Voi ihmiskuntaa. Miltei kaikki tulevaisuuteen kurkistavat pelit, elokuvat ja kirjat tarjoilevat vision maailmasta, jossa asiat ovat katastrofaalisen huonosti. Tämä ei toki ole hirveän yllättävää, sillä kun nykyistä maailmaa vähän tarkastelee, Mad Max tuntuu todennäköisemmältä tulevaisuudelta kuin Star Trekin tieteiskommunismi.


Outridersin maailmassa ikävät tapahtumat vain seuraavat toisiaan. Pelin lähtötilanteessa maapallo on sössitty niin totaalisesti, että koko planeetta on palamassa kirjaimellisesti poroksi. Ihmiskunta rakentaa kiireellä pari suunnatonta avaruusalusta, joiden kyydissä edes pieni osa ihmiskunnasta voi matkustaa kohti uutta kotiaan jossain tähtien joukossa.

Tämäkään suunnitelma ei onnistu, sillä ensin matkalla toinen aluksista tuhoutuu puolittaen ihmiskunnan lukumäärän kertalaakista. Kun rippeet sitten vihdoin pääsevät paratiisiplaneetalleen, alta aikayksikön käy selväksi, että paratiisi onkin Helvetti. Planeetta osoittautuu alta aikayksikön täysin ihmiselämälle soveltumattomaksi, mutta minkäs teet. Poiskaan ei enää pääse, joten ainoa vaihtoehto on yrittää selvitä.



Outridersin pelaajat ovat niitä titulaarisia tunnustelijoita, joiden vastuulla piti olla tutkia uuden planeetan raja-alueita ja löytää ihmiskunnalle soveltuvia asumisalueita. Erinäisten tapahtumien jälkeen tunnustelijoiden joukko on kutistunut yhteen (pelaaja), tai maksimissaan kouralliseen (jos pelaa yhteistyötilassa muiden kanssa).


Nämä harvat selviytyneet eivät sitten olekaan enää täysin inhimillisiä, sillä siinä missä planeetan oudot muukalaismyrskyt muuttavat valtaosan uhreistaan alkuaineiksi, tunnustelijoille ne antoivat supervoimat. Niiden avulla jokainen pelaaja saa valita itselleen yhden neljästä hahmoluokasta, joilla kaikilla on yliluonnollisia kykyjä. Pelasin itse pyromaanikolla, joka ampuu käsistään liekkipaasia ja polttaa vihollisensa tuhkaksi, saaden itse samalla parannusta. Olisin myös voinut olla tekkileluja käyttävä snipu, lähitaistelussa viihtyvä selkäänpuukottaja tai liittolaisiaan suojeleva tankki.

Supervoimien ohella pelaajien käytössä on vino pino erilaisia tuliaseita haulikoista tarkkuuskivääreihin ja konekivääreihin. Alun kämäiset ruostepinot muuttuvat pelin edetessä aina vain eksoottisemmiksi ja harvinaisemmiksi versioiksi, samoin kuin pelaajien panssaritkin. Tarinatehtävien ohella pelaajat voivat suorittaa sivutehtäviä lootin ja kokemuspisteiden toivossa. Kumpiakin tarvitaan, jotta hahmo kehittyy alun rotantappajasta legendaariseksi sankariksi.


Jos tämä kaikki kuulostaa tutulta, kyse ei ole pelkästä kuvitelmasta: Outriders on veistetty samasta puusta kuin Destiny, Tom Clancy -pelit, Anthem ja miljoona muuta ”game as a service” -henkistä teosta. Voisin itse ehkä kysyä, kaipasiko maailma taas uutta tällaista, mutta vaikka suuri osa GaaS-peleistä floppaakin kunnolla, ne harvat hitit takovat sen verran rahaa, että riski ilmeisesti kannattaa edelleen.

Outridersin tapauksessa en löisi tämän hittimenestyksen puolesta hirveän suurta vetoa, sillä voi pojat. Ongelmia riittää.



Yleensä kun me pelitoimittajat pääsemme tutustumaan ennakkoon peleihin, kyseessä ovat keskeneräiset kehitysversiot, jotka pysyvät pahimmillaan pystyssä purkan ja jeesusteipin avulla. Niinpä niitä pelatessaan kannattaa aina muistaa, että kehitystiimillä on vielä kuukausia aikaa hioa peliään ja yrittää nähdä ongelmien ohitse. Outridersin tapauksessa näin ei ole. Se ei ole kuukausien päässä häämöttävän pelin varhainen kehitysversio, vaan koko pelaavalle maailmalle tarjolla oleva demo. Itse pelikin ilmestyy neljän viikon päästä, joten tässä vaiheessa tiimi lähinnä tekee viimeisiä viilauksiaan samalla kun pelilevyjä jo painetaan tehtailla.


Tämä on kaikki oleellista tietoa, koska Outriders tuntuu sellaiselta keskeneräiseltä raakileelta, joka kaipaa vielä kuukausien verran kehitystyötä. Osittain kyse on puhtaasti siitä, että peli antaa itsestään hyvin harhaanjohtavan ensivaikutelman. Peli näyttää ja tuntuu suojaräiskinnältä ja pelaaja automaattisesti kuvittelee, että tarkoituksena olisi kykkiä seinien takana piilossa ja ammuskella sieltä kohti vihollisten suojapaikkoja. Jopa kaikki tutoriaalit korostavat tätä vaikutelmaa.

Näin ei kuitenkaan ole, sillä vaikka pelin kenttäsuunnittelu ja kontrollit törkkivät pelaajaa kohti suojaa, Outridersiä pitäisi pelata kuin vaikka vuoden 2016 Doomia: aggressiivisesti vihollisten keskellä juosten ja näitä lahdaten. Pelisuunnittelu ei kuitenkaan tee tästä aina hirveän helppoa ja niinpä Outridersin pelaaminen tuntuu oudon skitsofreniselta puuhalta. Räiskintä ja hahmojen erikoiskyvyt ovat kuitenkin se pelin paras osa-alue, sillä kyllä se nyt vain on pahuksen hauskaa teleportata keskelle vihollisia, hidastaa nämä etanan vauhdille ja sitten lyödä näitä aikapuukolla niin kovaa, että jantterit muuttuvat hetkessä luurangoiksi.


Tämä ei kuitenkaan ole se suurin ongelma, sillä Outriders sisältää ämpärikaupalla käsittämättömiä ratkaisuja ja amatöörimäistä toteutusta. Otetaan esimerkiksi vaikka pelin runsaat välianimaatiot, joita on oikeasti joka välissä. Avasipa pelaaja ovea tai kiipesi vähän korkeamman esteen ylitse, peli feidaa joka välissä pieniin välianimaatioihin ja sitten takaisin, mikä kiskaisee pelaajan aina ulos siitä välittömästä peliluupista ja saa kokemuksen tuntumaan tökkivältä ja katkonaiselta.

Ongelmallisemmin taidetiimi on tavoitellut välianimaatioissa tosi-TV:n tunnelmia ja pistänyt pelin kameran heilumaan kuin kännisen kameramiehen käsissä konsanaan. Idean taiteellisista meriiteistä voidaan olla monta mieltä, mutta tekniikka ei toimi sillä lopputulos on niin nykivä ja tökkivä, että se herättää voimakasta pahoinvointia. Lisäongelmana äänten ja puheiden synkkaus on usein sekuntikaupalla irrallaan, puhutut repliikit katkeilevat puolivälissä kun peli päättää, että nyt on aika hypätä seuraavaan repliikkiin, tai koko välianimaatio vain loppuu kesken. Kun sitten on aika siirtyä takaisin peliin, yleensä siirtymä kestää niin kauan, että pelaaja saapuu puolikuolleena keskelle tulitaistelua, joka on ollut käynnissä jo sekuntien ajan.



Outriders ei siis todellakaan anna itsestään kovin positiivista ensivaikutelmaa, mikä on harmi, sillä kun jaksaa sissitellä ongelmien läpi ja etsiä neljästä hahmoluokasta sen itselle kaikkein sopivimman, peli-iloakin kyllä löytyy. En siis ole vielä täysin valmis tuomitsemaan koko peliä, mutta en toisaalta voi myöskään haudata huolia ja murheita. Kun itse peli ilmestyy jo muutaman viikon päästä, kehitystiimillä ei ole kauhean paljon aikaa korjata demoversiosta löytyneitä lukuisia ongelmia.

Ilahduttavasti koska kyseessä on julkinen ja kaikille avoin demo, itse kukin voi käydä arvioimassa, miten hyvin Outridersin peli elämäntapana -meininki itseä puraisee, joten kerrankin ostopäätöksen voi tehdä runsaan informaation myötä. Me taas palaamme varmasti asiaan lopullisen arvostelun myötä, kun itse peli ilmestyy.