Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Hot Wheels Unleashed (PC)

Mikko Heinonen

24.06.2021 klo 18.00 | Luettu: 1983 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Matalalentoa muovibaanalla
Lapsena tykkäsin leikkiä Matchboxin pikkuautoilla, etenkin niillä, jotka olivat pienoismalleja tosielämän autoista. Kun kaverit murskasivat autonsa jonkinlaisena aikuistumisriittinä teini-iässä, säilytin omani ja nyt niillä ovat jo omatkin lapset leikkinsä leikkineet. Hot Wheels taas on amerikkalaisille sitä mitä Matchbox meille euroille, joten uusi Hot Wheels -aiheinen peli kiinnosti tietysti jo ajatuksena välittömästi. Vaikka tämähän ei toki ole ensimmäinen aiheesta väsätty tuotos, sillä jo muinoin C64:llä pelattiin melko ankeaa Hot Wheelsiä ja viimeksi Forza Horizon sai HW-aiheisen laajennuksen. Autopelejä muutenkin väsännyt Milestone on kuitenkin ollut sitä mieltä, että lelusarjassa on aihetta myös itsenäiseen peliin.


Silloin kun Hot Wheelsejä ei pelkästään keräillä tai entisöidä suosituilla YouTube-videoilla, niillä on tarkoitus kilpailla muovisilla radoilla. Tähän perustuu myös Hot Wheels Unleashed, mutta sen sijaan että autot saisivat käyttövoimansa pelkästä painovoimasta tai radan varrella sijaitsevista kiihdyttimistä kuten tosielämässä, pelaaja voi nyt ihan oikeasti säädellä autonsa vauhtia ja ohjata sitä. Lisäksi löytyy tietenkin miltei pakollinen nitro, jolla vauhtia saa hetkellisesti lisää.


Ehdottomasti makein piirre HWU:ssa on pikkuautojen ulkonäkö. Tekstuureista on saatu todella elävän näköisiä, kun pinnassa näkyy samakkivalun pieniä epätäydellisyyksiä. Lisäksi hienona yksityiskohtana autot kuluvat kisan melskeissä, jolloin pitkän kilpailun lopuksi hopeinen pohjaväri saattaa paistaa kulmista läpi. Tämä on tosi koleaa katseltavaa ja huomasin kiinnittäväni siihen melkein enemmän huomiota kuin itse ajamiseen.


Huono puoli on se, että ilmeisimmin lisenssisyistä ainakin tässä ennakkoversiossa on mukana pääosin vain Mattelin itsensä kehittämiä pikkuautomalleja. Ne ovat siis ulkonäöltään enemmänkin sirkusautoja ja jotain pyörille nostettuja nakkeja kuin jäljitelmiä tosielämän autoista, missä kohtaa pieneltä pikkuautofanilta pääsi pettynyt huokaus. Toki mukana on Hot Wheels -klassikoita, kuten jo 70-luvulla myyty kaksimoottorinen Twin Mill, mutta silti olisin toivonut enemmän oikeaa kalustoa. Kenties tämä korjaantuu myöhemmin.


On muutenkin todettava, että yleisen pikkuautokuumotuksen lisäksi ainakaan tässä vaiheessa (käytettävissä oli pelitilat Quick Race ja Split Screen) peli ei tarjoa mitään sellaista, mitä ei olisi jo nähty moneen kertaan. Ajelu on ihan hauskaa, mutta niin se on hauskaa kymmenissä muissakin vastaavissa kohelluspeleissä. Osassa radoista on myös vielä ärsyttäviä kohtia, joissa esimerkiksi nopeaa kiihdytystä seuraa tiukka mutka ja on vähän liian helppoa lentää ulos radalta. Näyttävästä ulkoasusta saa kuitenkin pisteitä ja mukaan on tietysti tulossa myös uratila, jossa etenemällä saa kerättyä talliinsa yhä harvinaisempia kulkupelejä. Kenties siitä löytyy se jokin, joka nostaa pelin tusina-ajeluiden yläpuolelle?

Testikokoonpano: AMD Ryzen 9 3900X, Nvidia Geforce RTX 3080



V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi testasi: Rocca... Pelataanpa: Suvinepa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova