Fujitsu päätti 80-luvun lopussa tehdä äärimmäisen kotitietokoneen, ja onnistuikin siinä tavallaan. Valitettavasti vain japanilaiset saivat nauttia tästä hintavasta erikoisuudesta.

Alaotsikon puujalkavitsiä pitää heti pyytää anteeksi, sillä FM Townsin nimi ei liity mitenkään kaupunkeihin vaan fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 1964 pokanneeseen Charles H. Townesiin. E-kirjain tiputettiin pois, jotta yleisö osaisi lausua nimen oikein.

Tietotekniikan monialayritys Fujitsu oli valmistanut FM- eli Fujitsu Micro -sarjan tietokoneita jo 80-luvun alkupuolelta alkaen. Kilpailija NECin laitteet olivat kuitenkin käyneet kaupaksi paremmin: etenkin PC-9800-sarjasta tuli käytännössä 80-luvun mittaan johtava standardi, vaikka teknisesti sitä saattoi pitää melko vaatimattomana. PC-9800 kun oli käytännössä paikallisille markkinoille sovitettu IBM-klooni, vaikkei täyttä yhteensopivuutta tarjonnutkaan. Se kuitenkin mahdollisti mm. paikallisten kirjoitusmerkkien esittämisen näytöllä. Alunperin yrityskäyttöön suunniteltu kone päätyi kasarin mittaan myös yhä useampaan kotiin ja alkoi muuttua suosituksi pelikoneeksi, hieman länsimaisen vastineensa tapaan.

Fujitsun Intel-suorittimia käyttänyt vastine FM 16 ß ei kohonnut samanlaiseen asemaan, eikä 1987 esitelty FM R tilannetta juuri muuttanut. FM R:n jatkokehitelmänä vuonna 1989 julkaistu FM Towns ei sekään ehkä noussut uudeksi de facto -standardiksi, mutta ehti kuitenkin liki 10 vuoden ajan ilahduttaa laadukkaasta digitaalisesta viihteestä pitäviä maksukykyisiä asiakkaita.




Alkuperäinen FM Towns kiinnittää takuulla huomion epätavallisella muotoilullaan. Laitteen etupaneelia hallitsee pystyyn asennettu CD-ROM-asema – eikä syyttä, sillä kyseessä ei ollut vähempää kuin maailman ensimmäinen tietokone, jossa se oli vakiovarusteena. Mullistavuus ei rajoittunut edes tähän, sillä Towns osasi myös käynnistyä CD-ROM-levyltä. Tämän mahdollistivat ROMissa majaileva minimaalinen DOS ja itse levyille sijoitettu TownsOS-osio. TownsOS taas oli hieman Microsoft Windowsin tyyppinen, joskin rajoitetumpi graafinen käyttöliittymä. Vaikka SCSI-ohjain lukeutui vakiovarusteisiin, useisiin koneisiin ei koskaan hankittu kiintolevyä: pelaamiseen riittivät pelkkä CD ja tuplakorppuasemat.

Edelläkävijyydellä oli toki hintansa, kahdellakin tavalla. Ensinnäkin FM Towns ei ollut markkinoille tullessaan millään tavoin edullinen. Peruspaketin yli 400 000 jenin vähittäishinnalla olisi voinut ostaa vaikkapa parikymmentä pelikonsolia. Tästä huolimatta varsinkin CD-asemaa rakennettaessa oli jouduttu oikomaan hieman mutkia, ja viimeistään nyt, noin 30 vuoden jälkeen, valtaosa niistä on jo vähintään oikukkaita. Moottorin voima ei tahdo riittää etenkään prässättyjä levyjä paksumpien CD-R:ien pyörittämiseen ja lukupäätä käyttävien akselien rasvat ovat jähmettyneet.



Jos FM Towns olikin kallis, oli raha käytetty vakuuttavien ominaisuuksien lisäämiseen. Laitteen grafiikka oli rankka irtiotto kilpailijoiden ankeista perus-peeseistä: vaikka FMT pohjasi Intelin 80386-suorittimeen ja ajoi käyttöliittymänsä pohjana minimaalista MS-DOSia, oli sen audiovisuaalinen anti aivan muuta kuin taulukkolaskentaa ja CGA:ta. Ruudulle sai kerralla jopa 32 768 väriä, kuvaruudun vieritys sujui suoraan raudalla, spritejä löytyi 1 024 kappaletta ja äänet soivat kahdeksan PCM- ja kuuden FM-kanavan voimin – siis sen lisäksi, että pelien taustalla kuultiin usein Redbook-audiota suoraan laserlevyltä.

Hyvin pian kävi selväksi, että FM Towns on niitä harvoja kotimikroja, joka pystyy pelisuorituskyvyssä haastamaan Sharpin paria vuotta aiemmin julkistetun X68000:n. Sille ilmestyi varsin nopeasti paitsi fantastisia käännöksiä kolikkopeleistä, myös erityisiä versioita länsimaisista tuotoksista. Poikkeuksellisen kovan maineen saivat LucasArtsin seikkailupelit, joiden Towns-versiot aiheuttivat laajamittaista kateutta lännessä asti.

Niin, FM Towns mainittiin aikanaan useampaan kertaan myös täkäläisissä mikrolehdissä, ja varma tieto on, että ainakin yksi laite saapui jo aikoinaan Suomeen asti. Townsia ei kuitenkaan koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella. Syytä voimme vain arvailla: ehkä Fujitsu arveli, että hyvin kallis laite ei löydä riittävästi ostajia, jotta kansainvälistämisprosessi kannattaisi käydä läpi. Japanissakin laite asettui tiukasti omaan marginaaliinsa, mutta Fujitsu jaksoi kuitenkin puuhastella sen parissa siinä määrin, että uusia versioita Townsista nähtiin lähes 90-luvun loppuun asti. Päivityksissä lähinnä lisättiin suoritintehoa ja siirryttiin pian myös tavanomaisemman näköisiin pöytäkoteloihin. Viimeinen malli oli vuoden 1997 FMV-Towns, käytännössä teollisuusstandardin mukainen Pentium-tietokone, joka sisälsi Towns-toiminnallisuuden erillisenä lisäkorttina.



Kiinnostava asia FM Townsin legendan jatkuvuuden kannalta oli FM Towns Marty -konsolin julkaiseminen vuonna 1993. Se sisälsi käytännössä alkuperäisen Townsin mahdollisimman kompaktissa muodossa. Konsoliversionkin myyntimäärät liikkuivat mieluummin kymmenissä kuin sadoissa tuhansissa, huolimatta siitä, että hinta oli vain neljännes alkuperäisen Townsin kynnysrahasta. Vuotta myöhemmin nähtiin Marty 2, jonka erot alkuperäiseen olivat kosmeettisia, ja vielä sen jälkeen Car Marty, joka oli tarkoitettu erityisesti auton navigointiohjelmiston pyörittämiseen.

Etenkin länsimainen FM Towns -harrastus tuntuu isolta osin keskittyneen Marty-konsolin ympärille. Tämä on helppo ymmärtää sikäli, että konsoliversion käyttö on yksinkertaistettu huippuunsa: kompaktin laitteen voi kytkeä televisioon, napsauttaa päälle ja pelata. Tietokonemallit ovat paljon suurempia, niiden rahtaaminen Japanista maksaa enemmän ja ne myös vaativat näyttölaitteen, joka osaa sekä 15 että 31 kHz:n näyttötilat.

Tämä on johtanut siihen, että alkujaan halvempien Marty-konsolien hinnat ovat kohonneet samalle tasolle kokonaisten Towns-laitteistojen kanssa, usein ylikin. Pöytäkonekokoonpanon etuja ovat kuitenkin paljon parempi laajennettavuus (esim. kiintolevy ja MIDI-liitäntä), korkeampi teho (mistä on hyötyä uudemmissa peleissä) sekä mahdollisuus käyttää netistä löytyviä valmiita kiintolevytiedostoja, jotka sisältävät myös pelien asennuksia



Oman FM Townsin hankkiminen Japanista on sekä helppoa että vaikeaa. Helppoa siksi, että saatavuus on kohtuullisen hyvä: katsastamalla Yahoo Auctionsin eli ”Japanin eBay” löytää käytännössä aina jokusia pöytäkoneita ja myös Marty-konsoleita. Hintapolitiikassa on runsaasti vaihtelua: ehjät kokonaiset koneet ja Martyt maksavat satoja euroja, mutta testaamattoman koneen, jota japanilaisittain on tapana kutsua myös ”junkiksi”, voi ilman varusteita saada ostettua muutamalla kympillä. Tällöin käsissä on todennäköisesti pelkkä kone ilman näppäimistöä. Saatavana on muutamia ratkaisuja, joilla näppäimistön saa korvattua nykyaikaisemmalla, mutta myös alkuperäisiä näppiksiä liikkuu jonkin verran. Varsin yleistä vaikuttaa olevan, että kunnoltaan kyseenalainen laitteisto pilkotaan moneen osaan myyntiä varten, joten saman koneen peliohjain, näppäimistö ja hiiri ovat todennäköisesti tarjolla erillisissä huutokaupoissa. FM Townsin joypad on nastajärjestykseltään samanlainen kuin X68000:ssa, ja myös MSX-tietokoneisiin tarkoitetut peliohjaimet toimivat.

Vaikeudet alkavat siinä vaiheessa, kun kyseenalaisessa kunnossa hankittu laite on saatu kotiin. Kuten jo alussa mainitsin, Towns elää tai kuolee CD-asemansa ympärillä, ja juuri se on myös laitteen särkyvin osa, niiden tavanomaisten virtalähdeongelmien ja muun kondensaattorien vaihtelujumpan lisäksi. Mitä vanhempi kone on, sitä todennäköisemmin asema ei enää jaksa pyörittää tai lukea levyjä – tai ainakaan CD-R-levyjä. Elvyttäminen on kenties mahdollista purkamalla asema osiin, voitelemalla liukukiskot uudelleen, säätämällä lukupäätä ja ehkä jopa vaihtamalla moottori, mutta jokainen vanhojen lasereiden kanssa säätänyt tietää, miten heikoilla kantimilla tällainen remontti on.

CD-R-levyjen lukeminen taas on oleellinen asia siksi, että monet FM Townsin pelit ovat järkyttävän kalliita, jopa keräilypelien mittakaavassa. Alkujaankin rajalliset painosmäärät ja tiettyjen pelien kulttimaine ovat hivuttaneet monien pelien hinnat satojen tai jopa yli tuhannen euron luokkaan – silloin, kun niitä on ylipäätään tarjolla.

Koneen 3,5 tuuman magneettiset levyasemat tuntuvat onneksi olevan melko kestävän sorttisia: suoravetoasemista eivät hihnat katkea, joten omakin – tupakoivan harrastajan entinen – koneeni innostui lataamaan korppuja, kun olin ensin puhaltanut asemista 30 vuoden pölyt pois ja sitten herkistellyt lukupäätä isopropyylialkoholilla.

Vaikeuksista huolimatta olen itse onnistunut tuomaan yhden alkuperäisen FM Towns -yksilön takaisin elävien kirjoihin, ainakin pääosin. Vinkuva virtalähde korjaantui kondensaattorien vaihdolla ja CD-asema virkistyi ihmeesti, kun sen mekanismin voiteli litiumrasvalla. Vaikka moottori ei jaksanutkaan pyörittää täysikokoisia CD-R-levyjä, netistä sai tilattua pieniä CD-sinkkuja, jotka toimivat. Varsin moni peli mahtui sellaisellekin. Myöhemmin löysin vielä Yahoosta japanilaisen harrastajan elvyttämän CD-koneiston ja vaihdoin sen paikoilleen. Nykyisellään kone lataa alkuperäisiä pelejä täysin luotettavasti ja toimii myös osalla poltetuista peleistä.

Peli ei ole täysin menetetty, vaikka optinen asema pysyisi kuolleena. Muuan Towns-harrastaja on nimittäin luonut CD-levykuvan, jota voi käyttää takapaneelin SCSI-porttiin liitettävän ulkoisen CD-aseman avulla ja nautiskella näin paristakymmenestä pelistä aidolla raudalla. Löydät latauslinkin sanomalla hakukoneelle ”fm towns hdd image”.



FM Townsille on luonnollisesti olemassa myös emulaattori, mutta kenties laitteen marginaalisuuden vuoksi sen kehitys on viime vuosina ollut laiskaa. Parhaana pidetty UNZ-niminen emulaattori sai nimittäin edellisen päivityksensä vuonna 2010, josta on tietotekniikan mittakaavassa jo melkoinen määrä aikaa. Lisäksi UNZ on saatavana vain Windowsille. Kaikeksi onneksi versio 0.5L30 on varsin käyttökelpoinen ja toimii myös Windows 10:ssä, mutta aivan ongelmaton se ei ole. Muun muassa grafiikka-asetukset eivät enää oikein ole nykypäivää ja pelejä on vaikea saada koko näytölle.

Suurin pulma UNZin kanssa syntyy siitä, että se haluaisi kaapata käyttöönsä laitteen fyysisen CD-ROM-aseman. Ellei satu omistamaan isoa kasaa alkuperäisiä FM Towns -pelejä, tämä vaikeuttaa valikoimaan tutustumista. Windowsin itsensä levyasemiksi liittämät levykuvat eivät sille kelpaa, sillä CD-ROMin ohjaus tapahtuu ASPI-rajapinnan kautta. Ratkaisu löytyy onneksi DAEMON Tools -ohjelmasta, joka osaa liittää tiedostot oikein. Valitettavasti DT tosin pyrkii myös asentamaan koneelle kaikenlaista roskaa, joten sen kanssa on syytä olla tarkkana.

Itselleni retroilun viehätys on aina ollut alkuperäisen raudan käpistelyssä, joten käytin emulaattoria vain ottaakseni ruutukuvia tätä juttua varten. Siihen ja muuhun satunnaiseen testailuun UNZ soveltuu ihan hyvin, ja pikatuntumalta pelit pyörivät melko tarkasti alkuperäisellä nopeudella. Hitaampia pelejä taas oli helppo vauhdittaa pienellä ”turboruuvilla”.


Kuvassa normaalituloisen ulottuvilla olevia Towns-pelejä.



FM Towns on ollut itselleni eräs niitä alkuperäisiä pakkomielteitä, joiden pohjalta koko keräily aikanaan käynnistyi. Näin siitä kuvan lehdessä ja ihastuin välittömästi vaikuttavaan muotoiluun: tuollainen pitää joskus saada. Tekniset tiedot kuulostivat uskomattomilta, mitä ne toki tuohon aikaan olivatkin. Kului kuitenkin yli 20 vuotta ennen kuin sain mahdollisuuden hankkia laitteen itselleni. Rahaa tarvitsi tuolloin käyttää enää murto-osa koneen alkuperäisestä hinnasta, mutta hartiapankista tuli toki nostettua työtunteja ennen kuin aparaatti oli luotettavassa pelikunnossa. Ennen Suomen pelimuseossa järjestettyä ”Ihan ihme vehkeet” -pelitapahtumaa käytin kymmeniä tunteja elvyttäen vanhinta Townsiani, ja vaikka siinä vieläkin on pientä fiksattavaa, kone selviytyi koko päivän kestäneestä peliurakasta kunnialla.

Retroharrastuksen rikkaus on, että se on jokaiselle erilainen. Joillekin tärkeiltä tuntuvat ne koneet, joiden käyttöön liittyy muistikuvia lapsuudesta tai nuoruudesta. Itse olen halunnut kokea myös sen, mikä meni tuolloin syystä tai toisesta ohi – ja Townsin tapauksessa syitä olivat sekä maantieteellinen etäisyys että lompakon ohuus. Kun lopulta sain ensimmäisen FM Townsin käyntiin työpöydällä, en pettynyt: pelit olivat parhaimmillaan juuri niin hienoja kuin olin ajatellutkin. Harmi vain, että ne parhaat maksavat niin rutosti.

Mikä: Fujitsu FM Towns
Tyyppi: Kotimikro
Julkaisuvuosi: 1989
Nykyhinta: 300–400 €
Harvinaisuus: ***



FM Townsille on julkaistu viitisensataa peliä, joten olisi melko mahdotonta käydä tässä niitä kaikkia läpi. Olen siksi valinnut katsauksen pelit kahdella epätieteellisellä kriteerillä: joko omistan sen tai omistaminen kiinnostaisi joskus tulevaisuudessa. Jännittävä huomio on, että iso osa tässä testatuista peleistä on julkaistu vasta vuosia koneen ilmestymisen jälkeen. Varhaiset asiakkaat ovat jälleen saaneet kärsiä softakuivuudesta.




Edellisessä numerossa testatun X68000-pettymyksen jälkeen FM Towns ilahduttaa sulavasti toimivalla versiolla. Aivan alkuperäisen arcade-pelin tasolle ei ylletä, mutta visuaalisesti kyseessä on ehdottomasti paras kotiin saatava versio (ainakin ennen Sega Saturn -painosta, joka käyttää suoraan kolikkopelin grafiikkaa ja ääntä). Tämä onkin aiheuttanut pelin hinnan nousun melko koville kierroksille. Moitteena mainittakoon, että vakioasetuksilla peli on kovin helppo. Vähänkin kokeneempi etsivä kaahaa kaikki rosvot kiinni melko vähällä harjoittelulla. Jos siis panet satalappuset jonoon tämän puolesta, muista ruuvata asetuksia.




Useammalta konsolilta tuttu jääkiekkomaskinen kostaja vierailee myös FM Townsilla tämän Vingin version myötä. Kuten kehittäjän tapoihin kuuluu, käännöstyö on tehty huolellisesti, musiikki soi kauniisti ja pelattavuus on sujuvaa. Grafiikan erottaa arcade-versiosta korkeintaan vertailemalla pelejä rinnakkain. Roisketalon hinnat ovat myös karanneet siinä määrin laukalle, että pelkästä levystä ilman koteloa saa maksaa jopa 200 euroa, bokseineen pyynnit ovat yli viiden sadan. Pelistä on tehty ainakin kertaalleen reproprässäyskin, joten keräilymielessä tätä hankkivan kannattaa siis tarkistaa, mitä on ostamassa. Repron ostamisellekin on kerrankin hyvä syy, sillä kuten jutussa kerroin, useimpien FM Townsien CD-asemat eivät toimi luotettavasti kotipolttoisten CD-R-levyjen kanssa.




Huomannette tässä jo jonkinlaisen kaavan – eräs tietty kustantaja tuotti FM Townsille erityisen paljon laatua. Ja sitä TNZS toden totta on: oman rajoitetun ymmärrykseni perusteella likimain identtinen käännös söpötasoloikinnan klassikosta. Grafiikka, äänet, pelattavuus, kaikki toimii. Yllättävää kyllä, peliä näkyy toisinaan myynnissä jopa alle satasella. Tätä(kin) pelatessa käy mielessä, miten äärimmäisen etuoikeutettuja japanilaiset kotimikroharrastajat tuolloin olivat. Lännessä veivattiin käännöksiä, jotka parhaimmillaankin loivat vain hyvän vai kutelman siitä, miltä alkuperäinen kolikkopeli näytti, kun taas FM Townsin ja X68k:n kaltaisten supermikrojen omistajat saivat nauttia käytännössä identtisistä versioista.




Wing Commander on kuuluisa siitä, että on lähinnä kahdenlaisia tietokoneita: niitä, joilla se toimii liian hitaasti ja niitä, joilla se toimii liian nopeasti. Näiden välissä oleva sweet spot on aika kapea. Omat muistot pelistä ovat 286:n lisäksi Sega CD:ltä. Perusmallisella FM Townsilla peli on hiukan kankea, etenkin kun vihollisaluksia on paljon. Tämä on aika ällistyttävää, sillä peli käyttää sprite-grafiikkaa, johon Townsin pitäisi taipua todella hyvin. Syyttävä sormi osoittaa käännöstyön tehneeseen tahoon. Tuoreempien mallien Turbo-tila on eduksi ja 486-pohjainen Towns jaksaa pyörittää peliä ihan hyvin. Musiikit tulevat CD:ltä, mutta vain jos käytössä on kiintolevy, sillä muuten levyasema joutuisi sahaamaan jatkuvasti edestakaisin. Tämä ei ole syy hankkia Townsia, mutta kelvollinen versio klassikkopelistä kuitenkin.




Truxton on monelle tuttu Mega Driveltä, mutta kakkososa eli japanilaisittain Tatsujin Oh nähtiin vain pelihallissa ja FM Townsilla. Ving-tyyliin käännös on ällistyttävän komea: erot alkuperäiseen huomaa vain vertaamalla pelejä rinnakkain. Ruudulle lappaa kasapäin spritejä ja aluksensa saa pian varusteltua tuhoa kylväväksi tappokoneeksi. Genren perinteiden vastaisesti peli ei ole heti murhaavan vaikea, joten pienellä harjoittelulla sen kanssa pääsee pian sinuiksi. Ykkösosan vallan pätevä MegaDrive-versio näyttää ja kuulostaa tämän jälkeen valitettavan vaatimattomalta. Niin hyvää shmuppia, jos vain saisi jostain hankittua.




Kuten moni kuvasta tunnistaakin, kyseessä on monelle MS-DOSilta tutun Stuntsin eli 4D Sports Drivingin FM Towns -versio. Peli on käännetty myös PC-9800-sarjalle samalla nimellä. Itse ostin aikoinaan MS-DOS-version, ja sitä veivattiinkin sitten liki uskonnollisesti 12 MHz:n 286-koneella. Towns-painos on saanut komeamman ääniraidan ja uudet valikot, mutta muuten peli on aivan entisellään. Vakiomallinen FM Towns ei ole numeronmurskauskyvyltään juuri kakskasikutosta kummoisempi, joten vektorit päivittyvät melko verkkaisesti. Ohjaus toimii Distinctive Softwaren tutulla ”piste ratin kehällä” -menetelmällä, joka on näppäimistöllä huomattavasti intuitiivisempi kuin padilla. Suurempi haitta pelin sujuvuudelle on kuitenkin 1x-nopeudella toimivan CD-aseman verkkaisuus. Latausajat ovat pitkiä ja kaikki käyttäjädata kierrosajoista lähtien pitää tallentaa korpulle. Koreasta kuoresta huolimatta tämä peli kannattaa kokea mieluummin MS-DOSilla ja kiintolevyltä.




Yhden suosikkipelini vähän heikompi jatko-osa sai Towns-käännöksen melko tuoreeltaan koneen ilmestymisen jälkeen. Se oli myös ensimmäinen peli, jota pääsin itse pelaamaan FM Townsin hankittuani. Kyseessä ei ole likimainkaan arcade-identtinen teos, mutta voin valehtelematta sanoa, että mieleni olisi räjähtänyt päästessäni tämän kanssa kosketuksiin vuonna 1989. Jaksoin sentään kihnuttaa tuntikaudet huomattavasti kankeampaa Amiga-versiotakin. Peli soittaa vallan menevää musiikkia CD:ltä ja sisältää kaikki kolikkopelin keskeiset ominaisuudet. Lataustauot eivät juuri häiritse ja perus-Towns riittää hyvin pelistä nauttimiseen. Peli ei ole superharvinainen, joten sen saa omakseen miltei järkevällä investoinnilla.




Muutenkin kalliiden Towns-pelien joukossa on vielä erityinen hintakuplansa: Lucasfilm Gamesin seikkailut. Tätä kirjoittaessa Monkey Island 2:n FM Towns -painoksesta pyydetään eBayssa 1400 dollaria, ja vaikka pyyntihinnat eivät olekaan myyntihintoja, jostain tähänkin lukemaan on päädytty. No onko kyseessä sitten kuusikätinen jumalpeli? No ei ole. Puitteet ovat äärimmäisen komeat, musiikki soi hienosti, mutta hidas CD-asema tekee jälleen pelaamisesta tahkeaa. Suositeltava tapa nauttia tästä onkin napata pelitiedostot ja syöttää ne ScummVM-virtuaalikoneelle. Yli tonnin hintaa ei oikeasti perustele yhtään mikään muu kuin sen kuuluisan seuraavan hölmön odottelu.




Yksi maailman portatuimmista peleistä on luonnollisesti saanut myös FM Towns -inkarnaation. Se on myös jotenkin kuvaava siitä tavasta, jolla keskimääräinen Towns-versio tehtiin: grafiikka jäljittelee alkuperäistä hyvin tarkkaan (paitsi että kuulan väriä saa vaihtaa), mutta musiikit on soitettu uusiksi CD-ääniraidalle. Niihin on haettu orkesterisoundia, mutta tarkkakorvainen huomaa pikemminkin viittauksia jonkin paremman pään syntetisaattorin käyttöön. Yhtä kaikki MM toimii ihan hyvin, ellei huomioida sitä, että suurin osa FM Towns -hiiristä on optomekaanisina paitsi tässä vaiheessa kuluneita, myös alunperinkin tarkkuudeltaan muuta kuin mihin nykyharrastajat ovat tottuneet. Näin kuulan pyörittelyyn ei saa järin tarkkaa tuntumaa. Pad-ohjauksella taas meno on kovin kiikkerää. Mutta tätä se oli jo silloin aikoinaan: vain trackball antaa tähän peliin täydellisen tuntuman.


FM Towns on esiintynyt myös Pelataanpa-sarjan jaksoissa FM Towns, Japanin super-PC, FM Towns -fetisismiä
ja Itsepäisyyspäivä - Tuoreita FM Towns -hankintoja.

Kuvat: Nanne Kukkura, Mikko Heinonen

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 2/2018
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi