Viime vuonna ilmestynyt Assassin’s Creed: Valhalla oli muikea, joskin kaavamainen Assassin’s Creed -peli. Eivorin matka kylmästä pohjolasta keskelle Englannin vehreitä kukkuloita tarjosi tekemistä kymmeniksi tunneiksi, joten monen pelurin nälkä varmasti tuli täytettyä jo kauan ennen tänä vuonna julkaistuja lisäsisältöjä.


Ubisoftin kunniaksi on todettava, että ne lisäsisällöt sentään yrittävät kunnianhimoisia juttuja, erityisesti se kaikkein tuorein paketti, Siege of Paris. Kuten nimestäkin voi päätellä, se vie Eivorin yhdessä muun remujengin kanssa Pariisin porteille, aivan uusiin metsästysmaisemiin.

Mutta tarjoaako se sen verran uutta, että ostos kannattaa?



Ajatus viikingeistä piirittämässä Pariisia saattaa tuntua puhtaalta tieteisfiktiolta, mutta kuten välillä käy, totuus jaksaa yllättää. Viikingit hyökkäsivät frankkien maille useampaankin otteeseen 800-luvun kieppeillä. Hyökkäyksistä kuuluisin oli todennäköisesti vuoden 845 Pariisin piiritys, jossa mahdollisesti itsensä Ragnar Lodbrokin johtamat viikingit hyökkäsivät maailman suurimpaan suurkaupunkiin, voittivat sen puolustajat ja hylkäsivät valtaamansa kaupungin vasta, kun heidän vaatimansa suunnattomat lunnasrahat maksettiin.


Siege of Paris -lisäsisältö sijoittuu myöhempiin aikoihin, mutta viikinkien tavoite on sama kuin Ragnarilla: valloittaa Pariisi. Kaarle III Paksu yhdistää frankkien valtakunnan sotaisia pieniä heimoja yhdeksi suureksi armeijaksi, joka puskee vastustajiaan kohti rannikkoa ja tähyää jo kohti Doverin kallioita. Eivor ymmärtää, että mikäli Kaarlen armeija hyökkää Englantiin, sen enempää englantilaisten kuin viikinkien armeijat eivät pysty näitä edes hidastamaan. Niinpä invaasio täytyisi pysäyttää jo ennen sen alkua.

Näin Eivor suuntaa kohti Pariisia ympäröivää aluetta, jossa riittää tietenkin yllin kyllin tekemistä. Kuten arvata saattaa, alueella hihhuloi useampikin temppeliritareiden kätyri, sekä vino pino läpeensä mätiä ranskalaisaatelisia, jotka hyväksikäyttävät alueen viikinkiasukkaita ja alkuperäiskansaa ankaralla kädellä.


Tunnelma on alusta saakka paljon tylympi kuin perus-Valhallassa. Siinä missä Englannin maisemat ovat värikkäitä ja vehkeitä, Ranskassa värisävyt ovat kylmempiä. Tämä sopii hyvin palaneiden raunioiden ja sodan kauheuksien täyttämiin maisemiin, jotka kertovat tarinaa siitä, millä asenteella Kaarlen joukot levittävät omia näkemyksiään kansalaisten keskuuteen.

Ikään kuin tämä ei riittäisi, keskiajalla suuret kansanjoukot kurjissa oloissa tarkoittivat vielä muitakin riesoja: rottia, syöpäläisiä ja ruttoa. Meno on brutaalia ja niin ovat myös ne pienemmät ja suuremmat tarinat, joita Eivor matkallaan kohtaa. Kun jo aivan pelin alkuhetkillä vastaan tulee sadistinen piispa, joka syntien hyvittämisen nimissä houkuttelee viattomia uhreja kidutuskellariinsa, ei voi todellakaan väittää, että peli peittelisi teemojaan.



Kenellekään ei varmasti tule suurena yllätyksenä, että Siege of Paris ei pelinä eroa suunnattomasti peruspelistä. Tutkittavana on uusi ja suurikokoinen pelialue, joka käsittää Pariisin slummien ja reunusalueiden ohella ympäröivää maaseutua ja metsikköä. Kaikki peruspelistä tutut elementit löytyvät edelleen, puhuttiinpa sitten salamurhattavista kohteista, löydettävistä aarteista tai ratkottavista puzzleista.


Jos siis lisäsisällöltään kaipasi jotain uutta tai vallankumouksellista, sellaista ei todellakaan ole tarjolla. Oikeastaan ainoa merkittävä tuunake perus-Valhallaan on se, että Ranskan ruttoalueilla riehuu ruttorottien laumoja. Rotat ovat uudenlainen puzzletyyppi, sillä iholle päästessään ne pistävät Eivorin hengiltä alta aikayksikön. Rottia ei voi tappaa, mutta ne voi pelotella hieman kauemmas tai kiertää kokonaan kiipeilemällä. Selvästi joku on siis pelannut A Plague Talea.

Tämä voi kuulostaa hieman vähättelevältä ja kenties se onkin, mutta haluan kyllä yleisesti nostaa kehitystiimille hattua. En tietenkään ole itse kauheasti keskiaikaisessa Ranskassa kekkuloinut, mutta Siege of Paris tuntuu siltä, miltä kuvittelisin oikeankin Ranskan tuntuneen. Historiallinen tutkimusosasto on selvästi taas tehnyt pitkää päivää, sillä kaikki tuntuu uskottavalta. Arkkitehtuuri näyttää aikaan sopivalta, rahvas puhuu muinaisranskalta kuulostavaa kieltä pappien pysytellessä edelleen latinassa ja niin edelleen. Jos peliä haluaa tarkastella aikakapselina, jonka kautta tutkia itseä kiinnostavaa ajankohtaa, se on siihen mitä parhainta materiaalia.


Siege of Parisin myötä Assassin’s Creed: Valhalla sai myös ilmaisen peruspäivityksen, joka lisäsi peliin muun muassa uusia asetyyppejä ja hieman uusia kykyjä. Ei siis mitään maata mullistavaa, mutta ihan kivaa lisäbonusta tämäkin.
Itse en ole Valhallaan koskenut sitten peruspelin jälkeen, joten kenties pieni tauko sai taas kokonaisuuden tuntumaan tuoreemmalta. Oli miten oli, Siege of Paris kyllä maistui. En kerännyt kaikkea tai jahdannut 100% saavutusta, mutta tarinatila meni ihan mukavissa merkeissä, ainakin kun pääsin alkuvaikeuksista ylitse. Siege of Paris kun on selvästi suunniteltu sille porukalle, jonka edellisistä Assassin’s Creed -kokemuksista ei ole yhdeksää kuukautta. Viholliset tulevat päälle alusta saakka suurissa laumoissa ja hyödyntävät kaikkia ikäviä temppuja, joten mitään ei saa ilmaiseksi.

Pitempi tauko oli ehkä paikallaan, sillä jos olisin hypännyt Pariisiin pelattuani Valhallaa miltei tauotta viime marraskuusta lähtien, ehkä ”lisää samaa mutta nyt punaviinin kera” olisi jättänyt minut kylmäksi? Kenties. Itse kunkin kannattaa siis pohtia, haluaako elämäänsä lisää Assassin’s Creed: Valhallaa.