Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Knockout City (PC) - polttopalloa esports-otteella

Miia Lyyra

05.03.2021 klo 16.50 | Luettu: 3558 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

MODERNIA POLTTOPALLOA TALOJEN KATOILLA JA TYÖMAILLA
V2.fi pääsi kokeilemaan suljettuun betatestiin 21. toukokuuta julkaisunsa saavaa polttopallopeli Knockout Citya. Pelin kehittäjänä toimii Mario Kart Live: Home Circuitin tuottamisesta vastuussa ollut Velan Studios. Betatestissä oli avoinna ainoastaan yksi pelitila: 3vs3 Team KO, mutta lopullisessa versiossa pelimuotoja on tarjolla huomattavasti enemmän. Seuraavan kerran peliin pääse tutustumaan jo huhtikuun alussa järjestettävässä testitilaisuudessa, jossa on luvattu olevan avoinna aiemman betatestin sisältö, mutta myös esimerkiksi 1vs1 -ottelut.

Ota pallo ja puske vastustaja ulos kentältä



Knockout Cityn perusidea on selkeä: heitä pallolla vastajoukkueen jäseniä kumoon ja ansaitse pisteitä. Mikäli lähimaastosta ei löydy palloa, voi oman tiimin jäsen tarvittaessa toimia sellaisena. Jokainen hahmo kestää kaksi osumaa, joten ”poltetuksi” joutumista kannattaa välttää kaikin keinoin. Karkuun ei kuitenkaan kannata juosta, vaan palamisen voi estää muun muassa ottamalla vastustajan heittämän pallon kiinni ja heittämällä sen takaisin.


Jos Knockout Citya pitäisi verrata jo markkinoilla oleviin peleihin, tuo se mieleen Rocket Leaguen, Super Smash Brosin ja Splatoonin. Rocket Leaguesta lainattua on pallon kanssa temmeltäminen, Super Smash Brosista taas korkeuksissa sijaitsevat kentät, joista voi pudota alas. Splatoonista tuttuja ovat värikkäät hahmot ja areenapelailu. Kieltämättä mieleen tulee myös kompaktien taisteluareenoiden ja 3vs3-tiimien kannalta V2.fi:n aiemmin arvostelema ja EA:n julkaisema areenataistelupeli Rocket Arena.


Polttopalloilu tuo lapsuudesta huonoja muistoja, sillä en koskaan osunut kehenkään pallolla, mutta olin aina ensimmäinen, joka paloi. Knockout Cityssa viholliseen tähtääminen on melko helppoa, vaikka vastustaja olisi nopea liikkeissään. Voittamisen tarvitaan kuitenkin eniten taktikointia, oikeaa ajoitusta ja pallojen hallussapitoa. Esimerkiksi mikäli pääsee yllättämään vihollisen selän puolelta ja iskemään, on vastustaja nopeasti heikossa hapessa. Pelaaminen oli kaikin puolin hauskaa ja ottelujen kestot sopivia. Olen jo hieman kyllästynyt battle royale -genressä pitkiin matseihin, joten noin kahdeksan minuuttia kestävät taistot olivat mukavaa vaihtelua.

Verkkomoninpelien nykytilanne huolestuttaa


Hintalappu pelillä on 20 euroa, mikä tuntuu yhden betatestin jälkeen juuri ja juuri sopivalta. Olen nykyisin todella kriittinen koskien uusia tulokkaita moninpelirintamalla, sillä mikäli pelaajat eivät löydä servuille, lopetetaan teoksien kehittäminen pian ja pahimmillaan palvelimet sulkeutuvat. Mielessäni kummittelee edelleen EA:n julkaiseman Rocket Arenan kohtalo, joka julkaistiin 30 euron hinnalla, mutta tippui lähes heti alelaariin ja on nykyisin saatavilla joko 5 euron hintaan tai osana maksullista EA Play -jäsenyyttä.


Rocket Arenan ennakossa kritisoin sitä, ettei peli ole pelattavissa ilmaiseksi. Koska Rocket Arenassa sekä Knockout Cityssa tuntuu olevan jotain samaa, karmii selkäpiitä uuden tulokkaan selviytyminen markkinoilla. Mukaan on toki tulossa myös muita pelimuotoja sekä kilpailullinen ranked-tila, mutta pärjätäkseen valtaisilla ja kovakilpailullisilla pelimarkkonilla, Knockout City tulee tarvitsemaan lapiollisen onnea, jotta pelaajat ottavat sen omakseen. Hypen luomista kuitenkin helpottaa, että polttopalloilua pääsee kokeilemaan maksutta rajoitetun ajan.


Vaikka suhtaudun nykyisin kriittisesti uusiin verkkopeleihin, jäi minua silti kiinnostamaan, millaista pelailu olisi yhdessä ystävien kanssa. Betatestin aikana toverit eivät puhuneet äänichatin puolella, joten kommunikointia ei ollut. Voittaminen vaatii keskustelua ja taktiikan kehittämistä, sillä tiimin tulisi viestiä aktiivisesti vihollisten ja pallojen sijainnista. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan Knockout Citya, erityisesti jos on esimerkiksi Splatoonin, Rocket Arenan, Rocket Leaguen tai Super Smash Brosin ystävä.



PC-tiedot: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 3200MHz RAM


V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi ennakoi: Outri... V2.fi testasi: Razer... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova