Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Skeletal Avenger (PC)

Anne Kukkura

12.05.2021 klo 18.20 | Luettu: 2352 kertaa | Teksti: Anne Kukkura

Luurankokostaja luolaretkellä
Tamperelaisen 10tonsin Skeletal Avenger tuli 28. huhtikuuta tarjolle Steamin Early Accessiin. Indiepelifirman aikaisempia, ehkä jo nimenkin perusteella tuttuja tuotoksia ovat esimerkiksi Jydge, Undead Horde ja Tesla vs Lovecraft. 10tons on tuottanut ahkeralla tahdilla etenkin ylhäältä päin kuvattua ammuskelua, eikä Skeletal Avengerkaan putoa kovin kauaksi tuosta samaisesta puusta. Graafinen ilmekin noudattaa mainitusta Undead Hordesta tuttua low-poly-tyyliä, joka näyttää paitsi selkeältä, myös todella sievältä.

Luiden kolinaa luolastoissa


Nimensä mukaisesti pelaaja asettuu kostoa janoavan luurankosotilaan asemaan. Joku on murhannut hänet, mutta kuka, sitä emme tiedä. Mystinen kaapuheppu on herättänyt sankarimme pyytämättä henkiin ja vastineeksi äijä lähettää sankarimme luolastoihin hoitamaan omia likaisia töitään. Päävihollisilta kerätään verikristalleja, joiden avulla pelaaja pääsee lähemmäksi omaa, henkilökohtaista kostoaan. Luolastoissa odottavat niin erilaiset vastustajat kuin suurenmoiset kulta-aarteetkin.


Peli nojaa nopeatempoiseen toimintaan. Hack’n’slash-mätkiminen veriroiskeineen yhdistyy hauskasti kevyeen RPG-kerrontaan ja rogueliteen, jossa jokainen luolasto voi palauttaa pelaajan niin sanotusti alkuun. Aivan täysin alusta ei tarvitse kuitenkaan hampaat irvessä aloittaa, vaan kerätyllä kullalla voi ostaa parannuksia niin maksimiterveyden, eri vahinkotyyppien kuin aseiden ja varusteidenkin tehoon ja kestävyyteen. Kaikki hankitut ominaisuudet säilyvät seuraaville henkiin herätetyille hahmoille, joten kuoleminen ja kostomatkalla epäonnistuminen ei ole suuri harmi tai vaiva vaan enemmänkin osa kokonaismekaniikkaa, ja se toimii. Varusteita ja amuletteja voi vaihtaa lennosta päälle niitä löydettäessä, mutta ne avautuvat myös myöhemmin ostettaviksi ja valittaviksi uusille hahmoille.


Jokainen uusi, henkiin herätetty luurankosolttu rakennetaan uuden aloituskyvyn päälle. Lisää näitä erilaisia kykyjä kerätään luolastoista sinne kuukahtaneilta epäonnisten seikkailijoiden hiipuvilta sieluilta. Kyvyillä voidaan esimerkiksi aiheuttaa eri tavoin lisävahinkoa vihollisille, vaikuttaa oman hahmon vahingonsietokykyyn ja lisätä päävihollisen listimisestä saatavien verikristallien määrää. Myös toisinaan vastaan tulevia haasteita voittamalla voi kartuttaa kristallipottiaan nopeasti.

Päät pois, päät pois


Luurankokamu käyttää lähitaisteluaseita ja omaa pääkalloaan heittoaseena: käytetyn kypärän ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaista fyysistä vahinkoa lentävä irtopää tekee. Kallon voi myös kutsua takaisin paikalleen, jos sitä ei pääse helposti noutamaan. Kentät kuhisevat vihollisten lisäksi myös monenmoisia ansoja, joissa toinen perusliike tuleekin tarpeen: se on syöksyminen, joka koostuu kolmesta lyhyestä ja vauhdikkaasta hypystä eteenpäin. Taidon takaisinlatautumisen taso on merkitty hahmon jalkojen juureen, mikä helpottaa sen käyttöä taisteluissa.

Aseilla ja varusteilla on erilaisia, satunnaisia ja hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta niiden tarjoama suoja myös kuluu nopeasti. Toisinaan luolastoissa on myös korjauspisteitä, joilla varusteensa saa paikattua yhden kerran kuntoon. Myös terveyttä palauttavat verikaivot ja veripullot ovat kertakäyttöisiä, mikä lisää haastavuutta sopivalla tavalla.


Kerroksittainen luolastorakenne on kiva, sillä se mahdollistaa erilaisia reittivalintoja kerrosten sisällön perusteella. Luolastot tutkitaan alhaalta ylöspäin eikä takaisin alempiin kerroksiin pääse. Kentät sisältävät niin etäältä avattavia kuin etsittävillä avaimillakin avattavia ovia sekä, noh, myös aivan tavallisia ovia, joten kevyttä pulmanratkontaakin on saatu mukaan. Räjähtäviä tynnyreitä ja muita ansoja voi käyttää vihollisten tuhoamiseen, jos ne tulevat sopivasti ansojen toimintasäteelle.

Luolastoissa on ilmeisesti sekä automaattisesti luotuja että käsin rakennettuja kenttiä. Ne on myös jaettu eri vaikeustasoihin vihollistyyppien esiintymismäärän tai jonkin vastaavan luokituksen mukaan. Logiikka ei täysin auennut minulle pelatessa, sillä välillä joitakin vaikeampia vihollisia oli helpoissakin luolastoissa esimerkiksi yksi tai kaksi kappaletta, välillä taas ei laisinkaan. Tätä ennakkojuttua kirjoittaessa pelaajilla on pääsy kahden erilaisen kartta-alueen luolastoihin, mutta lisääkin on luvattu tulevaksi.

Koukuttavaa menoa


Mukana on myös paikallinen moninpelimoodi, jossa 1-3 pelaajaa voivat hypätä mukaan yksinpelaajan seikkailuun. Kaikki kentistä löytyvä tavara ja raha on yhteistä, joten pelaajien on itse toimittava niin, että ne jakautuvat reilusti. Peli itsessään ei suoraan tue verkkomoninpeliä tällä hetkellä, mutta se sallii jaon Steamin Remote Play Together -toiminnon kautta.


Peli on ollut tekeillä parin vuoden ajan ja rakkaus lajiin näkyy lopputuloksessa. Kehittäjät lupaavat pelaajalähtöisiä kehityssuuntia ja ideoiden huomioimista, mutta toivon, ettei nykylinjasta ajauduta liian kauaksi ennen pelin varsinaista julkaisua. Sisältöä on tässä vaiheessa kohtuudella pelattavaksi asti ja pelaaminen itsessään on hauskaa ja myös koukuttavaa. Jos jotain voisin kuitenkin toivoa sisällöllisesti, se olisi luolastojen monipuolisuuden lisääminen. Toisinaan ne ovat pitkiä ja hienoa tavaraa löytyy paljon, mutta välillä ne ovat pieniä ja lyhkäisiä eikä niistä jää juuri mitään käteen. Sille välille mahtuu myös niitä kenttiä, jotka tuntuvat keskenään peräjälkeen liian samanlaisilta ja joista ei löydy mitään kovinkaan mielenkiintoista täydennystä varustukseen. Jään kuitenkin suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus Skeletal Avenegrille tuo tullessaan. Pelin on luvattu ilmestyvän PC:n lisäksi myös Nintendo Switchille, Xbox Onelle, PS4:lle sekä PS5:lle.

Testattu versio: PC (Steam)
Kone: CPU: Ryzen 7 2700x 4.2 GHz
RAM: G.Skill Trident Z 32Gb 3200 MHz
MSI X470 Gaming Pro Carbon
MSI GeForce RTX 3070 Ventus 3X OC

V2.fi | Anne Kukkura
< V2.fi pelasi: Total ... V2.fi testasi: HP Re... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova