Iron Gate AB:n kehittämä Valheim herätti minussa alkuun lähinnä epäilystä. Mitä enemmän luin pelistä, sitä skeptisemmäksi tulin: jaa että Early Accessissa julkaistu avoimen maailman selviytymispeli? Retrohtavia grafiikoita? Materiaalien keräilyä ja oman tukikohdan rakentelua, yhdistettynä yksinkertaiseen toimintaan? Ja vielä viikinkimaailmassa, mikä alkaa tässä vaiheessa olla yhtä nähtyä kuin piraatit, zombiet ja ninjat? Kaiken lisäksi koko internet tuntuu kohisevan samasta pelistä, mikä viittaa yleensä muutaman viikon hyperbolantäytteiseen hulabaloohon, jota seuraa kuukausien radiohiljaisuus. Ainekset eivät siis suoranaisesti olleet lupaavia, mutta millaista soppaa lopulta tarjoiltiin?



No voi hyvä Odin miten väärässä olin! Tai ainakin uskoisin olevani, sillä ensivilkaisuun käytetyn viikonlopun aikana Valheimin maailmasta ehti kokea vasta rahtusen. Viikinkiviikonloppu jätti kuitenkin niin hyvän maun suuhun, että tapparaa tulee heiluteltua varmasti myös vapaa-ajalla.


Minecraftista alkanut open world survival -buumi on kohdannut vuosien varrella sekä nousuja että laskuja, ja tässä vaiheessa eri variaatioita löytyy pilvin pimein. Rust keskittyy klaanisotimiseen, Arcissa on dinosauruksia ja The Forestissa paetaan kannibaaleja; tässä jatkumossa Valheim on pitkälti vain viikinkivariaatio samasta kamasta. Valheim ei siis suoranaisesti uudista läpikaluttua genreä, mutta tavanomaisista palasista on onnistuttu rakentamaan hienosti tasapainotettu ja äärimmäisen koukuttava seikkailu. Early Access-peliksi Valheim tuntuu myös yllättävän valmiilta.


Pelin alussa Odin etsii kuolleista sotureistaan mahtavimmat puhdistamaan Valheimin maailmaa, jonne Odin on aikoinaan ajanut vihollisensa pakoon. Valheimiin saavuttuaan pelaaja saa selkeän tavoitteen: maailmasta löytyy tietyt pomohirviöt, jotka pitäisi tappaa. Tehtävänannon jälkeen henkiin herätetyn pohjanmiehen arki muistuttaa genren normia: kerätään kiviä, hakataan puita, rakennetaan alkeellisia työkaluja, kerätään sekä hakataan vähän lisää ja rakennetaan jonkinlainen asumus. Pian metsän menninkäisiä ei tarvitse huitoa kivikirveellä vaan peitsellä, eikä uudisraivaajan tarvitse rakentaa torppaa pelkkien marjojen voimalla. Jo perinteinen rakentelu sekä keräileminen paljastaa, miten hyvin Valheim on tasapainotettu: jäykkyydestä huolimatta rakentelu on hauskaa, ja puiden kaatamisesta on saatu mielenkiintoista fysiikkaleikkiä. Hakun heiluttelu on yhä monotonista naksuttelua, mutta sentään tarpeeksi nopeaa ja tehokasta, ettei tylsyys yllätä. Tasapainotus ja uuden teknologian löytyminen on rytmitetty hyvin.



Noin parin tunnin alkuvalmistelun jälkeen peli käynnistyy kunnolla, ja maailma alkaa avautua. Valheimin selkeät tavoitteet olivat suurimpia motivaattoreitani pelaamiseen: yli kymmenen Minecraftin täytteisen vuoden jälkeen en tarvitse enää yhtään “tutki maailmaa ja keksi oma seikkailusi!” -tyylistä haahuilua, vaan nimenomaan selkeitä tavoitteita, vaikka niiden suoritustapa olisikin vapaampi. Valheimissa minulla on pienemmän skaalan touhuilun lisäksi myös selkeät pitkän aikavälin tavoitteet. Toki käytännössä kaikissa genren peleissä on vastaavia tavoitteita – Minecraftissakin on ender dragoninsa – mutta ne eivät ole yhtä olennainen osa peliä.


Monipuolinen taistelusysteemikin tuo eroa kilpailijoihin: voi olla että viime aikojen souls-like -pelien buumi on jäänyt alitajuntaani, mutta Valheimin toiminta muistutti enemmän Dark Soulsia kuin genrelle tuttua hyökkäysnapin nakutusta. Toiminta on toki varsin riisuttua, mutta blokkaukset, väistöt, tappavat viholliset ja ennaltaopittavat hyökkäysketjut toivat jatkuvasti mieleen From Softwaren Souls-pelit. Mielikuvitukselliset pomoviholliset aiheuttavat myös tuttua puistatusta, ja sen tuntee sisuskaluissa saakka, kun tannerta tömisyttänyt trolli kaatuu ensi kertaa elottomana maahan.

Hiljalleen pelaajalle avautuu muitakin pelialueita, kuten lumisia vuoria ja synkkiä kuusimetsiä. Myöhemmästä pelistä löytyy kaikkea massiivisien viikinkilaivojen, monikerroksisten kivilinnakkeiden ja kymmenpäisten seurueiden väliltä, joihin en itse vielä päässyt osalliseksi. Moninpeli on aika isossa osassa: yksinkin voi seikkailla, mutta enempi on tässä tapauksessa parempi. Tekijät suosittelevat noin 3-5 seikkailijan joukkoa, mutta serverit tukevat jopa kymmentä samanaikaista sarvikypärää. Valheim on käytännössä puhdas PvE-peli (pelaajat vastaan ympäristö), vaikka myös PvP:n (pelaajat vastaan pelaajat) saa halutessaan päälle.


Teknisesti peli tuntuu varsin viimeistellyltä, varsinkin kun ottaa huomioon että kyseessä on pikkufirman Early Access -peli. Bugeja toki on, ja esimerkiksi vihollisen reitinhaku ontuu sekä tiheässä kuusikossa että ahtaissa sisätiloissa – eikä se tekoäly muutenkaan ole kummoinen. Visuaalisesti peli ansaitsee bonuspisteitä: vuosituhannen taitteen kulmikkaita 3D-mallinnuksia ja nykyaikaisia efektejä yhdistelevä tyyli on samaan aikaan tuttu, mutta omintakeinen. Pelin tuottaneen Coffee Stain Studiosin aiempi, myöskin erinomainen Deep Rock Galactic ihastutti samankaltaisella tyylillä.

Kunhan Valheim jatkaa kehitystään samaan suuntaan tai viimeistelee nykyisen paketin nätisti, tarjolla voi olla genren uusi klassikko. Jäädään seuraamaan.

Valheim on saatavilla Steamin Early Accessista reilun 17 euron hintaan.