Nintendon hylkäämistä prototyypeistä yksi jos toinenkin on päätynyt lopulta muiden julkaisemaksi. Eräs kasibittiajan makeimpia konsoleita on edelleen aliharrastettu ja pelaajien onneksi myös usein alihinnoiteltu.

Kun 1980-luku kääntyi loppusuoralleen, oli selvää että vain muutamaa vuotta myöhemmin lässähtäneet konsolimarkkinat olivat palanneet suurempina kuin koskaan. Viimeistään NESin Amerikan-julkaisu oli herättänyt mielenkiinnon konsoleihin myös niissä valmistajissa, jotka eivät aiemmin olleet tähän mereen varpaitaan kastaneet. NEC Home Electronicsilla oli taskussaan mukava siivu Japanin kotimikromarkkinoista. PC-8800- ja PC-9800-sarjat olivat muuttuneet de facto -standardeiksi, jotka vasta Windowsin esiinmarssi aikanaan syrjäytti ykköspaikalta. Ei siis ihme, että yhtiön katse oli myös pelikonepuolella, jossa Nintendo Famicom oli tehnyt selvää jälkeä kilpailijoistaan.

Samaan aikaan Hudson Soft, alkujaan radioamatöörien puuhastelusta käynnistynyt ohjelmistotalo, oli kasvanut Nintendon kyljessä. Se oli ensimmäinen ulkopuolinen kehittäjä, joka julkaisi Famicomille pelejä, ja 80-luvun puoliväliin mennessä ruokahalu oli kasvanut. Hudson halusi mukaan myös rautamarkkinoille ja esitteli Nintendolle kehittämäänsä grafiikkapiiriä, joka peittosi Famicomin vastaavan kirkkaasti. Iso-N ei ideaan ihastunut, mutta asiakkaan alkukirjainta ei tarvinnut vaihtaa, sillä NEC oli halukas yhteistyöhön. Näin Hudson sai rahaa hankkeensa toteutukseen ja NEC taas pääsi mukaan rahakkaille konsolimarkkinoille. NEC PC Enginen (nimen PC on siis kaikuja NECin kotimikromallistosta) syntysanat lausuttiin.



Kun PC Engine tuli markkinoille 30.10.1987, aika oli oikea uudelle tulokkaalle. Nintendo Famicomin julkaisusta oli jo yli neljä vuotta, eikä mikään konsoli ollut onnistunut uhkaamaan sen menestystä – vaikka yrittäjistä ei pulaa ollutkaan. Sega oli iteroinut omaa SG-1000-konsoliaan jo useita kertoja kykenemättä saavuttamaan sen suurempaa menestystä. PC Engine kuitenkin kävi kaupaksi ja ohitti pian Famicomin myynneissä. Namcon ja Konamin kaltaiset julkaisijat tukivat konetta ja sille alkoi ilmestyä käännöksiä suosituista kolikkopeleistä. R-Type piti jakaa kahdelle HuCard-kortille, mutta se ei myyntiä haitannut, sillä pelin grafiikka oli aivan muuta kuin mihin Famicomilla oli totuttu. PC Enginen HuC6270-grafiikkapiiri tarjosi käyttöön mm. 512 väriä ja jopa 64 spriteä, joten oli perusteltua puhua uudesta konsolisukupolvesta.


Myyntiennätysten lisäksi PC Engine saavutti toisenkin virstanpylvään: se oli pienin koskaan julkaistu pelikonsoli. Myös Famicom on länsiversioonsa NESiin verrattuna pikkuinen, mutta alkuperäinen PC Engine on kooltaan pienempi kuin vaikkapa Commodore 64:n kasettiasema. Pankkikortin kokoiset pelit lisäsivät entisestään kompaktia vaikutelmaa. Pienen koon takia piti toki jostain tinkiäkin: alkuperäisessä mallissa oli tarjolla kuvalle vain RF-liitäntä, ja useampia ohjaimia konsoliin sai liitettyä vain ostamalla erillisen peliohjainportin jakajan.




Etenkin konsolin jenkkinimi TurboGrafx-16 valittiin tuomaan kaikuja siitä, että laite olisi kokonaan 16-bittinen. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan käytössä on ollut hieman vastaava markkinointitapa kuin Atari Jaguarilla aikanaan: kun 8-bittiseen suorittimeen yhdistetään 16-bittisiä osoitteita tukeva grafiikkapiiri, saadaan tästä tarvittavat 16 markkinointibittiä. Ja bitit olivat tuolloin tärkeitä, joten viis siitä, millä logiikalla ne saatiin kasaan.


Itse asiassa PC Enginen suoritin, Hudson Soft HuC6280, on suoraa sukua 70-luvun puolivälissä suunnitellulle MOS Technology 6502:lle, jonka muunnokset tahdittavat koko joukkoa klassikkomikroja Apple II:sta Commodore 64:ään – ja myös kilpailija Famicomia. Piirinä 6502:ssa ei toki ole mitään vikaa, päinvastoin: sitä on myyty satoja miljoonia kappaleita ja hyvin monipuolinen piiri on käytössä tänäkin päivänä eri sulautetuissa sovelluksissa. Toimipa se esikuvana liki jokaisesta kännykästä löytyvälle ARM-arkkitehtuurillekin.



Kauppa kävi Japanissa niin hyvin, että laajentuminen ulkomaille ei ollut ehkä aluksi päällimmäisenä NECin mielessäkään. Amerikan markkinat ovat kuitenkin niin suuret, ettei yksikään valmistaja voi jättää niitä huomiotta, joten konsolin jenkkilanseeraus suunniteltiin vuodelle 1989. Koemarkkinoinnissa kävi ilmi, että japanilaisiin vetoavaa pientä kokoa ei pidetty USA:ssa etuna, vaan konsolin piti olla suurempi ollakseen uskottava. Samoin PC Engine -nimi tuntui omituiselta – mitä se toki objektiivisesti arvioiden vähän onkin.


Objektiivisista arvioista puheen ollen voidaan todeta myös, että uudelleenmuotoilu ei ole niitä onnistuneimpia. Uskottavuutta tuli ehkä lisää, mutta TurboGrafx muuttui sirosta paketista kerralla isoksi muoviseksi möhkäleeksi, samalla kun tästä ei saatu mitään lisäetua: liitännät olivat edelleen yhtä niukat kuin alkuperäisessäkin painoksessa. NECillä oli kuitenkin rujohkoa ulkonäköä isompia ongelmia. Ensinnäkin TGX-16:n kanssa markkinoille tuodut pelit olivat Japanin arcade-tykitykseen nähden enimmäkseen keskinkertaisia, ja toisekseen pelikenttä oli ehtinyt muuttua. Japanissa PC Engine oli tullut näyttämään närhen munat Nintendo Famicomille ja onnistunutkin tempussaan. USA:n julkaisu kuitenkin venyi niin pitkälle, että Sega Mega Drive, amerikkalaisittain Genesis, ehdittiin julkaista kahta viikkoa ennen NECin konsolia. Genesistä vastaan PC Enginen tekninen ylivoima ei ollutkaan yhtä ilmiselvää, ja Sega of American dynaaminen markkinointi huolehti lopusta: TGX-16 oli käytännössä tuomittu epäonnistumaan. Asiaa ei auttanut edes se, että CD-lisälaite saatiin markkinoille ennen Segan vastaavaa.

NEC oli ollut optimistinen ja valmistautunut Amerikan-julkaisuun jopa 750 000 kappaleen tuotannolla. Niiden myymisessä kesti kuitenkin paljon odotettua kauemmin, ja vasta vuoden 1991 puolella koneen ilmoitettiin saavuttaneen 750 000 amerikkalaiskäyttäjää.




Euroopassa PC Enginen tilanne oli vielä huomattavasti kaoottisempi: näkökulmasta riippuen konetta joko ei julkaistu täällä koskaan tai se julkaistiin kahdesti. Ranskalaisen Guillemot’n tytäryhtiö Sodipeng (Société de Distribution de la PC Engine) nimittäin harmaatoi maahan ison määrän alkuperäistä Japani-mallia jo vuonna 1989. Laite oli modifioitu toimimaan SECAM-televisiojärjestelmän kanssa. Samaan aikaan brittilehdissä useampikin firma mainosti PC Engineä ”SCART-versiona” eli muutettuna tuottamaan RGB-signaalia. Suomessa Mikrobitti-lehti taas sai vuonna 1989 PC Enginen testiin valmistajasta riippumattoman Pure-Byte Tradingin valikoimista.

Varsinaisesta eurojulkaisusta vastasi vuonna 1990 TeleGames, joka markkinoi TurboGrafx-16-versiota Isossa-Britanniassa ja Espanjassa pelkällä TurboGrafx-nimellä. Kyseessä olivat amerikkalaiskonsolit, jotka oli sovitettu toimimaan PAL-televisioiden kanssa. Tuonti- ja myyntimääristä ei ole muuta tietoa kuin että ne olivat vähäiset, ja että pakkauksissaan olevia, myymättömiä PAL-konsoleita sai vielä alle 10 vuotta sitten ostaa taskurahalla. Erillisiä PAL-pelejä ei julkaistu, vaan eurokonsolit pyörittivät USA-julkaisuja hidastettuna 50 Hz:n päivitystaajuuteen. Tosiaan, vaikka USA:n ja Japanin pelit ovat ulkoisesti saman näköisiä, sähköisesti ne eivät toimi yhteen toistensa kanssa. Adaptereita julkaistiin jo aikoinaan, ja esimerkiksi suositussa Turbo Everdrive -kortinlukijassa on asennot molemmille alueille.



Vaikka PC Engine floppasikin Japanin ulkopuolella, kotimarkkinoiltaan se onnistui raivaamaan itselleen mukavan nurkkauksen. Tästä seurasi myös tuotekehitystä: PC Engine CoreGrafx (1989) säilytti alkuperäisen kompaktin ulkomuodon, mutta lisäsi kylkeen liittimen, josta sai ulos komposiittivideota ja linjatasoista ääntä. Sen kanssa samana päivänä markkinoille tuotiin myös SuperGrafx, joka sisälsi viritellyn version videopiiristä. Se muun muassa tuplasi spritemäärän ja tarjosi käyttöön grafiikan lisäkerroksia. CPU oli edelleen sama ja vanhatkin kortit sekä lisälaitteet toimivat normaalisti, vaikka SuperGrafx olikin ulkoisesti kookkaampi kuin pikkusisarensa.

Kaupallisesti SGX:n mukanaan tuomat uudistukset jäivät kuitenkin kädenlämpöisiksi, sillä se ei kiinnostanut ostajia halutulla tavalla ja systeemille ilmestyi vain kourallinen pelejä. Ikimuistoisimmat niistä ovat upea käännös Capcomin 1941: Counter Attackista, josta saa pulittaa netissä satoja euroja jopa ilman koteloa, ja saman firman Daimakaimura eli täkäläisittäin Ghouls ’n’ Ghosts.

Vaan eivät julkistukset tähän loppuneet. Vuonna 1990 esitelty PC Engine GT (Amerikassa TurboExpress) oli ensimmäinen täysin kotikonsolia vastaava, kannettava ja omalla näytöllä varustettu pelikone, PC Engine LT eli ”Laptop” taas isommalla LCD-näytöllä varustettu, pelkästään verkkovirralla toimiva siirreltävä variantti. Sharp X1 Twin sisälsi samoissa kuorissa X68000:n edeltäjän ja PC Enginen, samoin Pioneer hankki PCE-lisenssin ympätäkseen sen LaserActive-jättikonsoliinsa Sega Mega Driven seuraksi.

Merkittävää on myös se, että PC Engine sai CD-ROM-laajennuksen jo vuonna 1988, maailman ensimmäisenä pelikonsolina. NEC tarjosi alkuun modulaarista ratkaisua, johon kuului CD-asema ja erillinen liitäntäyksikkö. Myöhemmin järjestelmää vielä päivitettiin Super System Cardilla, jonka asettaminen PC Enginen korttipaikkaan mahdollisti uusien Super CD-ROM2 -pelien pelaamisen. Super CDROM2 -aseman saattoi toki ostaa myös suoraan. Jenkeille tarjolla oli luonnollisesti isompaan koteloon sopivaksi säädetty TurboGrafx-CD, joka ehti markkinoille ennen Sega CD:tä, mutta ei juuri heilutellut tilastoja, sillä myynnin painopiste pysyi edelleen ROM-moduuleissa. Pelit olivat NECillä ja Segalla samankaltaisia, CD-ääniraita ja välivideot toivat toisinaan lisämakua, toisinaan taas turhaa kuorrutusta.

PC Engine Duo (1991), jota Amerikassa myytiin TurboDuo-nimellä, paketoi PC Enginen, CD-ROM-aseman ja Super System Cardin samaan laitteeseen. Siitä ehdittiin esitellä vielä päivitysversiot Duo-R ja DuoRX, ennen kuin PC Enginen taru päättyi. Kun mukaan lasketaan vielä ainoastaan HuCardeja käyttämään suunniteltu PC Engine Shuttle ja mallinimellä PC-KD863G tunnettu televisio, joka sisälsi myös PC Enginen, voidaan todeta ettei menestys ainakaan eri mallien puutteeseen kaatunut.

Lopulta PC Enginen ohi ajoikin aika. Seuraaja NEC PC-FX:n rauta oli valmiina jo 90-luvun alussa, mutta PCE-kauppa kävi, joten NEC halusi jatkaa alustan jatkokehittämistä uuden mallin esittelyn sijaan. Kun PC-FX sitten tuotiin markkinoille vuonna 1994, sen suorituskyky oli liian vaatimaton ja 3D-kiihdytys puuttui raudasta kokonaan. Sony PlayStation ja Sega Saturn tekivät konsolista selvää jopa kotimarkkinoilla, ja PCFX jäi lähinnä anime-pelien julkaisualustaksi. Lopetettuaan pelikonevalmistuksen vuonna 1998 NEC jatkoi yhä erilaisten puolijohteiden valmistamista muiden laitteisiin, mikä todennäköisesti olikin ollut sen rahakkainta konsolibisnestä koko ajan.



Vuoden 2019 näkökulmasta PC Engine on kiinnostava harrastuslaite varsinkin siksi, että Suomessa harvinainen kone oli Japanissa todella yleinen. Etenkin peruskoneita ja HuCard-pelejä myytiin niin paljon, että niihin törmää edelleen erittäin kohtuulliseen hintaan. PCE on selkeästi kasibittisiä kilpakumppaneitaan tehokkaampi, ja sille on todella mukavia ja pelattavia versioita 1980-luvun kolikkopeleistä. Myös Engine-originaalit kuten tasoloikka PC Genjin (lännessä Bonk’s Adventure) ja räiskintä Gunhed (Blazing Lazers) ovat mukavia ja edelleen hyvin pelattavia. Pienikokoinen kone on helppo ottaa mukaan ja vain neljän watin tehovaatimus mahdollistaa myös erilaiset mobiiliviritelmät. Vakiomallinen ohjain on varsin ergonominen ja kestävä.

CD-pohjaisten pelien harrastaminen vaatii hieman paksumpaa lompakkoa, sillä ensinnäkin peleistä löytyy enemmän kalliita nimikkeitä ja toisekseen koneiden CD-asemat ovat juuri yhtä särkyviä kuin muissakin retrokoneissa. Etenkin Duo-mallit kärsivät myös vanhemmiten kypsyvistä kondensaattoreista, mikä on nostanut ehjät koneet useamman satalappusen hintaluokkaan. Mainio vaihtoehto on Terraonion-harrastajaryhmän valmistama Super SD System 3, joka kiinnittyy peruskonsolin laajennusporttiin ja korvaa koko optisen mekanismin kortinlukijalla. HuCard-peleistä nautiskeluun riittää edullisempi Krikzzin Turbo Everdrive.

Kuvat: Wikimedia Commons / Evan-Amos (PD/CC-BY-SA 3.0), Mikko Heinonen

PC Enginen esiintymisiä Pelataanpa-sarjassa:
Pelataanpa: PC Engine, kasibittisten kuningas
Pelataanpa: PC Engine osa 2, ft. SuperGrafx
Pelataanpa: Vuodenvaihteen PC Enginet
Pelataanpa: PC Engine rules OK!
Pelataanpa: Ostoksilla Japanissa + lisää PC Engineä
Pelataanpa: Viimeinen PC Engine -kasa
Pelataanpa: Lisää MiSTer-fiiliksiä
Pelataanpa: PC Engine CD osa 1 (vanhemmat pelit)
Pelataanpa: Star Parodier, hilpeää PC Engine -räiskintää
Pelataanpa: Avaruuspupu ja muutakin PC Engineä
Pelataanpa: Keräilyerä - Sorsia ja avaruusruutuja

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2019
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi