Juuri ennen joulua Razerilta ehti testailtavaksi saapua vielä muutama paketti, eli Xbox Series - ja Xbox One -konsoleille suunnattu langallinen Wolverine V2 -peliohjain sekä langattomat Hammerhead Pro -nappikuulokkeet.



Aikainen ennakkovaraukseni varmisti sen, että Xbox Series X saapui julkaisupäivänä olohuoneeseeni, joten lisäohjaimen testausmahdollisuus oli joulupäiville vallan sopiva työtehtävä. XSX:n mukana tuleva ohjain - vaikka erinomainen onkin - jätti hieman toivomisen varaa X1:llä Elite-ohjaimella pelaamaan tottuneelle, mutta Elitestä taas uupuu Share-painike, jonka uusi malli toi tullessaan. Razerin Wolverine V2:sta sekin, muutaman lisävippaskonstin lisäksi, löytyy.


Ensikosketuksella langallinen Wolverine V2 tuntuu vain inasen isommalta kuin Microsoftin ohjaimet. Tatit ova tutuissa paikoissa, samoin ristiohjain ja toimintonäppäimet. Jälkimmäisistä tosin löytyy heti sen suurin tuntumaero, sillä d-pad ja XYAB-painikkeet ovat liukaspintaisia ja naksuvat hennosti niiden alta löytyvien mikrokytkimien vastaanottaessa painalluksia. Sama fiilis on myös olkapainikkeissa sekä WV2:n ylimääräisissä lisä-olkapainikkeissa. Tatit ovat ehkä hieman liukkaammat kuin vakio-ohjaimissa, mutta liipasinten sekä kämmeniä vasten olevien ulokkeiden tuntumasta pidin. Ohjaimen alapuolelta löytyvät myös liipasinlukot, joilla niiden painalluksen voi asettaa huomattavasti lyhyemmäksi. Kaiken kaikkiaan totuttelu Razerin käyttämiseen ei ottanut kauaa ja pidän sen muotoilua parempana kuin minkään muun kokeilemani third party -Xbox-ohjaimen.

Pistin Wolverinen pariin tiukkaan testiin. Pelaan NHL-peliä kohtuullisen säännöllisesti ja kourani ovat muotoutuneet Xbox-ohjaimen ympärille, jotta jokaisessa nopeassakin tilanteessa oikea nappiyhdistelmä sinkoutuu selkäytimestä. Wolverinella pelatessa en huomannut tässä muutosta suuntaan enkä toiseen, mikä on sekä hyvä, että huono asia. Se tekee mitä lupaa, vähintään yhtä hyvin kuin Microsoftin ohjain, mutta langallisuuden edut eivät oikein havaittavasti käyneet ilmi. Ehkä piuhallisuus tasasi erilaisesta muotoilusta ja näppäintuntumasta mahdollisesti syntynyttä fiilismuutosta.


Jäkismatsien aloitusvoitot Razerillakin onnistuivat, mutta paremmin ero voisi tulla esiin hiuksen hienoissa headshot-hetkissä tai tappelupelien näppäinyhdistelmien suorittamisessa. Tetriksen pelaamisessakaan ohjaimella ei tullut ongelmia - ainakaan niissä naputtelunopeuksissa, joihin omat kykyni yltävät. Ainakaan siis huonompaan suuntaan ei menty. Käytin Wolverinea peliohjaimena myös PC:llä ja siiihen tehtävään se on nyt hieman vakituisemmin jäänytkin. Muun muassa Forza Horizon 4 sujuikin ongelmitta “melkein kuin Microsoftin Xbox-ohjaimelta”.

PC:llä Wolverine ei yllättäen näkynyt Razer Synapsessa, vaan sitä varten piti ladata oma “Controller Setup for Xbox” -ohjelmisto. Sama ohjelmisto löytyy myös Xboxeille. Sillä saa tehtyä useampia eri profiileita, sekä mapattua toiminnot lisäolkanäppäimiin, sekä View- ja Menu-painikkeisiin. Share-, Xbox- ja Audio Configuration -painikkeita ei voi ohjelmoida, mutta Xboxilla jälkimmäinen pohjassa voi säätää chatin ja peliäänten suhdetta tai äänen voimakkuutta yleensä. Lisäksi ohjelmistolla voi säätää analogitattien herkkyyttä ja värinän tehoa.


Normaali langaton Xbox Series -ohjain maksaa hieman yli 60 euroa, eli noin puolet vähemmän kuin Razer. Elite-ohjaimet taas ovat muutaman kympin sitä kalliimpia. Mikäli on sillä tasolla pelaamisessaan, että uskoo langallisuuden auttavan niiden viimeisten mikrosekuntien tiristämiseen Xboxilla, tai kaipaa muutamaa lisäpainiketta/toimintoa, on Wolverine V2 varteenotettava vaihtoehto. Vähän ihmetystä herätti kuitenkin se, että USA:n Razer-kaupasta ohjainta saa hieman alle 100 dollariin (83 euroa), joten Eurooppalisä on melkoinen.



Razer Wolverine V2
Hintaluokka: 120 eur
Lisätietoa: Razer



Matkustamisen väheneminen viime vuonna vähensi omalla kohdallani nappikuulokkeiden tarvetta. Toki asian tilaa olisi voinut palkata vaikka ulkoilemalla enemmän, mutta... noh. Kuuloketeknologia kuitenkin kiinnostaa, joten kun Razer ilmoitti, että arvioitavaksi olisi tarjolla uudet, melkoisen tymäkällä hintalapulla varustetut Hammerhead True Wireless Prot, korvakarvani heräsivät.


Hammerhead TWP:iden paketissa tulee ‘varsimallisten’ (siis muotoilultaan samaa sarjaa Applen Airpodien kanssa) nappikuulokkeiden lisäksi kangaspäällysteinen USB-C-kaapeli, kuulokkeiden lataus/säilytysrasia, kuulokkeissa kiinni olevien lisäksi kolmet eri kokoiset kumitulpat sekä bonuksena vielä Complyn valmistamat “premium foam tips” -tulpat, joiden muistivaahto muotoutuu korvakäytävien mukaan ja vähentää näin ulkopuolista melua. Lisäksi Razerille tyypillisen tyylikkäästä mustavihreästä paketista löytyy vielä ohjekirjanen, QR-koodi uusien Comply-päiden tilaamiseen sekä Razerin tuttu pieni kiitoskirje. Latausrasia on mukavan pienikokoinen, mutta yllättävänkin geneerisen oloinen, perusmuovinen pötkylä.

Yksi testi langattomille napeille on aina se, miten nopeasti niiden käyttö alkaa luonnistua ilman käyttöohjeiden tai tutoriaalien läpikäyntiä. TWP:issä ei ole näkyviä painikkeita, joten otettuani ne kotelostaan pohdin asiaa hetken ja tartuin kännykkään - jossa olikin jo viesti siitä, että Razer TWP:t haluavat parittua. Varsin kätevää siis, etenkin kun joidenkin vastaavien kanssa on tullut tapeltua pidempäänkin. Latasin Play-kaupasta kuitenkin myös varta vasten näitä kuulokkeita varten tehdyn sovelluksen ja sen kanssa olikin lyhyt taistelu, kun sovellus halusi, etteivät kuulokkeet ole käytössä sovelluksen käynnistyksen aikana, mutta automaattiparitus halusi innokkaasti etuilla. Parin yrityksen jälkeen homma kuitenkin pelitti ja pääsin säätämään sovelluksesta mm. ääniprofiileja.


Nappien päätyjä eri tavoin naputtelemalla haltsasin myös kohtuullisen pian, miten pausetetaan, miten skipataan seuraavaan tai edelliseen kappaleeseen ja miten vaihdetaan ANC / ei-ANC:tä / ambient-tilojen välillä. Pitkällistenkään hipelöimisyritysten jälkeen en kuitenkaan löytänyt, mihin suuntaan pitäisi hipaista, jotta äänenvoimakkuutta saisi säädettyä. Tutoriaalikaan ei asiaan auttanut, tosin sieltä opin, että tripla-napsautus ja sen päälle pitkä painallus vaihtaa kuulokkeet Gaming-tilaan, jossa yhteyslatenssin luvataan vähenevän 60 millisekuntiin. Lopulta selvisi, että äänenvoimakkuutta ei voikaan vaihtaa suoraan kuulokkeista, mutta ainakin kätevä toiminto on se, että musiikin toisto pysähtyy heti automaattisesti, kun napin ottaa pois korvasta.

Kuulokkeiden peruäänisprofiili on suunnattu esports-pelaajille, joten sen parasta antia ovat keski- ja ylä-äänet, joita tarvitaan kommunikointiin ja vihollisten havainnointiin. Musiikin kuuntelussa olin yllättynyt siitä, kuinka vaimea bassopuoli oikeastaan olikaan. Bass boost -ääniprofiili auttoi asiaan mukavasti, eikä silti ylikorostanut bassoa ainakaan minun musiikkivalikoimallani. Näitä kuunteli mielellään auton kyydissä, varsinkin kun ANC vaimensi meluäänet mukavan utuisiksi: nappia painamalla Honda puhisevan ilmastointinsa kera muuttui sisätilamelultaan Teslaksi. Parempiakin melunvaimentimia olen testannut, mutta nimenomaan tietokoneen/auton/matkustusvälineen yleiseen huminaan Hammerheadit iskevät hampaansa tehokkaasti. Napeilla on myös THX-sertifiointi, mutta ei aptX-koodekkitukea.

Akunkeston lupaus neljästä tunnista ANC päällä vaikutti pitävän paikkansa. Se on inasen lyhyt pidemmille reissulle (ja kilpailijoihin verrattaessa), mutta kotelolatauksella saa toki lisäaikaa, langatonta latausta napeissa ei ole.

Hammerheadit kuulostavat oikein hyviltä, tuntuvat mukavilta korvissa ja nappaan ne mielelläni kyytiin jonnekin lähtiessäni. Mutta olisinko ostanut ne kaupasta? Ne ovat saman hintaiset kuin Apple AirPods Prot, joissa on varmaankin jonkin verran omenakansan fanituslisää. Onko Razerilla yhtä intohimoisia faneja? Luultavasti ei. Toki mm. Sonylla on paljon kalliimpiakin nappeja, mutta itselleni jää Hammerhedeista silti fiilis, etteivät tässä aivan hinta ja ominaisuudet kohtaa.



Razer Hammerhead True Wireless Pro
Hintaluokka: 210 eur
Lisätietoa: Razer