Kolikkopelivalmistajat torjuivat kopiointia keljuilla kikoilla, jotka koituivat lopulta pelien kohtaloksi. Harrastajien ansiosta nämäkin laudat saa nykyisin takaisin henkiin.

Vaikka itse missasinkin kolikkopelien kulta-ajan 1980-luvun alussa, niihin liittyy kuitenkin kohtalaisen paljon muistoja. Rahalla toimivia videopelejä oli vielä ysärinkin taitteessa operoinnissa myös omassa pienessä syntymäkaupungissani. Eikä edes mitään turhia pelejä: K-marketin kassojen vieressä seisoi Out Run, keilahallilla sai ajella Hard Drivin’ -pystykaappia ja Esso -huoltoaseman nurkassa nähtiin ainakin Plotting.

Paikallinen Matkahuolto oli paikka, jonne yläasteikäisenä päädyttiin usein koulun jälkeen norkoilemaan. Suurin syy oli varmasti sinne asennettu ns. virkamiespajatso – tuolloinhan myös rahapeliautomaattien ikäraja oli vielä 15 vuotta –, mutta myös odotussalin nurkassa kököttänyt RAY :n videopelikabinetti sai osansa taskurahoista. Kaappiin asennettu peli vaihtui kohtalaisen usein, mutta erityisesti mieleen jäi yksi, jossa oli kolme peliä samassa. Kahdessa näistä oli vieläpä yhtenevä tarina ja kaikkien grafiikka näytti hienolta. Pelin nimikin oli laatuvaikutelmaan sopiva: Three Wonders.



Three Wonders (Japanissa Wonder 3) on Capcomin vuonna 1991 julkaisema kolikkopeli, joka perustuu Capcom Play System- eli CPS1-järjestelmään. Se sisältää kolme peliä: toimintapelin Midnight Wanderers, räiskintäpelin Chariot ja puzzlen Don’t Pull. Kaksi ensin mainittua kertoo seikkailijoista nimeltä Lou ja Siva, jotka lähtevät ensin hankkimaan lentäviä vaunuja ja ne löydettyään räiskivät tiensä prinsessaa pelastamaan. Kolmannessa pelissä taas vipeltävät pupujussi Don ja orava Pull.

Midnight Wanderers on saanut selvästi inspiraatiota Capcomin kuuluisasta Makaimura- eli Ghosts ‘n Goblins / Ghouls ‘n Ghosts -pelisarjasta, vaikka onkin lähempänä perinteistä run and gun -peliä. Ampumisen lisäksi sankari viskoo erilaisia heittoesineitä vihollisten niskaan ja menettää ensimmäisestä osumasta vaatteensa. Vaikeustaso ei kuitenkaan ole aivan yhtä murhaava kuin GnG:ssä ja puntteja tasoittaa huomattavasti myös yhteistoiminnallinen kaksinpeli. Juuri tämä oli alkujaankin viehättävä ominaisuus kolikkopelissä, sillä kahden pelaajan voimin seikkailu etenee huomattavasti jouhevammin.

Chariotin esikuvana puolestaan ovat toimineet perinteiset Gradius-henkiset räiskinnät. Power-upeja keräämällä lentolaite muuttuu nopeasti kuolemaa kylväväksi tappokoneeksi, joita saa jälleen peliin kaksi kerralla. Peli ei ole mitään läpikävelyä, mutta kuitenkin kynnykseltään loivempi kuin moni muu arcaderäiskintä. Sekä Midnight Wanderersin että Chariotin grafiikka on todella upean näköistä ja päivittyy sulavasti. Don’t Pull jäi kolikkoautomaatissa kertakokeiluun, eikä Pengo-henkinen työntelypuzzle ilahduta 28 vuotta myöhemminkään. Grafiikka on huoliteltua ja pelattavuus sinällään kunnossa, mutta tässä seurassa peli tuntuu erikoiselta lisäykseltä, joka ei liity mitenkään kahden muun seikkailun tarinaan. Ehkä sen ajateltiin operointikäytössä parantavan tuottoja, mene ja tiedä.



Three Wonders on julkaistu Japanissa kotiversiona PlayStationille ja Saturnille vuonna 1998 osana Arcade Gears -sarjaa ja myöhemmin PlayStation 2 :lle ja Xboxille Capcom Classics Collection Vol. 2 -kokoelmilla. PSP :llä se nähtiin Capcom Classics Collection Remixed -julkaisussa. Tuorein esiintyminen on Retro-bitin Super Retro-cade -laitteessa muiden CPS1-pelien kanssa. Peliä on siis mahdollista pelata ihan laillisesti melkeinpä heti.

Itseäni kuitenkin kiinnosti eniten juuri alkuperäinen kolikkopelin emolevy. CPS1 on hieno järjestelmä, joka ylittää grafiikkateholtaan jopa aikaisemmassa Retro Rewind -artikkelissa esitellyn Sharp X68000 :n. Itse asiassa juuri Sharpia käytettiin alustan kehitystyössä mittapuuna ja sittemmin pelien kehitysalustana. Emuloidut versiot eivät vain pärjää sille sulavuudelle, jolla seikkailu vyöryy silmien eteen aidon raudan käskyttämänä.

Niinpä tulinkin hankkineeksi USA-version kortin itselleni kymmenisen vuotta sitten QuarterArcade -nettikaupasta. Jo paljon tätä ennen olin ollut kaupoissa toisesta yksilöstä, mutta se ei testatessa inahtanutkaan. Tiesin jo tuolloin syyn tähän, mutta taitoni eivät riittäneet kortin korjaamiseen.

Kaiken pahan alku ja juuri: paristo, joka ruokkii grafiikkapiiriä. Tai siis ruokki, kunnes tyhjeni.

Valitettavasti Three Wondersia ja monia muita samaan aikaan julkaistuja kolikkopelejä varjostaa tekninen seikka, jonka ansiosta moni peleistä päätyi sähkölaiteromuksi. Peliautomaattien ollessa suosittuja oli hyvin yleistä, että niitä myös kopioitiin jäljentämällä ROM-piirit ja vaihtamalla ne toiseen korttiin tai leipomalla niiden ympärille kokonaan uusi piirilevy. Näitä bootleg-kortteja on maailmalla edelleen niin paljon, että kolikkopelikeräilijöiden on syytä olla tarkkana ostoksia tehdessään. Kopiopelit kun eivät käytännössä koskaan ole alkuperäisen veroisia.

C-kortti sisältää käytännössä vain piirin ja liittimet pelilevylle. Jalat ovat niin tiheässä, etten suosittele niiden käsittelyä ilman mikroskooppia.

Valmistajat tulivat itse helpottaneeksi asiaa kehittämällä CPS1:n kaltaisia alustoja, joita käytettiin monessa pelissä. Tarkoituksena oli luonnollisesti laskea yksittäisen pelin kehityskustannuksia, ja näiden ”systeemien” käyttö olikin ollut alalla tapana jo pitkään Three Wondersin ilmestyessä. Samalla kuitenkin bootleggaus helpottui ratkaisevasti. Jos rauta pysyy jokseenkin vakiona, miten estetään ahkeria operaattoreita vaihtamasta pelejä toisiin vain kirjoittamalla uusia ROM-piirejä?

Vastaus löytyi ensin pelidatan salaamisesta ja erilaisista purkutaulukoista, joihin loppukäyttäjällä ei ollut pääsyä. Taulukot tallennettiin muistiin, jota ylläpidettiin paristolla, ja jos piirin irrotti lukeakseen sen sisällön, peli mykistyi. Tästä edettiin myöhemmin vielä monimutkaisempiin toteutuksiin. Three Wondersin tapauksessa emolevyllä majailee C-tytärkortti, jolla oleva ohjelmoitu piiri saa virtansa paristosta. Tämä piiri sisältää pelikohtaiset asetukset, joilla grafiikka esitetään. Ratkaisu ei tietenkään estänyt piratismia täysin, mutta hidasti sitä niin paljon, että useimmat operaattorit päätyivät hankkimaan kokonaisen uuden kortin Capcomilta.

EPROM-piiri tyhjennetään näyttämällä ultraviolettivaloa keskellä olevaan ikkunaan. Tämän jälkeen sen voi ohjelmoida uudelleen. MiniPro TL866 on halpa mutta hyvä ohjelmointilaite.

Valitettavasti tällä järjestelyllä myös allekirjoitettiin pelin kuolemantuomio. Tällainen ”suicide batteryksi” kutsuttu paristo kestää hyvässä lykyssä 25 vuotta, jonka jälkeen piiri mykistyy ja pelistä häviävät grafiikat. Omakin korttini oli vielä ostaessa toiminut hyvin, mutta kun sitä heräteltiin Suomen pelimuseon pelihallia varten, näytöllä ei näkynyt mitään. Oli aika käydä korjaustoimiin.



Osoitteessa www.arcadecollecting.com/dead/ toimii ”Dead Battery Society”, joka ilmoittaa heti alkuun, ettei se ole seura ollenkaan. Sen sijaan kyseessä on verkkosivu, johon on kerätty ohjeita suicide batteryn uhrien auttamiseen. Sivulla esitellään korjausohjeet ja tarjotaan ladattavaksi tiedostoja, joilla pelin voi korjata. CPS1-pelien sielunelämää on luonnollisesti selvitelty jo vuosikaudet, mistä on etupäässä kiittäminen MAMEa ja muita emulaatioprojekteja. Sen sivutuotteena, että pelejä on nyt mahdollista emuloida muilla laitteilla, näistä ROM-dumpeista voidaan myös laatia korjaustiedostoja alkuperäiselle laitteistolle.

Korjaus on periaatteessa yksinkertainen ja siihen liittyy kaksi työvaihetta: ensinnäkin grafiikkapiirin virransyöttöä on muutettava ja toisekseen osa pelin ROMeista pitää muuttaa vastaamaan uutta tilannetta. Molempiin kuitenkin tarvitaan hieman erikoistyökaluja: ROM-piirien kirjoituslaite eli ”prommeri” sekä kapeakärkinen juotoskolvi.

Koska EPROMit eivät maksa kerrassaan mitään, laitoin alkuperäiset piirit talteen ja kirjoitin niiden tilalle kokonaan uudet.

Capcom CPS1 käyttää yhden megabitin AM27C010-piirejä, joita saa ostettua Kiinasta muutaman kymmenen sentin kappalehintaan. Ohjelmointilaitteeksi kelpaa klassinen MiniPro TL866 , joka irtoaa alle 50 eurolla. Tämän jälkeen haetaan Dead Battery Societystä omaa versiota (USA, Japani tai muu maailma eli ”ETC”) vastaavat korjauspalat ja kirjoitetaan ne piireille. Alkuperäisetkin piirit voi toki halutessaan tyhjentää, mutta itse jätin ne varastoon, jos haluan joskus tehdä kortille jotain muuta (ks. jäljempänä).

Seuraavaksi tehdään pieni muutos CPS-B-piirin virransyöttöön: Kaksi nastaa nostetaan irti emolevyltä (DBS neuvoo katkaisemaan nämä, mutta se on turhaa, sillä pienellä askarteluveitsellä saa taivutettua ne irti) ja yhdistetään 5 voltin jännitteeseen, joka löytyy kortilla olevasta diodista. Homma on sen verran tarkkaa, että normaalilla näöllä varustettujen kannattaa käyttää apuna mikroskooppia. Sellaisenkin voi tilata Kiinasta varsin edullisesti. Työ kestää alle tunnin ja tämän jälkeen pariston voi poistaa, sillä kortti toimii jatkossa luotettavasti ilman sitäkin, eikä sillä enää ole ”parasta ennen” -päivää.

Muokattu C-kortti kiinnitettynä alustaan juottamista varten. Pikkukuvassa näkyy mikroskoopin ruudulta, miten kaksi pinniä on nostettu irti alustasta.

Edellä kuvatun kaltainen paristokorjaus on ollut tiedossa jo vuosikaudet ja se toimii kaikissa CPS1-peleissä. Tein sen omaan lautaani, koska minulla oli kaikki työkalut valmiina. Lisäksi olin huolellinen sen suhteen, että tekemäni muutos voidaan myöhemmin peruuttaa. Nykyaika on kuitenkin sen verran hienoa, että saatavana on myös ratkaisu, joka ei vaadi lainkaan kolvausta tai ROMien ohjelmointia.

Osoitteesta arcadehacker.blogspot.com löytyy rakennusohjeet laitteeseen, jolla voi ohjelmoida uudelleen CPS1:n lisäksi myös Capcomin uudemman CPS2-järjestelmän sekä muun muassa Segan System16:n vastaavia piirejä. Arcade Hacker -projekti on selvittänyt näiden suojapiirien toiminnan yksittäisten signaalien tasolle asti. Niinpä Arduinoon sekä lisämoduuleihin pohjautuvan, suhteellisen edullisen laitteen avulla on mahdollista kirjoittaa piirille uusi ohjelma, joka sivuuttaa suicide battery -ongelman kokonaan. Itse korttiin ei tarvitse tehdä mitään muita muutoksia.

Haksauslaitteen osien haaliminen, kokoaminen ja Arduinon ohjelmointi on toki oma työnsä, mutta kun vaivan on kerran nähnyt, vempele on käytettävissä myöhemminkin. Arcadehacker-blogi on muutenkin todella kiehtovaa luettavaa jokaiselle, jota kiinnostaa kolikkopelien toiminta hieman pintaa syvemmältä. Vaikka Three Wonders toimiikin nyt, olen silti hankkimassa tällaistakin laitetta, sillä omistan myös kasan Sega System16 -emolevyjä, joilla tikittää samanlainen kuolemankello.

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 1/2019
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi