HTC:n Vive Pro -silmikon uusi versio saapui V2.fi:n toimitukseen kokeiltavaksi. Pro 2 -silmikkoa myydään Suomessakin jo sellaisenaan, mutta arvosteltavaksi lainattu täysi setti (Full Kit) majakoineen ja ohjaimineen tulee kauppoihin elokuun 2021 aikana.

Paketissa mukana tulevat majakat ja Viven omaa, alkuperäistä muotoilua noudattavat ohjaimet ovat molemmat 2.0-versioita, joita myytiin jo ensimmäisen Vive Pro -silmikon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ainoa ero viimeisimpään kokonaiseen pakettiin on itse silmikko. Ulkoisesti Pro- ja Pro 2 -silmikot ovat todella samanlaiset, mutta sisukset ovat muuttuneet jonkin verran. Kuulokkeiden muotoilua on muutettu, silmikon resoluutio on noussut edeltäneestä 2880 x 1600 pikselistä 4896 x 2448 pikseliin, virkistystaajuutta on nostettu ja linssien muoto on käynyt myös läpi muutoksia.





Pään ympärille tuleva ripustus on huomattavan hyvä. Siinä on juuri sitä tukevuutta, tasapainoa ja säätövaraa, jota olen itse pienen pääni kanssa kaivannut. Päälaen yli kulkeva, leveä tarranauhalla säädettävä remmi vedetään sopivaan mittaan ja kiristys pään ympärille tehdään pyörittämällä takaraivolla sijaitsevaa rullaa. Silmikko painaa edellistä Pro-mallia n. 300 grammaa enemmän ja tuntuu siksi myös päässä hiukan etupainoiselta, mutta säätövara ja lujan tuntuinen, painoa jakava rakenne pitävät sen silti paikoillaan. Laitteen riisuminen ja uudelleen pukeminen vaatii takaosan säätämistä uudelleen, mutta pannan saranointi tekee asettelusta helpompaa. Silmikon mukana toimitettu paksu, vaahtomuovinen kasvopehmuste jätti kuitenkin toivomisen varaa. Paitsi, että vaahtomuovi imee itseensä kaiken iholta irtoavan kosteuden, sen reunat eivät pysy muodossaan ja venyttävät kasvoja tympeästi. Tarvikkeina löytyy toki parempia pehmusteita, mutta suoraan paketistakin olisi syytä saada loppuun saakka vietyä premium-tasoista mukavuutta.



Yksi tärkeä huomio käyttömukavuuteen liittyen on se, että silmikko kuumenee huomattavan paljon aina päällä ollessaan, myös käytön aikana. Etenkin liikunnallisemmat pelit kesäaikaan voivat vaatia tauottamista siinä kohtaa, kun linssit menevät huuruun eikä kosteus pääse ulos. Toinen käytön kannalta huomioitava seikka on, että koko silmikon virtapainike sijaitsee Link Boxissa.

Sisäänrakennetut kuulokkeet ovat myös yllättävän tukevaa tekoa ja miellyttävän hengittävät, olkoonkin, että ne on päällystetty tekonahalla. Vaikka äänenlaatu ei vienyt jalkoja alta, pidin siitä, kuinka tasapainoinen ääni pienistä elementeistä irtosi pelaamista ajatellen. Havaitsin kuulokkeissa pientä surinaa, jonka tulkitsin häiriöksi jostakin muusta komponentista. Surina ärsytti, mutta se jäi onneksi peliäänten jalkoihin. Äänenvoimakkuus on oletuksena aika korkealla, joten päädyin laskemaan sen suoraan silmikosta alimmille pykälille. Säätäminen on tehty intuitiiviseksi ja helpoksi pienillä, selkeillä nappuloilla jotka löytyvät suoraan kuulokkeista: äänenvoimakkuuden säädöt ovat vasemmassa ja mikrofonin vaimennus oikeassa kuulokekupissa. Jos omia kuulokkeitaan haluaa kuitenkin käyttää, voi kiinteät luurit ruuvata irti, kiinnityskohdat tulpata umpeen ja sovittaa silmikon USB-C-liittimeen haluamansa kuuntelulaitteet. Pääpanta on tosin korvien ja ohimoiden kohdalta leveä, joten mitkä tahansa kuulokkeet eivät suoraan sovi samanaikaisesti päähän. Lisäksi helpot äänenvoimakkuuden säädöt menetetään muita kuulokkeita käytettäessä, jos kuulokkeissa ei ole fyysisiä säätönappeja itsessään.

Mikrofoni ja kamerat eivät ole laadultaan kovin kummoiset. Nenän eteen osuva mikrofoni poimii kaiken hengityksen ja nk. pop-äänteet paukkuvat rikki normaalinkin puheäänen voimakkuuden puitteissa. Tällaisissa silmikoissa on tietysti valtava jälkimarkkina modauksille ja niin on mikrofoninkin kohdalla, sillä ulkoisia popfiltereitä on helppo löytää, mutta tuotteen viimeistelyn kannalta puute on kiusallinen.

Kamerat on tarkoitettu stereoskooppista passthrough-näkymää varten, joka voi näyttää live-videokuvaa tilasta ja mitata etäisyyksiä ja syvyyksiä VR-silmikko päässä toikkarointia varten. 3D-tilan luonti lasien sisälle toimii hyvin, mutta kameran videokuvan tarkkuus on etenkin hämärässä surkea.



Vive Pro 2:n näyttöteknologia on vaihtunut edeltäneistä AMOLED-paneeleista RGB LCD -paneeleihin. Suurempi, 2448 x 2448 pikseliä per silmä kattava kuva on välkkymätön ja todella miellyttävä katsella. Peleissä yksityiskohtia on oikein mukavaa jäädä ihastelemaan, sillä tarkkuus antaa siihen mahdollisuuden. Pienempikin teksti on entistä selkeämmin luettavissa, jos tietokoneessa vääntöä riittää. Kontrastin laatu vaihtelee hyvän ja hyväksyttävän välillä, mutta värisävyjen suhteen en jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Vive Pro 2:lle luvataan myös 120 asteen vaakasuuntaista näkökenttää. En ollut tietoinen parhaista mittausohjelmista silmikon laina-aikana, joten tarkat asteluvut jäivät testaamatta, mutta näkökentän leveys jäi arvatenkin hieman päälle sadan ja korkeussuunnassa se oli matalampi, muodostaen kuvan joka muistutti enemmän 16:9-ruutuja kuin tutumpaa, neliskanttisempaa VR-näkymää. Uuteen kuvasuhteeseen tottuminen ei kauaa kestänyt ja pidin siitä pienestä ääreisnäkölisästä, jonka se toi mukanaan.

HTC luottaa Vive Pro 2 -mallissaan pinottuihin fresnel-tyyppisiin linsseihin, joiden uutta muotoilua voi myös kiittää laajentuneesta vaakatasoisesta näkökentästä. Näitä linssejä on päällekkäin kaksi kummallakin puolella, ja vaikka ne auttavat vähentämään jyrkkyyttä tarkimmasta kohdasta sumuisemmille sivuille, ne kärsivät yhä samoista ongelmista, joita vain fresneleiltä voi odottaa: väriaberraatiosta eli spektrin vaihtelevasta taittumisesta johtuvasta värivääristymästä ja tympeästä, keskeltä sivuille leviävästä valonhohdosta korkean kontrastin näkymissä. Etenkään toiminnallisemmissa peleissä vääristymiä ei niinkään huomaa, mutta hämärästi valaistuissa VR-ympäristöissä ja rauhallisemmissa tunnelmoinneissa se voi häiritä enemmän.

VR-silmikoista puhuttaessa täytyy tietysti käsitellä myös nk. screen door -efekti eli se, miten hyvin näyttöpaneelin rakenne näkyy kuvassa. Olen ollut piinallisen hyvä huomaamaan sen erilaisissa näyttölaitteissa, myös VR-silmikoissa, mutta Pro 2:ssa se oli hyvin vähäinen ja siksi helppo unohtaa jopa kokonaan.

Silmälasit sopivat päähän silmikon kanssa, mutta jos tila käy ahtaan tuntuiseksi, saa linssejä siirrettyä kauemmaksi silmistä. Mitä kauempana linssit silmistä ovat, sen kapeampi myös näkökenttä on, mutta tuskallisen kapeaan saakka ei kuitenkaan mennä. Linssien välisen etäisyyden säädön skaala vaikuttaa hyvältä, sopien myös pienikokoisemmalle käyttäjälle. Linssien säätö optimaalisen terävän alueen saavuttamiseksi on tarkkaa ja riippuukin täysin käyttäjästä, miten täsmälliset säädöt voidaan saavuttaa ja minkä verran näkökentän keskiosan pehmeyttä kukakin sietää. Löysin omat terävyysalueeni säädöillä, mutta juuri säätämisen määrän vuoksi suosittelen kokeilemaan Vive Pro 2 -silmikkoa ennen ostopäätöstä ja jos epäilyksiä on, kannattaa mielestäni koettaa myös esimerkiksi Valven Index -silmikkoa vertailukohtana.



Vive Pro 2 vaatii toimiakseen Steam VR:n rinnalle oman Vive Console -ohjelmistonsa. Asennettavien tai oikeastaan mukana asentuvien erillisten ohjelmien rykelmä tuntuu kiusalliselta ajatukselta, vaikka kaikki prosessit vaikuttavat kokonaisuuden toimivuuteen. Asennettaessa Console ottaa ohjat, mutta pelitilan kartoittamisen kohdalla se heittää vastuun Steam VR:n huoneasetuksille. Myös Viveportin eli Viven oman pelikaupan ja launcherin sekä Steamin suhde on ristikkäinen, sillä molemmat näyttävät toistensa kautta käytettävät pelit ja ohjelmistot. Kuten arvata saattaa, joskus tapahtuvat ohjelmien (lähinnä Consolen) kaatumiset ovat aika jännittäviä ja ohjelmien sulkeminen väärässä järjestyksessä on myös toisinaan melkoinen show päällekkäin pinoutuvine virheilmoituksineen.


Vive Consoleen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, sillä sen kautta silmikkonsa voi saada hyödyntämään täyttä 120 Hz ruudunpäivitysnopeutta. Ominaisuus ei ole päällä oletuksena eikä sitä välttämättä hoksaa, jos asetusten jakautumisen hierarkiaa ei tiedä: Console määrittää maksimin, Steam VR ottaa ominaisuuksia käyttöön sen puitteissa. Resoluution ja ruudunpäivityksen eri renderöintiasetuksia löytyy Consolesta viisi erilaista: Performance (2448 x 1224, 120 Hz), Balanced (3264 x 1632, 90 Hz), High (3672 x 1836, 90 Hz), Ultra (4896 x 2448, 90 Hz) sekä Extreme (4896 x 2448, 120 Hz). Resoluutioskaalaa sun muuta voi sen jälkeen määrittää vielä tarkemmin Steam VR:n asetuksista. Käytin itse sekä Ultra- että Extreme-asetuksia Steam VR:n renderöinnin resoluution ollessa automaatilla. Näillä yhdistelmillä pelit pyörivät erinomaisesti, menettämättä kuvanlaadussa visuaalisesti juuri mitään. Se, millaisilla asetuksilla saa parasta kuvaa, riippuu pitkälti tietokoneen kokoonpanosta sekä näytönohjaimesta. Resoluution skaalaus säätää kuvan kohdalleen sen mukaan, mihin tietokone kunkin pelin kohdalla kykenee, sillä etenkin VR-versiot vanhemmista peleistä eivät ole optimoituja silmikoille ja ovat siksi paljon raskaampia myös uudemmille näytönohjaimille.

Pelit, joita arvostelua varten pelasin, olivat osittain omiani ja osittain HTC:n ystävällisesti lainaamia Viveport-palvelun kautta. Paper Beast, Until You Fall, Ultimate Fishing Simulator, Superhot VR, Moss sekä Traffic Jams pyörivät kaikki silminnähden korkealla tarkkuudella ja ruudunpäivitysnopeudella ongelmitta, mikä oli VR-kokemuksena vapauttava. Myös pelit, joissa tähtääminen ja erilaisten kiikarien käyttö on tärkeässä osassa (esim. Hot Dogs, Horseshoes & Hand Grenades) hyötyvät mielestäni suuresti korkeammasta resoluutiosta sen lisäksi, että tarkempi kuva on yleisen immersion kannalta VR-alustalla parempi juttu.


Uudemmat majakat ja ohjaimet ovat tukevan oloista tekoa ja pidän niiden seurantaa hyvin luotettavina kokeilujeni perusteella. Siinä, missä alkuperäinen tekniikka joskus hämmentyi tai jopa petti, 2.0-majakat ymmärtävät toisiaan ja seurattavia kohteita täsmällisesti pienissä ja suuremmissakin tiloissa. Kuulemani mukaan todellinen vahvuus piilee uusimpien Tracker-kiekkojen seurannassa, mutta tätä en valitettavasti päässyt itse kokeilemaan tällä kertaa. Pro 2 -silmikko on kuitenkin yhteensopiva kaikkien entisten Vive-lisälaitteiden sekä Valve Indexin rystymallisten ohjainten kanssa.



Kaiken kaikkiaan silmikon painosta, kiinnityksestä, näytöistä ja linsseistä johtuvaa väsymystä ja rasitusta Vive Pro 2 tuotti ratkaisevasti vähemmän kuin aikaisemmin kokeilemani silmikot. Suunnittelussa on huomioitu hyvin työkäytön tai HC-harrastamisen vaatimat pitkät käyttöajat, miinus mainitsemani laitteen huono tuulettuminen. Niskasta alas ohjattu kaapeli on huomaamaton, mutta sen asetteluun kannattaa kiinnittää huomiota, jottei se pääsisi kiertymään itsensä ympäri ja murtumaan ajan kuluessa. Langattomuuden mahdollisuus lisälaitteen avulla on yhä luettava Vive Pro 2:n plussapuoleksi, joka kiinnostaa varmasti useita totisempia käyttäjiä.

Hinta on huomattava, vaikka sillä saakin vaikuttavaa suorituskykyä. Silmikko maksaa tällä hetkellä 800-900 euroa ja 2.0-versiot majakoista ja ohjaimista sisältävä setti asettunee 1300-1400 euron tienoille. Täyden setin hinta on korkea etenkin siihen nähden, että mukana tulevat yhä Viven omat sauvamalliset ohjaimet, vaikka moni suosii enemmän Indexin ohjaimia. Pelkän silmikon hankinta voi olla järkevintä, jos oman VR-settinsä haluaa hankkia vaikkapa käytettyinä osina sen ympärille tai jos alkuperäisen Vive-silmikon kuvapistemäärään kaipaa tuhtia korotusta. Yksinkertaisimpien VR-settien ystäville Vive Pro 2 voi olla liian suuri määrä säätöä ja virittelyä, mutta säätäjät säätävät ilomielin.


Hintaluokka: 800-900 € ja 1300-1400 €
Lisätietoa: Vive

Tietokonekokoonpano:
CPU: Ryzen 7 2700x 4.2 GHz
RAM: G.Skill Trident Z 32Gb 3200 MHz
MSI X470 Gaming Pro Carbon
MSI GeForce RTX 3070 Ventus 3X OC



HTC:n PR-toimisto toivoi samalla pientä arvostelua Traffic Jamsista, ja mikä jottei, lisää pelattavaa on aina mukavaa saada käsiinsä! Traffic Jams on nimensä mukaisesti liikenneruuhkien ehkäisemiseen ja selvittelyyn pohjautuva vauhdikas pulmapeli, jossa tarkoitus on estää eri kokoisten kaupunkien asukkaita törmäilemästä toisiinsa holtittomasti.


Peli on pohjimmiltaan todella yksinkertainen ja selkeä. Pelaaja seisoo paikallaan osoittelemassa autoja, jalankulkijoita, mopoilijoita sun muita matkantekijöitä risteyksessä, antaen näille merkkejä tarpeesta pysähtyä, jatkaa eteenpäin tai kiirehtiä. Kaikki risteyksiin saapuvat ajoneuvot pysähtyvät hetkeksi odottamaan, mutta vasta jonkin merkin näyttäminen antaa kontrollin näiden sankarien etenemiseen. Jokaista lajia yritetään saada risteysalueen yli mahdollisimman paljon kuluvan ajan rajoissa ja mitä sopuisammin ja nopeammin se onnistuu, sitä paremmat ovat myös pisteet. Virheet, kuten kolarit ja liian pitkä odotusaika ärsyttävät tienkäyttäjiä ja vastaansa voi saada ärhentelyä, lyijynraskasta kaasujalkaa tai kansainvälisiä käsimerkkejä (joita pelaaja voi itsekin tehdä).

Tehtävässä onnistumista pyrkivät sekoittamaan ulkopuoliset kiusankappaleet kuten zombit, ampiaiset, meteoriitit sekä kahdella jalalla kävelevät jättiliskot. Vihulaiset ovat osa kaupunkien (Gouda, Pariisi, Amsterdam, Tokio, New York) visuaalista, omaleimaista viehätystä. Kaupunkikentät ovat koko yksinpelin mitalta samoja, mutta niiden alle on jaoteltu kolme eri vuorokaudenaikaa, joissa jokaisessa on lista kriteerejä varsinaisen suorituksen täyttymiseksi, kuten onnistumiset ilmaantuvissa minipeleissä tai tietyn pistesaaliin kerryttäminen.

Sisältöä ei paperilla kuulosta olevan kummoisesti, mutta todellisuudessa pelistä saa hyvän määrän hupia irti. Tehtävien uudelleen tekeminen ja toistuva heiluttelu äkäisille kansalaisille ei tunnu oikeastaan toistolta, sillä suorituksen hiominen on osa koko hauskuutta. Havainnointi on tärkeässä osassa myös ääreisnäön ulkopuolella, mikä tarkoittaa korvien höristelyä joka suuntaan. Äänet kuulostavat eläväisiltä ja suuntansa puolesta myös täsmällisiltä.


Kontrollit ovat hyvin yksinkertaiset, mutta yksittäisissä kohdissa myös vajaat. Esimerkiksi esineiden heittely zombinkarkoitus- tai minipelitilanteissa on tönkköä eivätkä tavarat vain lennä tarkasti sinne, minne niitä yrittää tähdätä. Kun tämä yhdistetään kiireiseen pelirytmiin, joidenkin kenttien täysi suorittaminen on hiukan vaikeaa.

Grafiikka on rentoa ja tuo mieleen sarjakuvat tai piirrosanimaatiot, mutta yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Taustalla soivasta musiikista voi hakea rytmiä liikkeisiinsä, mikä antaa välillä tanssipelimäiset vibat, kunnes taas jotakin katastrofaalista uhkaa tapahtua ja pelaaja saa kerätä itsensä ohjaamaan raiteiltaan suistuvaa liikennettä. Tahti on välillä rauhallinen, mutta tietty ripaus arvaamattomuutta toimii pelissä hyvin.

Traffic Jamsissa on myös monipelitila, jossa enintään neljä mobiilipelaajaa asettaa yhdelle VR-pelaajalle esteitä. Tätä en kuitenkaan päässyt kokeilemaan.

Peli ei katso VR-pelaajan taitotasoa tai kokemusta, vaan se on helposti lähestyttävää ja mukavan höpsöä pulma- ja taitopelailua, jonka vaikeustaso nousee sopivan loivalla käyrällä. Traffic Jams tarjoaa hyvää tuulta ja hupsuttelua muutaman tunnin ajaksi. Pelin löytää Steamista, Quest Storesta sekä Rift Storesta.