Seksihelle sekoitti toimituksen pään ja saimme viimein viimeisteltyä tekstejä, jotka ovat roikkuneet oikeasti luvattoman pitkään. Tässä eräitä niistä. Yrittäkääpä joskus itse jatkaa puoli vuotta aiemmin kesken jättämäänne virkettä!

Tämän pelikatsauksen yhteisenä nimittäjänä toimii Japani: molemmat pelit ovat sieltä peräisin ja kenties myös sikäläisille suunnattuja, mutta mekin voimme niitä maistella, koska markkinoita on katsottu täältäkin löytyvän. Onko tämä uhka vai mahdollisuus, sen saa jokainen itse päättää.



Eräs asia, jota en varsinaisesti odottanut, on Nintendo Switchin muuttuminen näiden… noh, pikkuhousupelien tyyssijaksi. Gal*Gun julkaistiin alunperin vain Japanissa PS3:lle sekä Xbox 360:lle, joka olikin Nipponissa “otaku hardwaren” maineessa ja myi siellä paljon huonommin kuin muualla maailmassa. PS4:llä sitten jo nähtiin Gal*Gun 2 ja Gal*Gun: Double Peace! länsimaissakin, mutta jossain kohtaa Sony kiristi ruuvia ja nämä pikkutuhmat tyttöpelit pesiytyivät lähinnä PlayStation Vitalle. Nyt kun Vitan tarina päättyy PS Storea myöten, Switchistä on tullut uusi julkaisualustasuosikki näille tuhnuisemmille tuotoksille. Selvästikään tämä Nintendo ei ole se sama Nintendo, jonka länsijulkaisuista piti NES-aikaan siivota pois kaikki mahdollinen kyseenalainen.


Gal*Gunin juonta voi kuvailla lyhyesti sanoilla “teinipojan märkä uni”. Päähenkilömme joutuu toistaitoisen rakkauden enkelin uhriksi ja saa kerralla liian monta Amorin nuolta, joten kaikki koulun tytöt käyvät hänen kimppuunsa. Tätä kuitenkin kestää vain yhden päivän ajan, jonka jälkeen onni ei romantiikan rintamalla käy enää koskaan – joten jos tyttöystävän mielii saada, asia on hoidettava juuri nyt.


Käytännössä tämä toteutetaan, kenties hieman yllättäen, raideräiskinnän keinoin. Pelaajaa kuljetetaan koulun käytävillä paikasta toiseen, samalla kun eri suunnista hyökkää kimppuun himokkaita teinityttöjä ja jokunen vähän kypsempi opettajakin. Heidät voi päihittää joko ampumalla monta “feromonilaukausta” eri puolille kehoa tai osumalla erityiseen herkkään kohtaan, josta seuraa Ecstasy Shot ja naaras lakoaa kerrasta. Kolmas vaihtoehto on sitten Doki Doki mode, jossa yhtä tyttölasta saa tirkist...tarkastella lähemmin ja yrittää etsiä sitä herkkää kohtaa oikein ajatuksella. Jos hommassa onnistuu, samalla saa sitten putsattua kaikki muutkin ruudulla näkyvät viholliset. Ja turha lienee sanoakaan, että pantsuja vilahtelee kuin Anttilan kuvastossa.


Gal*Gun Returns on käytännössä yksi yhteen -uusinta Xbox 360:n Gal*Gunista, jota ei siis ole aiemmin englanniksi tekstitettynä julkaistu. Etenkin “Newbie Lover” -tasolla peli on melkoisen helppo: ensimmäisellä yrityksellä pelasin sen läpi kuolematta kertaakaan, vaikka en edes täysin ymmärtänyt pelilogiikkaa. Tästä kaikenlaisen krääsän, asujen ja erilaisten loppujen keräily kuitenkin vasta alkaa, jos tällainen toiminta siis sattuu innostamaan. Ja siihenhän pelin kiinnostavuus toki nojaakin: jos 3D-animetyttöjen hameiden alle kurkistelu ja perijapanilainen pikkutuhmailu ei ole sinun juttusi, valitset todennäköisesti kaupasta jonkin muun viihdetuotteen. Enkä siitä sinua syytä.

Peli on saatavana myös Steamista.





Natsuki Chronicles on monessakin suhteessa erikoinen räiskintäpeli. Ensinnäkin siinä on harvinaisen kattava juoni ja toisekseen se tuntuu olevan ikään kuin pelaajan puolella ja pyrkivän siihen, että hän saisi kokea pelin kokonaan. Jos kentässä epäonnistuu, sitä saa yrittää uudelleen paremmilla aseilla sen sijaan, että perinteiseen tapaan menettäisi entisetkin. Näin ollen jaksoinkin lypsää tätä yhdellä istumalla huomattavasti pitempään kuin monia muita vastaavia tuotoksia. Peli on itse asiassa kehitetty jo vuonna 2015, mutta jäi eri syistä (joista vain yksi oli koronapandemia) julkaisulimboon moneksi vuodeksi.


Pressin mukaan NC sijoittuu samaan asetelmaan kuin Ginga Force -niminen peli, jota en valitettavasti ole pelannut. No, yhtä kaikki, tarina kertoo hävittäjälentäjästä, joka joutuu suorittamaan erilaisia tehtäviä ja miettimään, kenen asialla oikeastaan lopulta onkaan. Juonen käänne ei ehkä ole se yllättävin, mutta jo ylipäätään se, että pelissä on juoni, on maininnan arvoista. Runsaista tarinankerronnallisista elementeistä tulee mieleen myös Sine Mora EX, joka sekin on sivusuuntaan vierivä ja dialogilla ladattu räiskintä, eikä muuten hassumpi sekään (ja sitä löytyy yhä alelaareista pikkurahaan).


Itse asiassa juuri tämä saattaakin muodostua Natsuki Chroniclesin heikoksi kohdaksi: HC-räiskijöiden mielestä se on kenties liiankin leppoisaa, tavalliset kuolevaiset taas eivät välttämättä peliä löydä. Mielestäni juoni ja dialogi kuitenkin nostavat tämän peruskauran yläpuolelle. Latausversiolla on hintaa vain pari kymppiä ja todennäköisesti sen saa pian alennuksestakin, joten mielestäni rahalleen saa vastinetta jos räiskintäsormea kolottaa. Tosifani voi tietysti sitten metsästää jopa 70 euron fyysistä erikoispainosta.

Peli on saatavana myös Steamista sekä Xbox Onelle. Testipeli suoritettiin PlayStation 5:llä.