Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Blizzard Arcade Collection (PC)

Matias Puro

01.03.2021 klo 20.32 | Luettu: 2311 kertaa | Teksti: Matias Puro

Kovaksikeitetty kolmikkokokoelma
Blizzard Entertainment, yksi pelimaailman legendaarisimmista peliyhtiöistä, juhlistaa tänä vuonna 30-vuotista taipalettaan. Alkujaan Silicon & Synapsena tunnettu yritys on tullut tutuksi sellaisista pikkupeleistä kuin Warcraft, Starcraft, Diablo ja Overwatch, mutta tällä kertaa katsellaan vähän kauemmas menneisyyteen. Vuosikymmeniä juhlitaan muun muassa myöhemmin julkaistavalla Diablo 2:n uusversiolla, mutta manalan herran pieksennän ohelta löytyy muutakin nostalgiamatkaa. Blizzard nimittäin kunnioittaa firman alkutaipaletta uunituoreella Blizzard Arcade Collectionilla, jota pääsee pelaamaan PC:n lisäksi Playstation 4:llä, Xbox Onella ja Nintendo Switchillä.

Radikaalia ysäröintiä, hemmot!


90-luvun alun Blizzard-pelejä esittelevä Arcade Collection ei ole nimestään huolimatta mikään muutaman arcademaisen pikkupelin katalogi, vaan kyseessä on kolmesta täyspitkästä pelistä koostuva kokoelma. Kolmikosta tunnetuin on todennäköisesti The Lost Vikings, sivusta kuvattu seikkailupuzzleilu, jossa pitkäpartaiset viikingit joutuvat ulkoavaruuden kummajaisten kidnappaamiksi. Hirviöitä vastaan taistellaan myös Blackthornessa, jonka dystopiassa yksinäinen pyssysankari pelastaa valtakunnan hauli kerrallaan. Viimeisessä pelissä, Rock n’ Roll Racingissä, hurjastellaan dystooppisessa romurallikisassa.


16-bittiset pelit on alkujaan julkaistu Super Nintendon ja Sega Genesiksen kaltaisille laitteille, joka otetaan hienosti huomioon: Arcade Collection on selvästi nostalgian makuinen aikamatka 90-luvulle, joten pelit voi pelata haluamansa alustan versioina. Erot ovat pääosin pieniä, mutta esimerkiksi Blackthornen 16- ja 32-bittisistä versioista löytyy grafiikkaerojen lisäksi lisäkenttiä. Rock n’ Roll Racingiä taas voi ajella SNES- ja Genesis-versioiden lisäksi myös neljän pelaajan jaetulla ruudulla. Kaikista peleistä on tarjolla myös ns. “definitive edition”, eli kaikki herkut ja parhaat puolet sisältävä versio.


Kolmen pelin lisäksi kokoelmaan kuuluu iso läjä ylimääräistä tauhkaa, kuten pelien alkuperäisiä mainoksia, kansi- ja konseptitaidetta sekä valokuvia kehitystyön ajoilta. Mukana on jopa videohaastatteluja, joiden kokonaiskesto on noin tunnin kieppeillä.

Nostalgiannälkäisille vai uusille pelaajille?


Kenelle tämä paketti nyt sitten oikein on suunnattu? No selkeästi lähinnä ihmisille, jotka kokivat pelit jo ilmestyessään. Tämä ei silti tarkoita, etteivätkö muutkin voisi kokea kokoelmaa. Arcade Collectionin etuna on, että pelit ovat ihan aikuisten oikeita pelejä: yleensä tällaiset vanhuspelien kokoelmat sisältävät muutaman tunnin pikkuräpellyksiä, joilla on käytännössä vain ja ainoastaan nostalgia-arvoa. Arcade Collectionin pelit – erityisesti erinomainen The Lost Vikings – tarjoavat monipuolisia mekaniikkoja sekä hiottuja pelikokemuksia, jolloin niistä voi nauttia menneisyyden fiilistelyn lisäksi myös muista syistä.


Ensikertalaisuus vie toki osan fiiliksistä pois. Ei ole suoranaisesti ihme että innostuin nimenomaan The Lost Vikingsistä, sillä peli kuuluu omiin lapsuudenmuistoihini. Ja vaikka pelejä osaa arvostaa, ero nykyaikaisiin tuotoksiin on kovin räikeä. Erityisesti Rock n’ Roll Racing tuntuu täysin oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotokselta. Satiiriset radiojuonnot, toimintaleffoista tutut rokkirallit ja leluautoja muistuttavat kaarat ovat kuin suoraan suoneen injektoitua ysäri-ydinmehua. Osa peliajasta taas kuluu päätä raapien: vaikka Blackthornen rotoskoopatut liikkeet ovat tyylikkäitä, 2D-räiskintäpelin pelaaminen on nykystandardeilla tönkköä ja hidasta.


Jos peleistä kuitenkin on kiinnostunut, Blizzard Arcade Collection on erinomaisesti toteutettu paketti niiden kokeilemiseen. Pelit pyörivät hienosti, ohjaus toimii hyvin sekä ohjaimella että näppiksellä, ja vapaa tallennusmahdollisuus auttaa nykyajan kiireiden keskellä. Kaihoisimpia huokauksia aiheuttavat kuitenkin asiakirjat: kuvat vanhoista koteloista ja lehtimainoksista hymyilyttävät pakostakin, ja kun niistä nauttii digitaalisesti, säästyy vielä kanahäkin täyttäviltä pahvilootiltakin. Suurin kynnys syntyy rahasta: pelkät pelit ja asiakirjat sisältävä essential pack kustantaa alustasta riippumatta 20 euroa. Tämän lisäksi voi hassata ylimääräisiä kymppejä, jos haluaa saada Blizzard-peleihin ylimääräistä tauhkaa kuten Overwatchin loot boxeja, WoW-lemmikkejä tai Hearthstone-korttipakkoja. 20 euroa kolmesta 30 vuotta vanhoista peleistä on aika paljon, vaikka paketti onkin hyvin tehty.


Tämä lause alkaa näkyä lähes jokaisen remasteroinnin ja kokoelman lopussa, mutta se pitää tälläkin kertaa paikkansa: jos haluat pelata The Lost Vikingsia, Rock n’ Roll Racingia ja Blackthornea, sekä tutustua näiden pelien ja peliyhtiön historiaan, Blizzard Arcade Collection on erinomainen tapa tehdä niin. Keskivertotallaajalle kokoelma voi toimia mielenkiintoisena kurkistuksena 90-luvun alkupuolelle, mutta eivät nämä pelit ensikertalaisten päitä räjäytä.



Lyhyesti: Blizzard Arcade Collection kokoaa yhteen kolme peliä Blizzardin alkutaipaleelta. Nostalgiannälkäisille faneille on tarjolla myös pelien taustoja avaavia dokumentteja.

V2.fi | Matias Puro
< Pelataanpa: PS2-talv... V2.fi pelasi: Fitnes... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova