Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Puyo Puyo Tetris 2 (Xbox Series X)

Manu Pärssinen

02.01.2021 klo 18.07 | Luettu: 2424 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Enkös minä tätä jo pelannut?
Kolmisen vuotta sitten arvostelin ensimmäisen Puyo Puyo Tetris -pelin PS4:lle neljän tähden arvoisesti (se löytyy täältä) ja joulukuussa se sai jatkoa. Voin kuvitella tekijöiden dilemman jatko-osan sisällön suhteen, sillä Tetris on Tetris ja Puyo Puyo on Puyo Puyo ja vaikka niiden yhdisteleminen tietylle asteelle asti toimii, on uusien variaatioiden virittely tai sääntöjen keksiminen aina riskialtista. Puhuin tästä joskus Tetris Effect -arviossani, sillä kyseinen peli on ainoita pelin kohta 40-vuotisen taipaleen aikana, jossa uudet lisäykset eivät ole heikentäneet peruskonseptia.


Eipä sitä uutta sitten ole hirveän paljon lisättykään ja kun muistikuvani originaalista ovat liki kolmen vuoden takaa, oli ensimmäisen peli-illan aikana jopa vaikeuksia keksiä, mitä uutta peliin on lisätty. Seikkailutilan tarina on yhä höpsö - mutta paljon sisältöä sisältävä - kyhäelmä, jonka repliikkien skippaaminen alkaa tuntua puuduttavalta jo parin läpäistyn tason jälkeen. Muutamat hassut hahmot ovat toki ilahduttavan pirteitä ja huumorikin toisinaan pirskahtaa. Tilassa pelataan Tetristä tai Puyo Puyoa eriasteisia vastustajia vastaan - tai välillä Tetristä Puyo Puyoa vastaan tai toisin päin, usean rivin pudotukset tai ketjureaktiot kun tiputtavat harmia vastustajan kentälle. Yllättävän aivoja virkistäviä olivat edelleen ne matsit, joissa kesken kaiken vaihdettiin erilaiseen palikantiputteluun ja sitten takaisin.


Sitä “uutta” ovat taistelut, joissa pelataan useamman hahmon tiimillä tekoälyvastustajia vastaan. Jokaisella hahmolla on myös omia erikoiskykyjään, jotka voivat pelastaa tiukoista tilanteesta, esimerkiksi estämällä omalle kentälle tulevat lisäpalikat. Lisäyksessä on pientä väkisin väännetyn sivumakua, mutta ei se huonoin idea ole. En tosin pitänyt sen roolipeliajatusmallista, jossa kuolema seuraa terveyspisteiden loppuessa, eikä “oikeasta” matsin voittamisesta.


Kyllä minä silti tähän joululomalla jossain määrin koukutuin, aina kun kaipasi vartiksi jotain pelattavaa ja Spider-Man: Miles Morales oli jo koluttuna loppuun asti. Tetris on ikiaikojen top-3:ssani, joten Puyo Puyo -matsit aiheuttivat aluksi aina pienen huokauksen, mutta kyllä se aivojen mielihyvälohko hyrisi niidenkin kanssa kunnon ketjujen lävähtäessä tiukan tilanteen pelastajiksi.


Mikäli ensimmäinen osa hyllystä tai asennettuna jo löytyy, ei jatko-osaa välttämättä tarvitse hankkia, ellet ole pelien äärimmäinen fani. Jos taas värikästä ja pelattavuudeltaan hiottua palikantiputtelupeliä ei konsolilta vielä löydy, ansaitsee tämäkin osa ne samat neljä tähteä kuin ensimmäinen. En tosin tiedä, mitä enempää olisin voinut odottaakaan, joten eipä “lisää samaa” -ongelmasta voi liikaa rankaista. Ja toki seikkailutilaan voi aina olla menemättä lainkaan ja vääntää pelkkää Tetristä, kunnes palikat alkavat kummitella unissa.






V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi pelasi: Tesla ... V2.fi testasi: HTC V... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova