Taannoisella virtuaalitodellisuusjutullani oli monenlaisia seurauksia. Ensinnäkin päädyin pitkästä aikaa ostamaan VR-sisältöä ja jopa uuden Oculus Quest 2 -silmikon, mutta lisäksi sain yhteydenoton HTC:n pääkallonpaikalta. En tiedä kuinka tarkkaan jossain määrin kriittinen kertomukseni oli siellä luettu, mutta HTC:n Euroopan pomo Graham Wheeler halusi tavata minut ja jutella siitä, miten yritys näkee VR:n tulevaisuuden.



Vaan kuinka ihmisiä tavataan aikana, jolloin koko maailma on kiinni ja siirtyminen maasta toiseen pressireissun vuoksi on paitsi hankalaa, myös jossain määrin vastuutonta? No virtuaalitodellisuudessa tietenkin. Ensin minua pyydettiin lataamaan koneelleni HTC:n Vive Sync -ohjelmisto (löytyy Viveport-palvelusta, johon voi ostaa joko jäsenyyden tai 14 päivän kokeilun, jonka sitten unohtaa peruuttaa, tai siis kaveri unohti ja se oli noloa). Sitten piti ladata puhelimeen Vive Sync Avatar -sovellus ja ottaa sillä kasvoista kuva, josta ohjelmisto kehitti minulle virtuaaliavatarin. Algoritmi oli selvästi säädetty imartelemaan, sillä pitkän työprojektin ja huonon nukkumisen jäljiltä voin vakuuttaa, että näytin aivan erilaiselta kuin bittivastineeni tämän jutun kuvissa.

Valmistelujen jälkeen pääsin sitten lopulta astumaan neuvottelutilaan, jollaisena toimi vuoren rinteellä sijaitseva amfiteatteri. Näkymä Golden Gate -sillalle kruunasi maiseman, ja Grahamin aloittaessa diaesityksen ponnahti teatterin reunalta esiin jättimäinen näyttöruutu. Tässä kohtaa törmäsimme ensi kertaa demoefektiin: isäntäni oli jo ehtinyt edetä asiassaan kun tulin kysyneeksi, että pitäisikö minun nähdä tässä jotain muutakin kuin pelkkä latausruutu. Tilanteen korjaamiseen riitti esityksen sulkeminen ja avaaminen uudelleen, mutta kieltämättä jäin kaipaamaan jotain varmistusta siitä, että kaikki osallistujat näkevät saman dian.

Kyseessä ei ollut ns. liskojen yö, vaan esimerkki siitä, mitä kokouksiin voi tuoda mukaan.

Toinen asia, jonka koin hieman hankalaksi, oli muistiinpanojen tekeminen VR-lasit silmillä. Siksi tämäkin haastattelu on kirjoitettu jutuksi muistinvaraisesti eikä repliikki kerrallaan. Kuulemma erilaisia työkaluja tähän on kuitenkin kehitteillä.



Oikeastaan se tärkein asia jonka halusin tietää oli, että miten HTC näkee itsensä ja Vive-silmikkonsa tulevaisuuden lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Aiempi VR-juttuni sai paljon kommentteja, joissa esitettiin kritiikkiä 1000 euron hintaisen Vive Cosmos Eliten hinta-laatusuhteesta. Samaan rahaan kun saa jo kaikenlaista muutakin, ja kuten Oculus Quest 2 -jutussani kerroin, tarjous on aika kova niille, joita Oculus- ja Facebook-tilien yhdistäminen ei hirvitä. Noin 350 eurolla saa riittävän hyvää tekniikkaa, jolla voi nauttia virtuaalitodellisuuden sisällöistä jopa ilman mitään muita laitehankintoja. Ei ole salaisuus, että moni tuttavani on hiljattain lopulta päätynyt Quest 2:een kuultuaan havaintojani siitä.

Grahamin vastaus lähti tietenkin liikkeelle siitä, että HTC:n bisnesmalliin ei liity käyttäjien tietojen keräämistä, ja että he tavoittelevat ennen kaikkea harrastukseen vakavasti suhtautuvia harrastajia. ”Jos ostat 3000 euron PC:n, et halua siihen 300 euron laseja” esitettiin argumenttina useamman kerran. HTC:n näkemys on myös, etteivät tällaiset entusiastit ole lainkaan marginaalinen ryhmä, vaan heillä on asiakkaina esimerkiksi ilmailun harrastajia, joiden mielestä VR ja pilottiohjaimet ovat suorastaan halpa vaihtoehto oikealle lentoajalle.

Ei Quest 2:n menestys ole silti ohi silmien mennyt HTC:lläkään. He näkevätkin, että periaatteessa intohimoisella VR-harrastajalla voi jatkossa olla jopa kolme eri silmikkoa: kotikoneessa Viven kaltainen, tietokonetta hyödyntävä laitteisto, olohuoneessa itsenäisesti toimiva Quest 2 -tyyppinen toteutus (mutta tietenkin HTC:ltä) ja vielä mukana kulkeva, kevyempi XR-silmikko, josta voi vaikkapa katsoa leffaa joukkoliikenteessä (sitten kun sitä voi taas käyttää). Kenellä tähän on varaa on sitten tietysti vielä eri kysymys.



Kävimme pitkän keskustelun myös siitä, mihin kiinnitin huomiota jutussani, eli Viven vaatimasta säätömäärästä. Aiemman jutun kommenteissa mainittiin majakoiden sopivan ”keskustelun aloittajiksi” huoneen seinälle, mihin totesin keskustelun ainakin omien läheisteni kanssa edenneen vähän eri suuntaan kuin olisin toivonut, kun seiniä pitkin kulki pitkiä virtajohtoja majakoille.

Oculus Quest 2 sekä muutama muukin kilpailija käyttää laitteessa oleviin kameroihin perustuvaa ns. sisältä ulos -seurantaa. Tämä on luotettavimmillaan tietysti vain silloin, kun kamerat näkevät ohjaimet. Kun kapula on katveessa, sen sijaintia voidaan vain päätellä liikeantureiden perusteella, toisin kuin mittamajakoilla ulkoapäin tehtävässä paikannuksessa. Graham yritti kovasti vakuuttaa minua siitä, että vaikka en itse pelatessani ole juurikaan huomannut eroa näiden kahden teknologian välillä, se on tietyissä tilanteissa ratkaiseva. Tämä olisi ollut helpompi uskoa, jos miltei välittömästi tämän jälkeen hänen virtuaaliavatarinsa pitelemä Vive-ohjain ei olisi päättänyt kohota ilmaan, jossa hetken satunnaisesti kierreltyään se sitten palasi omistajalleen. Tekemistä on siis vielä kaikilla.





HTC on toiminut VR-markkinoilla pitkään, ja yhtä pitkään on odoteltu myös sitä äärimmäistä killer appia, joka lopulta tuo silmikot joka kotiin. Olimme yhtä mieltä siitä, että vielä emme ole sitä nähneet, mutta ehkä myös siitä, että tunnelin päässä näkyy valoa. PSVR:ää on myyty miljoonia kappaleita ja Sonylta on tulossa siitä uusikin versio, Quest 2 käy kaupaksi ihan mukavasti (Superdatan mukaan miljoona laitetta vuoden 2020 neljännellä kvartaalilla, nykyinen arvio yli 2 miljoonaa) ja moniin peleihin on alkanut ilmestyä kivoja VR-bonuksia. Varsinaisten VR-pelien kärkinä ovat kuitenkin edelleen Half-Life: Alyx ja Beat Saber sekä epälukuinen joukko kauhu- ja FPS-pelejä.

Haastattelun perusteella jäin vahvasti siihen vaikutelmaan, että HTC haluaa profiloitua ensisijaisesti PC-pelaajien ja hyötykäyttäjien VR-toimittajaksi ja tuottaa laitteistoja, joilla voi nauttia tuoreimmista julkaisuista tekemättä kompromisseja. Jos siis peliluolastasi löytyy järeää rautaa, sinun ei HTC:n mukaan kannata rajoittaa sitä vaikkapa käyttämällä Quest 2:n kuvan pakkaukseen perustuvaa USB-yhteyttä. Kilpailijoita kuitenkin riittää myös high-endin puolella, enkä oikein saanut vastausta siihen, miten esimerkiksi HP Reverb G2 tai Pimaxin 5K/8K-tarkkuuden tuotteet vertautuvat Vive-mallistoon.

VR kokousalustana oli säädöstä huolimatta mielenkiintoinen. On aivan eri asia keskustella vaikkapa laitteesta tai rakennuksesta, kun sitä voi katsella eri kulmista. Luonnollisesti myös tähän vaadittava vaiva on eri luokkaa kuin pelkässä perustason PowerPoint-esityksessä, joten en välttämättä näe VR-neuvotteluiden alkavan joka firmassa heti ensi viikolla. Vallitsevassa maailmantilanteessa oli kuitenkin ihan mukavaa päästä hetkeksi johonkin ihan muualle – vaikka sitten kuvitteelliseen amfiteatteriin San Franciscon lähistölle.