Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Creative T60 -kaiuttimet

Manu Pärssinen

17.09.2021 klo 23.00 | Luettu: 4339 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Yleiskäyttöiset pikkupurkit
Oli aika, kun lähipiirissäni Creativen T-sarjan kaiuttimet olivat ne, joista ainakin kalliimpia malleja suositeltiin kavereille PC:n äänentoistimiksi - ja ovat ne iselleni aikanaan hankkimani minulla edelleen hyllyssä tallessa. Näinä päivinä on kuitenkin kysyttävä, mikä enää on tietokonekaiutinten yleisö? Suurin osa PC-pelaajista ja toimistotyöntekijöistä käyttää kuulokkeita, samoin musiikkia tietokoneella tekevät, elleivät sitten siirry kertaluokkaa tai paria studiolaatuisemiin kaiuttimiin. Kotibileissäkin harvemmin musiikkia soitellaan enää tietokoneelta, vaan isomman äänentoiston puutteessa kännykkä kytketään lähimpään bluetooth-pönttöön - sellainen kun on todennäköisesti tullut jossain vaiheessa hankittua.


Ehkäpä juuri näistä syistä johtuen Creative on lisännyt T60-malliinsa erinäisiä ominaisuuksia, jotka monipuolistavat niiden käyttötarkoituksia. Surroundista ja Clear Dialogista myöhemmin, mutta kaiuttimia pöydälle aseteltaessa ensimmäiseksi huomio kiinnittyy niiden ulkoasun lisäksi toisen pöntön takusissa oleviin liittimiin: Sinne saa kiinni kuulokkeet, mikrofonin, USB-C-kaapelin sekä ulkoisen äänilähteen 3,5 mm liittimellä. Lisäksi yhteyden voi ottaa Bluetoothlla (5.0) ja jos tietokoneessa/konsolissa ei ole USB-C:tä, mukana tulee myös muunninpalikka perus-USB:hen.

Designiin liittyy kaiuttimien ulkonäön lisäksi myös toiminnallisia seikkoja. Pidän T60:ien ulkoista olemusta varsin miellyttävänä, vaikka kiiltävä pinta kerää herkästi pölyä ja sormenjälkiä. Ne näyttävät jopa hieman kalliimmilta kuin ovat. Käyttöpainikkeet ja äänenvoimakkuuspylpyrä tuntuvat laadukkailta ja takana oleviin kuuloke/mikrofoniliitäntöihin on kätevää kytkeä headset joutumatta vaihtelemaan äänilähteitä useammasta paikasta (nappi etupuolella). Nappi löytyy myös Clear Dialogille, joka pyrkii korostamaan puheääntä muun hälinän keskeltä ja on näin omiaan vaikkapa zoom-palavereihin tai tiimichättiin verkkopelissä. Mukana on myös Noiseclean, joka häivytti testissä ainakin tietokoneen huminaa pätevästi. Näitä ja muita ominaisuuksia voi tietenkin säätää Creativen sovelluksen kautta, jolloin niistä saa vielä omiin tarkoituksiinsa erityisesti sopivammat.


Tarvittaessa näistä ämyreistä lähtee enemmän metakkaa kuin kerrostaloasunnossa kehtaa päiväsaikaankaan pläiskyttää. Äänenlaatu sekä bassotoisto ovat hintalapun huomioon ottaen kohtuullisesta ylöspäin, varsinkin sopivalta etäisyydeltä, sekä sopivan lempeällä äänenvoimakkuudella - ja T60:t luovat myös mukavan avaran stereokuvan. Testailin niitä perus-Spotify-soittolistoillani sekä pienen syntetisaattorin kavereina ja molempiin tarkoituksiin ne soveltuivat erityisesti liikuteltavuutensa vuoksi, mutta mitään laitetta ne eivät tule kotonani vakituisesti korvaamaan. “Pikkupurkeille” ominaisesti äänensävy myös muuttui havaittavasti riippuen kaiutinten sijoittelusta, etäisyydestä seiniin sekä sen pöydän tukevuudesta ja materiaalista, minkä päälle ne sijoitti. Tähänkin tosin auttoivat sovelluksen EQ-asetukset, mutta se toki vaatii PC:n äänilähteeksi.

Jo perustuksiltaan mukavaa stereokuvaa saa periaatteessa laajemmaksi Creativen Surround -toiminnolla (nappi taas suoraan edessä). Se osaa kuunnella ympäröivää tilaa ja muokata ääntä sen mukaisesti. Käytännössä toiminto kuulosti useimmiten pieneltä tilakaiulta, joka emuloi suurempaa etäisyyttä kaiuttimien välillä. En tiedä voiko sitä surround soundiksi sinänsä nimittää, tai missä tilanteessa sitä itse käyttäisin, mutta onhan se askel sinnepäin ja voi toimia esimerkiksi pienenä lisänä kannettavalta elokuvia katsoessa.


Creativen T60:t ovat kuitenkin kohtuullisen mobiili ja huokea tapa tuoda moneen tarkoitukseen kelpaavaa äänentoistoa vaikkapa konferenssihuoneen pöydälle, kun läppärin äänentoisto ei riitä. Liitännät riittävät kaikenlaiseen tarpeeseen, minkä vuoksi T60:T toimivat kätevästi myös kodin tai toimiston varakaiuttimina, jos jokin teknologia pettää tai isompia ei jaksa liikutella. Creative on ottanut tarpeita huomioon laajalla haavilla ja pönttöihin on tungettu monenlaista teknologiaa, sekä laatikkoon monenmoista piuhaa, joten hinta/laatu-tähtimäärä on neljä viidestä.



Creative T60
Hintaluokka: 80 euroa
Lisätietoa: Creative

V2.fi | Manu Pärssinen
< Retro Rewind: GP32 j... Pelataanpa: Sir Cliv... >

Keskustelut (1 viestiä)

fakta

18.09.2021 klo 19.00 2 tykkää tästä

Muoviset käkipöntöt. Ei jatkoon.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova