1 turbo -malli (1984) ilman näppäimistöä, ja hyödyntää alkuperäisen koneen mukana tullutta kiipparia. Samalla sain käyttöön turbon korkeamman 640 × 400 kuvapisteen tarkkuuden (X1:ssä 320 × 200 ja 640 × 200). Ja sitten kun selvisi, että saatavana on myös erillinen FM-äänilaajennus, piti toki hankkia sellainenkin... Kaikkein karvaisin X1 turboZ -malli (1986) tarjoaisi FM-äänet vakiona ja lisäksi 4096 värin näyttötilan, mutta sitä tukevaa ohjelmistoa on erittäin vähän ja koneen hinta on moninkertainen. Kuriositeettina mainittakoon vielä X1 twin (1987), joka paketoi samoihin kuoriin X1:n ja NEC PC Enginen (mikä on vähintään mielenkiintoista, sillä juuri NECin oma kotimikro PC-8801 oli X1:n suora kilpailija). Tällaisestakin saa varautua maksamaan useita kymmeniä tuhansia jenejä.




Kun sitten muutaman viikon kuluttua Posti sai lakkonsa sovittua ja kaikki ostamani tuotteet olivat maassa, huomasin omistavani sekä X1:n että koneen, joka koitui sen kohtaloksi markkinoilla: FM-äänigeneraattorilla ja paremmalla V2-grafiikkatilalla varustetun NEC PC-8801mkIISR:n vuodelta 1985. Se oli ensimmäinen PC-88, jossa pelaajia oli ajateltu vähän enemmän, ja vaikka laite oli X1:een nähden yhä teknisesti vaatimattomampi, se kävi kaupaksi paljon paremmin. Tämän seurauksena PC-88:n pelikirjasto on myös moninkertaisesti laajempi. Tästä syntyikin ajatus vertailevasta tutkimuksesta. Koska molemmat ovat Z80-pohjaisia laitteita, joiden graafiset kyvyt ovat paperilla miltei yhtenevät ja monet pelit on julkaistu molemmille koneille, mitä etua Sharpin omistaja sitten aikanaan sai – vai saiko mitään? Testailin pelejä ensin oikealla raudalla, mutta tätä vertailua varten otin vielä niistä rinnakkain tyypit Common Source Code Projectin emulaattoreilla. Molemmat on tehnyt sama tiimi, mikä auttaa poistamaan emulaattoreiden mahdollisesti aiheuttamaa eroa.


Balloon Fight (Hudson Soft)

Nintendon pelejähän ei kotimikroilla nähdä... ei kun nähtiinpäs, kun Hudson Soft porttaili vuoden 1985 tienoilla alkupään Famicomjulkaisuja japanimikroille. Valikoima vaihteli hieman koneesta toiseen, mutta Balloon Fight löytyy molemmille.

Visuaalisesti pelit ovat kuin yhdestä puusta, eroja saa todella etsiä. Tämä viitannee siihen, että peli on käännetty ensin PC-88:lle ja sitten samoilla lämmöillä X1:lle. Varsinaisen pelin käynnistyessä eroja kuitenkin löytyy: PC-88-versio on selvästi tahmeampi kaikin puolin. Pelikelvoton se ei ole, mutta Sharpin omistaja on varmasti ollut tyytyväinen katsellessaan versioita vierekkäin. Äänetkin ovat paremmat. Ainoa X1- version haittapuoli on hiukan ”liukkaamman” tuntuinen ohjaus, mutta kokonaisuus jää silti selvästi voitolle.

X1 voittaa!


Columns (SystemSoft, Yas)

Enemmistö katsauksen peleistä on lähellä toisiaan, mutta Sega-klassikko Columns on kirvoittanut kaksi täysin erilaista tulkintaa. SystemSoftin PC-88-painos hylkää kolikkopeliversion kaksinpelin ja sovittaa Columnsin egyptiläistunnelmiin. Vähäistä värimäärää kierretään asettamalla palikoiden sisään symboleja, jotka helpottavat tunnistamista. Sinällään mukava peli on Columns vain nimeltään ja perusmekaniikaltaan.

Yasin tekemä X1-versio sen sijaan pyrkii tunkemaan kolikkopelin vaatimattomaan kasibittirautaan liki sellaisenaan – ja mikä ällistyttävintä, myös onnistuu siinä. Värimäärä tulee vastaan tässäkin, mutta sitä paikataan sekoittamalla vierekkäisten pikselien sävyjä. Tämä ärsyttää hetken, kunnes asiaa ei enää edes ajattele. Pilipalimusiikki on jo kolikkopelistä tuttua, ärsyttävää mutta uskollista. Kokonaisuutena huima suoritus.

X1 voittaa!


Galaxian (Dempa)

Tämä vertailu on tavallaan hieman epäreilu, koska PC-88:n Galaxian on kirjoitettu vanhemmille V1-moodin koneille. Grafiikassa on kiinteät 8 väriä (V2:ssa ne voi valita 512 värin paletista), äänet ovat piipperitasoa, eikä peliohjaimia tueta. Mutta koneet ovat olleet markkinoilla samaan aikaan yhtä kaikki, eikä pelattavuudessa ole mitään ongelmaa.

X1 pääsee briljeeraamaan tarkemmalla grafiikallaan ja esittää kulmassa jopa uskottavan näköisen pelin logon. Ääniä riittää ”taustajyrinäksi” asti ja peli on muutenkin piirun lähempänä esikuvaansa. Lisäbonuksena X1:lle löytyy myös törkeän hieno Dempan kääntämä Galaga, jota PC-88 ei koskaan saanut.

X1 voittaa!


Gradius (Konami)

Konamin Gradius löytyy todella monen japanimikron pelikirjastosta. Molemmat tässä testatut koneet tukevat kahta joystickin tulituspainiketta, joten näppäimistöä ei tarvitse käyttää apuna monen länkkärikoneen tavoin.

Versiot näyttävät lähes samoilta, mutta X1:llä on tarjolla enemmän eri värejä. Sen pelimusiikit kuitenkin käyttävät PSG-äänipiiriä ja kuulostavat PC-88:n rinnalla aika köykäisiltä. Pelattavuus on melko yhteneväinen, mutta jotenkin PC-88-versio tuntuu vielä responsiivisemmalta. Ero on hiuksenhieno, mutta PC-88 vie voiton osuvammalla ääniraidallaan.

PC-88 voittaa!


Thexder (Square)

Lentokoneeksi ja takaisin muuttuva robotti seikkailee käytävissä ja taistelee mekaanisen oloisia pahiksia vastaan. Todella laajasti eri alustoille käännetty peli on kilpakaksikollamme visuaalisesti täysin identtinen (ks. ruutukuvat), mikä viittaa siihen, että X1- käännös on tehty ensimmäisenä julkaistun PC-88-painoksen pohjalta.

Perusmallin X1:n vaatimattomampien ääniominaisuuksien vuoksi pelin taustamusiikki on jäänyt pois, vaikka Game Over -ruudussa soikin Kuutamosonaatti. Kun muutenkin tuntuu, ettei TheX1der käytä juurikaan koneen ominaisuuksia hyväkseen, menee piste NEC-leiriin.

PC-88 voittaa!


Space Harrier (Dempa)

Segan hurjasti skaalaava fantasiaräiskintä on myös saanut lukemattoman määrän käännöksiä eri koneille. Siinä missä lännessä tehdyt käännökset pyrkivät jäljentämään kolikkopelin grafiikan ja tinkivät toiminnan vauhdista, japanilaisten pasokonien versioissa on usein otettu päinvastainen lähestymistapa: suuri osa vihollisista on geometrisia kuvioita, mutta niitä lappaa silmille aivan järkyttävällä tahdilla.

Sekä PC-88- että X1-versiot noudattavat tätä koulukuntaa, eikä kumpaakaan pääse moittimaan toiminnan tahmaisuudesta. PC-88 on näistä kahdesta vieläkin nopeampi, jopa siinä määrin, että pelaaja saattaa toivoa sen välillä hidastavankin. Alussa kuuluu peräti kolikkopelistä tuttu puhesample “Welcome to the Fantasy Zone!” ja taustalla pauhaa komea FM-ääniraita. Grafiikka on kuitenkin siinä määrin karkeaa, että ensimmäistä kertaa pelatessa piti käydä internetistä tarkistamassa, onko peli oikeasti tällainen vai epäonnistuiko lataaminen.

Myös X1 uskoo geometrian voimaan, vaikka rautavikaa ei sentään tule epäiltyä. Pelin tempo on piirun hitaampi kuin PC-88:lla,mutta tämä ei ole välttämättä moite, sillä pienempikin aistiärsykemäärä riittää ja peli on näin myös piirun verran helpompi. Jos X1:ssä on FM-kortti, taustalla soiva musiikki on suorastaan jumalaista ja päihittää sinällään erittäin hyvän NEC-versionkin. Ilman FM:ää pisteet menevät PC-88:lle, mutta koska CZ-8BS1-laajennus löytyi jo kasarilla monen harrastajan koneesta, X1 on kahdesta mainiosta versiosta mainiompi.

X1 voittaa!


Thunder Force (Tecno Soft)

Maineikkaan Thunder Force -sarjan ensimmäinen osa on alkujaan X1-peli, ja se näkyy. Ylhäältä kuvattu, joka suuntaan vierivä räiskintä soljuu sujuvasti ja ääniefektit kuulostavat tehokkailta – onpa alussa digitoitua puhettakin. Peli ei ole helppo, mutta elämiä jaellaan avokätisesti, joten hitaampikin pääsee vähän jyvälle.

PC-88-versio saa kehuskella yhdellä ominaisuudella, joka Sharpilta puuttuu: taustalla soi FM-musiikki. Valitettavasti vain se on jokseenkin raivostuttava versio Rossinin Wilhelm Tellin alkusoitosta (juuri se ”tadadaa-tadadaa-tadadattattaa”-kohellusbiisi), joka on täysin sopimaton koko pelin teemaan. Värivalinnat ovat rumia ja kohteet hukkuvat taustaan, minkä lisäksi pelaamista on vaikeutettu säätämällä ilmasta ilmaan- ja ilmasta maahan -aseet eri nappeihin. Helppo piste X1:lle.

X1 voittaa!


1942 (ASCII)

Retro Rewndin Vieläkö maistuu-osiossa (1/2020) Aleksin NES-versiona arvioima Capcomin 19XX-sarjan avaus on sekin todella yleisesti kotimikroille käännetty kolikkopeli. Itselleni tosin etenkin 1942:n äänimaailma on ollut aina liian karua, joten suosin pykälää tuoreempaa 1943:a.

Molempia versioita riivaa yleinen tahmeus, joka on X1:llä ehkä vielä pahempaa, koska se myös lataa kenttädataa levyltä kesken kaiken ja pysäyttää tuolloin pelin epämääräiseksi ajaksi. PC-88-versio on vanhemmassa V1-moodissa, mutta sekin riittää hyvin kuvaamaan, miten karu peli on kyseessä. Ruudun vieriminen tuntuu etenkin NECillä olevan täysin ylitsepääsemätön suoritus: näyttö pikemminkin muljuu ylöspäin. Kumpikaan versio ei herätä pelihaluja, joten julistan tasapelin.

Tasapeli!



Täysin epätieteellisesti poimitussa testiotoksessa pelien X1-versiot useimmiten peittosivat NECin vastaavat. Metodiikassa oli kuitenkin paljon puutteita, sillä omistan koneille vain muutamia pelejä, niitäkään en molemmille, ja Archive.orgista löytyvät Neo Kobe -tiedostokokoelmat ovat osin puutteellisia. Muutama peli taas kieltäytyi toimimasta jommassakummassa koneessa.

Selvää on joka tapauksessa se, että ekkusuwan on teknisesti pätevämpi pelikone. Se ei ole mikään ihme, sillä PC-88:aan multimediaominaisuuksia pultattiin jälkikäteen ja vähän pakon edessä, Sharpilla ne olivat mielessä heti alusta alkaen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että PC-88 olisi pelikoneena jotenkin surkea: päinvastoin, sille on sadoittain pelejä, joita X1:lle ei edes saa lainkaan. Etenkin harrastajien tekemät doujinit kukoistivat NECin koneilla.


PC-88:n, X1:n ja MSX-mikrojen lisäksi Japanin kasibittisten kentällä vaikutti myös Fujitsu FM-7-mikrosarjoineen. FM-7 sai käännökset useimmista samoista peleistä kuin NECin ja Sharpin mikrot. Sen lisääminen tähän kaksintaisteluun olisi tehnyt ottelusta varsinaisen triple threat matchin, mutta valitettavasti sopiva rauta odottaa vielä löytymistään Japanin huutokaupoista.

Jutussa mainittuja pelejä on käsitelty myös Pelataanpa-jaksoissa Ensi kertaa suomeksi - Sharp X1, Sharp X1 -jatkot ja 5-vuotisspesiaali - NEC PC 8801.


Kuvat: NEC, Sharp

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi